BOOM

Muutamassa päivässä voi tapahtua paljon. Sitä hassusti aina ajattelee ajan loppuvan kesken, vaikka todellisuudessa mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa. Muistan viime talvena, kun eräs uusi tuttu kertoi tarinaa siitä miten tapasi aviomiehensä. Muistan miten lämpimän toiveikas olo tuli, että niin, niin asioita tapahtuu. Asioita tapahtuu yllättäen ja nopeasti. Boom. Siitä meni, viikko tai kaksi, kun lähdin arvaamatta yöhön. Ja Boom. Toki sen jälkeen jossain kohti tuli Kaboom, mutta se onkin jo toinen tarina.

Eilen tuli uusi Boom. Ei tosin ihmisen muodossa, vaan seinien. Päätin toimia melko äkkipikaisesti, sen kummempia harkitsematta ja mennä sinne minne jokin sisäinen vaisto vei. Irtisanoin asuntoni ja kuukauden päästä jatkan eteenpäin. Tai ehkä taaksepäin, miten sen nyt ottaa. Uusien seinieni sisällä on lisäksi kaksi kämppistä. Toisella kaksi jalkaa, toisella neljä. Vaikka tämä tuli yllättäen, kuten Boomit yleensä tulevat, kaikki on mietitty. Ja tästä tulee oikeesti hiton hyvä. Ja toisaalta vaikkei tulisikaan, aina voin etsiä uudet seinät.

Tässä nykyisessäni olen asunut vuoden ja kolme kuukautta, mutta tuntuu kuin tänne mahtuisi vuosisata. Niin omituinen, tapahtumarikas ja erityinen aika tämä on ollut. Paikkoihin ei pitäisi kiintyä, mutta ehkä se kiintymys kertoo myös merkityksestä. Täällä on ollut hyvä olla. Mutta tiedän, että seuraavienkin seinien sisällä tulee olemaan hyvä olla. Siellä on oma rauha, mutta samalla myös seuraa. Ja ympärillä neljä pokestoppia. Mitä muuta sitä ihminen (ja kissa) kaipaisi?

Kuvituksena kuvat, jotka otin myöhään sunnuntaina, siksi valaistus on omituinen ja laatu kehno. Teki mieli poistaa kaikki, koska mielestäni näytän väsyneeltä ja pullealta, mutta päätinkin julkaista. Ihan piruuttani. Rakastan vanhojen kuvien selailua ja pelottavan usein tulee vastaan kuvia, joita muistan jättäneeni julkaisematta koska en ollut tyytyväinen ulkonäkööni. Myöhemmin kun niitä katsoo, miettii vain että mitä ihmettä ajattelin. Askel kerrallaan yritän kävellä rajoittuneiden kauneuskäsitysteni yli ja oppia katsomaan itseäni uusin silmin. Tai jos ei, niin ainakin hyväksyä se tosiasia, että tältä minä nyt vain näytän.

GOOD MOMENTS

Eräs aamu kävellessäni kissakahvilan ohi, oli pakko pysähtyä. Ikkunassa näkyi jotain kovin tuttua… // Eräs lauantai-ilta. Kuka vielä sanoi, että kaikki hauska on kielletty?!

Lähetin kaverille kuvia Mooseksesta ja tämä oli yksi niistä. Kun kysyin mikä kuva oli suosikki, vastasi hän että ”se missä oli se virtahepo”. Excuse me, mutta se on kylläkin yksisarvinen. (Toim. huom. kaveria ei oikeasti olisi kuvat voinut kiinnostaa markkaakaan.) // Blini-ilta eräänä perjantaina. Ja oli muuten hyvät blinit, hyvä seura ja hyvä ilta kaiken kaikkiaan.

Yllättävän nopeasti tuli aika, kun aamukahviaikaan ulkona on jo valoa. // Oli hyvä päivä, vaikka en siltä näytä. Vietin kaksipäivää studiolla virtuaalitapahtuman parissa. Tässä oltiin tilattu ruoat, mutta mukana ei ollut aterimia joten lähdin niitä hakemaan. Ja meidän tilaamat aasialaiset lunchboxit sisälsi oletuksena pelkkää kastiketta ja olisi itse tajunnut muuttaa ateria half-halfiksi jos lisuketta mieli.

