Niin, voiko? Mitään virallista vegaanin sääntökirjaa ei taida olla olemassa, mutta vegaanina ja yhden kissan äitinä kerron nyt mielipiteeni.

Sain Mooseksen kesäkuussa 2014, eli yhteistä eloa olemme viettäneet noin kuusi ja puoli vuotta. Vegaaniksi aloin marraskuussa 2018, joten uurimman osan yhteiselostamme olen ollut joko sekasyöjä tai lakto-ovo-pesco-vegetaristi. Olen aina mieltänyt itseni eläinrakkaaksi, mutta todellisuudessa ennen veganismia rakastin lemmikkejä, en eläimiä. Lehmät, possut ja kanat olivat ihania ja söpöjä, mutta en juurikaan uhrannut ajatusta niille, kun ruumiinsa lepäsivät lautasellani. Olin kasvanut maailmaan, missä suojellaan yhtä ja syödään toista.
Olin vuosia haaveillut kissasta, mutta oikea hetki tuli vasta keväällä 2014 muuttaessani lemmikkiystävälliseen asuntoon. Alle kaksi kuukautta muutosta Mooses muutti luokseni. Minulle oli ilmiselvää, että ottaisin kissan HESY:ltä. Ensimmäinen syy oli, että aikuisesta kissasta näkee luonteen paremmin kuin pennusta. Toivoin seurallista ja ihmisrakasta kissaa (toim. huom. sellaisen sain) ja aikuisesta kissasta näki melko nopeasti miten kissa ihmisen seurassa on. Toinen syy oli, että pennuille löytyy aina koti, mutta aikuiset kissat jää helposti ilman. Halusin antaa kodittomalle kissalle kodin, koska rakastin eläimiä.

Mooses on ehkä parasta, mitä minulle on ikinä tapahtunut ja jos hänestä joskus aika jättää, varmasti tulen vielä kissan ottamaan. Aikuisen kissan, löytöeläintalosta. Lemmikin ottamiseen pidän ohjenuorana adopt, don’t shop. Oli kyseessä mikä eläin vain ja olit sitten sekaani, vegaani tai mikä tahansa sanahirviö siitä välistä. Lemmikkiä ei tule ottaa kevyin perustein tai hetken mielijohteesta, ja kun sen ottaa, tulee oma elämä sopeuttaa eläimen mukaan.
Vaikka pennut ovat aivan ihania ja söpöjä, olen henkilökohtaisesti sitä mieltä että pentujen teettämistä pitäisi rajoittaa ja hiljalleen siitä tulisi luopua. Kenneltoiminta on mielestäni sama asia kuin mikä tahansa muu eläimillä tapahtuva rahastus. En epäile etteikö lainmukaisissa kenneleissä eläimiä kohdeltaisi hyvin, mutta silti pentujen teettämisen takana on raha. Samoin erityisesti koirien rotujalostus on tehnyt monista roduista todella sairaita ja näiden sairaiden rotujen teettäminen pitäisi kieltää kokonaan. Kannatan myös täysillä Suomen eläinsuojeluyhdistyksen, Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen ja Rekku Rescuen alullepanemaa kissakriisi-vetoomusta, jonka tavoitteena on saada lainsäädäntöön mm. kissojen tunnusmerkintä ja omistajien rekisteröinti sekä kissojen rajoittamattoman lisäännyttämisen kieltäminen. Kissaäitinä minulle yllättäen kissoihin liittyvät asiat on erityisen lähellä sydäntä ja olin iloinen, kun vetoomus keräsi tarvittavan määrän nimiä edetäkseen käsittelyyn.

Ymmärrän halun ottaa lemmikki pentuna, koska löytöeläimen ottamisessa toki voi olla enemmän haastetta. Eläin on voinut elää villinä kadulla, luonnossa tai sitä on voitu kohdella kaltoin edellisessä kodissa, jolloin vaatii paljon työtä rakentaa luottamusside eläimeen. Ajattelen nykyään, että eläimen ottamisen taustalla pitäisi olla halu antaa eläimelle sen ansaitsema elämä, ei halu itse hyötyä eläimestä rusinat pullasta -mentaliteetilla. Eläimen pitäisi tuoda elämään lisäarvoa pelkällä olemassaolollaan, ei niin että eläimen tulee olla tietynlainen tai täyttää ihmisensä elämän tyhjiä koloja.
Pakollisena diclaimerina pitää sanoa, että en mitenkään tuomitse ympärilläni olevia ihmisiä, jotka ottavat koiranpennun kennelistä tai kissanpennun mökkinaapurilta. Tai no, jos se koiranpentu olisi rodultaan jokin näistä sairaista ja ongelmallisista roduista, varmasti kyseenalaistaisin valintaa. Tiedostan kuitenkin, että muutos maailmaan, jossa ihminen on eläintä varten eikä päinvastoin, on yhtä hidasta kuin muutos maailmaan, jossa kenenkään ei tarvitse kärsiä ja kuolla ihmisen makunautinnon takia.

”Mitä Mooses syö?”, on pari kertaa kuultu kysymys vegaani-minulle. Mooses syö lihaa, yleensä kanaa tai kalaa. Joskus myös minun ruokia, mitä lautaseltani nappaa ja muutama viherkasvikin on maistunut. Mooses kuitenkin on kissa eli lihansyöjä, joten syötän hänelle kissoille luonnollista ruokaa. Aihetta jonkin verran tutkittuani, kissa ilmeisesti voisi myös elää kasvisruoalla, mutta se vaatisi niin paljon suunnittelua ja työtä, etten toistaiseksi ole siihen lähtenyt (jos joku tietää tästä lisää, opin mielelläni uutta!). Vaikka lemmikkien ruoat valmistetaan enimmäkseen ihmisruoaksi kasvatettujen eläinten sivutuotteena, tottakai ne samat eläimet siinä silti kuolee. Eettinen dilemma, johon en ole vielä löytänyt aukotonta ratkaisua. Ainoa ratkaisuni on, että lemmikkieläinten lisäännyttämistä pitäisi rajoittaa ja lopulta mielellään kieltää. Samoin kuin kaikkien muidenkin eläinten, joita täällä lisäännytetään ruoaksi, viihteeksi tai hyödyksi.
Jos siis haluaa lemmikin ottaa, tulisi ensin miettiä miksi. Adoptoida*, ei ostaa. Ottaa eläin sellaisena kuin se on, luopua kriteereistä mitä itse haluaa eläimeltä ja olla valmis näkemään vaivaa luottamussuhteen muodostamiseksi. Eläimen ei kuulu olla täällä ihmistä varten, vaan ihmisen eläintä. Ihan kaikissa tapauksissa.

*Löytöeläntaloissa on eläimille luovutusmaksut, mutta en laske niitä ostamiseksi. Kyseiset paikat pyörii varainkeruun ja vapaaehtoistyön varassa, eivätkä tavoittele voittoa. Luovutusmaksu on eläimen terveydenhoitokustannuksiin nähden pieni ja varmistaa edes vähän ettei kuka vain voi tulla eläintä mukaan nappaamaan. Lisäksi ainakin 2014 jouduin odottamaan viikon, että sain Mooseksen kotiin. Mielestäni aika voisi olla pidempikin, mutta luultavasti syynä on kodittomien suuri lukumäärä ja liian vähäiset tilat.