VOI YKSINÄISEN NAISEN VIEDÄ MARRASKUU

Puhkikulutettusta otsikosta viis, marraskuun…

…paras ruoka

Jonkun muun tekemä. Taikka tein minä kerran illanistujaisiin vietnamilaisia kesärullia, jotka oli hyviä. Kukaan ei kuollut ja ainoa valitus oli, että niitä oli liian vähän.

…paras viikonloppu

En jotenkin muista viikonlopuista mitään eli varmaan kaikki oli hyviä. Ehkä sitten se, missä oli niitä kesärullia. Siellä myös jaoteltiin kaikki osallistujat Tylypahkan tupiin.

…kivoin juttu

Kun sain neljän vuoden jälkeen evolvattua itselleni Venusaurin ja melkein heti perään Gyaradoksen. Jälkimmäisen kohdalla olin jo, että nyt on sitten kaikki elämässä tehty. Kunnes muistin, että Dragonite puuttuu vielä.

…rankin juttu

Omien ajatusten kanssa eläminen. Onneksi näin marraskuun viimeisenä päivänä alkoi asiat edetä ja ehkä pian helpottaa. Jos ei heti niin kolmen vuoden päästä.

…lempitekeminen

Saunominen kavereiden kanssa. Välillä menty suoraan töistä ja vartin myöhässä, välillä menty vaikkei jaksaisi, mutta joka kerta on vaan tehnyt niin maan pirun hyvää.

…isoin urakka

Kylppärin loisteputkilampun vaihto. Meni noin kaksi viikkoa, kunnes sain vanhan lampun irti (tai siis jonkun irroittamaan sen) ja siitä vielä toiset pari viikkoa, että sain hankittua uuden. Mutta sen uuden asensin itse, ja olen suunnattoman ylpeä. Isikarhu oli myös, kun tästä kerroin.

…paras investointi

Valosarja 19,99 rahaa ja liian pitkä suihkuverhontanko 12,99 rahaa. Ei tullut sitä mitä ajattelin, mutta mahdollistaa kirjan lukemisen sängyssä

…hetki jota en unohda

Kun menin sokerirasitustestiin ja kauhulla otin käteeni hoitajan ojentaman lasillisen glukoosinestettä, josta kaikki oli sanonut että se on maailman kamalimman makuista juomaa. Ja sitten se olikin hyvää. Että niin, te jotka ette sokerista tykkää, ootteko maistaneet Jägermeisteria??

…suuri oivallus

Varmaan ne keskiarvolaskut, mistä taannoin avauduin. Että kahden saman luvun keskiarvo on aina se sama luku. Jos en olisi vieläkin ihan shokissa tästä oivalluksesta, varmaan hävettäisi.

…paras asia telkkarista

Aika tasan menee The Crown ja The Royal House of Windsor. Crownissa on enemmän draamaa, mutta siihen liittyy muistoja. Mutta olkoon tasan, pääasia että molemmissa on Prinssi Philip. ❤

MINNE TÄMÄ MENI

Marraskuun viimeinen viikonloppu. Ja on mennyt nopeaan. Oikeammin koko syksy on mennyt nopeaan. Kävin tänään taas kaverin luona saunomassa ja totesin näiden meidän viikoittaisten saunailtojen olleen viime viikkojen henkireikä. Nyt tuntuu siltä etten tiedä miten sitä olisi ilman pärjännytkään.

Muutoin viikonloppu on mennyt rauhassa. Aivokoomaa ja hysteerisiä kohtauksia vuoron perään, mutta rauhassa. Vaikka ei kai tässä maailmantilanteessa muu ole suotavaakaan. Olen katsonut The Royal House of Windsor -dokkarisarjaa ja salkkareita. Ensimmäistä, koska Prinssi Philip. Toista, koska en ole viime aikoina paljoa katsonut. Vähän, tietenkin, mutta en paljoa. Nyt katsoin ja samalla pistin maalaten. Väliin hysteerinen kohtaus, ja takaisin olennaiseen.