Kuva, jossa mielestäni näytän ihan karmealta. Ja juuri siksi haluan julkaista sen. // Ihana sumu Hakaniemenrannassa perjantaiaamuna. Tähän aikaan vuodesta valitsen sumun ennen auringonpaistetta, mutta nyt kun mietin niin sumu on yleensäkin mukavaa. Ainakin mukavampaa kuin vesisade. Tai se aurinko (tähän aikaan vuodesta).

Sämpylä-iltamat tänä perjantaina. Ruokalistalla oli tavallisia sämpylöitä ja taatelisämpylöitä. Molemmat oli hyviä. Hyvää oli myös Fat Lizardin Salty Beach -bisse, joka maistuu sopivasti merivedeltä ja vähän hiekkarannalta. Kasvin siirsin kuvausrekvisiitaksi tuohon, normaalisti sen paikka on pöydällä. // Cluedo on ehkä mun uusi lempipeli, vaikka en vielä kertaakaan ole voittanut. Tällä kertaa en kuitenkaan pudonnut pois!

Sellaista. Olen lomalla seuraavat 10 päivää, eikä liioin mitään suunnitelmia. Mutta kaikenlaista jännittävää on tekeillä ja elämä mahdollisesti muuttuu hyvinkin pian. Tai sitten asiat ei tapahdukaan ja jatkan kuten tähänkin asti. Näiden kryptisten sanojen siivittämänä toivotan sumuista sunnuntaita!

KUINKA SÄ VOIT JA MITEN SUL MENEE?

Viime viikko oli samaan aikaan raskain pitkään aikaan ja hauskin pitkään aikaan. Se tuntui myös kestävän ikuisesti, joskus hyvällä ja joskus pahalla.

Tämä viikko on ollut vähän helpompi ja mennyt pikkuhiukkasen nopeammin.

Ensi viikko on lomaa, ja toivon sen olevan parempi kuin nämä kaksi yhteensä — ja tiedän sen myös menevän nopeammin kuin, no, nämä kaksi yhteensä.

Elämä tuntuu kiertävän vähän kehää ja päivät toistavat itseään. Vaikka ei kai se yllätys ole ja tuskin olen ainoa, joka näin tuntee. Alkaa usko ja voimat loppua. Eikä ihme, kun on vuoden elänyt odottaen että kohta helpottaa. Samaan aikaan suurin osa elämästä ja kaikki mistä haaveilee, on jossain ihmeellisessä odotushuoneessa. Tekisi mieli avautua ja kunnolla, mitä mieltä olen tästä asiasta ja sen hoitamisesta, mutta enpä viitsi. Vihan- ja pelonlietsonta on saatu huippuunsa ja sanaisen arkkuni avattuani tulee heti kymmenen ihmistä asettamaan foliohattua päähäni. Että siinä, olkaa hyvät, voitte päätellä mitä mieltä minä olen.

Listattiin kaverin kanssa mitä tehdään heti kun saa. Lista oli jokseenkin surullinen. Ei sen takia, että siitä löytyi mm. bailaamista Mustassa Härässä tai bileristeily jollain kammottavalla 90-luvun tallinnanlaivalla. Vaan siksi, että kaikki tuttu ja tavallinen on viety pois. Ei ole sellaista oloa, että mitä tahansa saattaa tapahtua. Edessä on vain synkkää ja ikävää, eikä helpotusta näy.

Samaan aikaan saa lukea lehdistä miten huolestuttavan alhainen on Suomen syntyvyys ja ihmetellään miksei täällä tehdä lapsia. No vittu miksiköhän?! Missä täällä edes voi tavata ketään kenen kanssa sen lapsen tekisi ja jos tapaisikin, haluaako sitä ihan oikeasti tehdä lapsen tähän paskamaailmaan. Edessä on ilmastokatastrofi, talousahdinko ja massatyöttömyys. Ja seuraava, jostain syödystä lehmänperseestä alkava, pandemia kolkuttelee jo jossain lähinurkan takana.

Että niin, tällai mä voin tai tällai mul menee. Positiivisena klousauksena kerron, että onneksi mulla on ihania ystäviä ja oon tänä vuonna tutustunut moneen uuteen ihmiseen, joiden seura hellii sieluani. Lisäksi löysin tosi kivat pimennysverhot, jotka ajattelin tilata. Ja sanomattakin on selvää, että Mooses on aivan ihana ja pehmoinen.

Kuinka te voitte ja miten teillä menee?

MINNE TÄÄ ON MENNYT

Kertoisiko joku minne tää maaliskuu on mennyt? Miten voidaan olla jo puolivälissä, vaiheessa kun aamuisin ei enää katulamput pala ja illalla kotiin päästessä on vielä valoa. Miten pääsiäiseen on kaksi viikkoa ja vappuun triplat. Ja miten en ole koko vuonna tehnyt juuri muuta, kuin lentänyt pari kertaa luudalla. Tässä kuvatodiste:

Toki se on enemmän mitä olen männävuosina lennellyt. Ja oikeastaan olen aika iloinen, että olen pystynyt tällaiseen. Tällaiseen itselleni ominaiseen pelleilyyn, joka on maailman hauskinta. Minun maailmani hauskinta. Olen miettinyt missä vaiheessa elämää sitä lopetti kiipeilemästä puissa, kävelemästä mukulakivillä niin ettei saa osua reunoihin tai pelaamasta läpsyä. Tosin kahta viimeistä teen vieläkin, vaikka aivan liian harvoin. Maailmassa on tarpeeksi kurjuutta ja pahaa muutenkin, ja jos luudalla lentäminen saa hyvälle tuulelle, miksei sitä luudalla lentäisi? Huolimatta siitä, että olen 29 vuotta, yhden kuukauden ja kuusitoista päivää vanha. Omien laskujeni mukaan siis, mutta helmitauluni on viime aikoina reistaillut.

Viikonloppuna lähdettiin kaverin kanssa retkelle. Sillan alle. Saman sillan, jonka alla istuttiin viime kesänä kerran jos toisenkin. Juteltiin maailmasta ja juotiin kaakaota. Mietittiin miten kukaan ei tässä maailmantilassa edes ihmettele tätä näkyä, vaikka vielä vuosi ja kuukausi sitten meitä oltaisiin pidetty hulluina. Nyt kukaan ei tajunnut, että tottahan se on.

Maaliskuu ei ole helpointa aikaa vuodessa, varsinkaan tänä vuonna. Hyvä puoli maaliskuussa on että joskus senkin on loputtava.

YHDEKSÄN MINUUTTIA

Tässä neljä kuvaa kotini nykytilasta. Vuoden ja reilun kahden kuukauden asumisen jälkeen oon välillä miettinyt pitäisikö vaihtaa järjestystä. Koska kotini rajatun kokoinen ja sohvani (tai tuo mikä nykyään on raadeltu ja kahviläikkäinen istumis-asia) suurehko, ei mahdollisia järjestyksiä ole kuin kaksi. Enempää en ainakaan ole keksinyt.

Kaveri laittoi tänään viestiä, että lähdenkö kävelylle. Luin viestin kotipihassa, käveltyäni juuri töistä kotiin. Kerroin tämän ja kutsuin teelle. Teekupposten ollessa puolillaan päätettiin juoda yhdet oluet ja oluiden ollessa puolillaan päätettiin vaihtaa järjestystä. Näin ne tilanteet eskaloituu.

Tähän meni noin 9 minuuttia, joista viisi meni lipaston laatikoiden irroittamiseen ja paikalleen laittamiseen. Kaksi minuuttia meni siirtämiseen, yksi pölyjen pyyhkimiseen ja yksi Mooseksen pois tieltä nostamiseen.

Ihan varma en vielä ole, mitä tästä tykkään. Toistaiseksi on ihan hyvä näin. Ja plussaa on, että takaisin siirtämisessä ei kauan nokka tuhise. Jos alan pyyhkiä pölyjä säännöllisesti ja jos Mooses sattuisi nukkumaan, kestäisi seitsemän minuuttia että kaikki olisi taas ennallaan.

Muuta ihmeellistä ei elämässä ole hiljan tapahtunut. Korona ketuttaa ja olen alkanut selvittää sijoitusjuttuja. Uudet salkkarit on kamalaa katsottavaa. Otin taas Bookbeatin käyttöön kuukaudeksi, koska olin mainoksen uhri. Mainos lupasi sen ensimmäiseksi kuukaudeksi eurolla. Aloin kuunnella yhtä lempikirjoistani, Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä, ja sen kuunteleminen tuntuu samalta kuin halaisi vanhaa ystävää. Omaani, ei Murhaaja-Andersin. Viikot menee hullua vauhtia ja vuodet kulkee yhtä nopeaan. Onneksi Mooses pysyy muuttumattomana.