Koti on sekaisin, koska ei jaksa kiinnostaa. Olen tiskannut, mutta aina vain puolet tiskeistä kerrallaan. Tajusin yhden haarukoistani olevan todellisuudessa kertishaarukka ja miten mahtavaa sillä on syödä, koska se ei kirsku lautasta vasten kuten kestävä veljensä. Piti pestä pyykkiä, mutta en pessyt ja aluslakanassani oleva reikä on kuin huomaamatta suurentunut jättikokoiseksi, kun unissani aina pistän jalkani siitä sisään. Onneksi olen näissä asioissa hyvinkin suurpiirteinen ihminen.

Otsikkoon viitaten; en tiedä minne tämä marraskuu meni, mutta niin se vain meni. Ylihuomenna alkaa jokavuotiset tingeltangelit ja pääsen avaamaan ensimmäisen luukun ystävältä saamastani joulukalenterista. Siinä on vegaanisia käsintehtyjä artesaanisuklaita kahdenkymmenenneljän luukun edestä. Vaikka nyt kun mietin, niin olisihan se hauskaa jos luukkuja olisikin vaikka 25. Leväperäisyyteni lisäksi omaan myös omituisen huumorintajun, ja joulukalenteri väärällä luukkumäärällä totta vie naurattaisi.

WEEK 48 – BEST OF THE BEST

Löysin tältä viikolta tasan kaksi kuvaa. Se itsessään jo kertoo aika paljon. Vähän on kiire, ollut oikeastaan koko syksyn. Vähän myös väsyttää, mutta se ei ole uutta. Ajoittain huomaan vetäväni parhainta marttyyriviittaani niskaan ja oikein nautiskelevan tunteesta, että minä olen tarpeellinen. Ehkä siitä saan jonkin merkityksellisyyden tunteen elämälleni.

Viikko on ollut laatuaan ”voin tosi hyvin, saan välillä sellaisia hysteerisiä kohtauksia”. Ajattelin nyt olla ihan positive vibes ja kertoa jotain kivoja taikka hassuja juttuja tältä viikolta. Niin no, minun mielestä hassuja.

• Eräs ilta kaveri laittoi viestin seitsemän aikaan, eli melko myöhään, että voiko tulla käymään. Suostuin tähän ja mietin jahka on tapahtunut jotain ikävää. No ei ollut, ilmeisesti arki-iltaisin voi kyläillä ilman mitään sen kummempia syitä, ihan vaan näkemisen ilosta. Etenkin kun välimatkamme on sporalla kaksi minuuttia ja kävellen kymmenen.

• Katsoin viikonloppuna The Crownin uusimman kauden. Koska kukaan ei enää istu vieressäni selittämässä kuka kukin on ja mitä tapahtuu, piti katsoa kausi uudestaan tällä viikolla. Yhtäkkiä minut valtasi todella outo tunne, jota en osannut selittää mikä se on tai mistä se tuli. Sitten tajusin, että olen ihastunut Prinssi Philipiin. Todennäköisesti olin jo viime keväänä.

• Yhtenä päivänä sain tehtäväksi laskea jakolaskuja (helppoja moisia) ja hävettävän pitkään niitä laskettuani tajusin, että kahden saman luvun keskiarvo on aina se sama luku. Voi pyhä yksinkertaisuus.

• Totesin kaverille, että ykköstoiveeni just nyt olisi uusi Jouluprinssi-elokuva Netflixiin. Aiemmat kolme osaa on sisältäneet jo rakastumisen, häät ja vauvan, joten jää vain arvailtavaksi mikä olisi neljännen elokuvan juoni.

• Sain neljän vuoden jälkeen evolvattua Magikarpista Gyaradoksen. Ei tästä kauaa ole, kun pelikaverin kanssa puhuttiin miten Gyaradoksen jälkeen on kaikki elämässä saavutettu. Se hetki on sitten nyt.

• Olen aloittanut jokaisen aamun roudaamalla peiton sohvalle (matkaa on metri). Rakastan kun kotona on viileää ja voi köllötellä jättikokoisen peiton alla salkkareita katsellen. Ylinpäätään rakastan sitä, että olen päässyt pois jonkin aikaa vaivanneesta torkkukierteestä ja nousen taas kuuliaisesti, kun kello(t) soi.

• Ja nukkumisesta puheenollen; eilen töistä lähtiessäni mainitsin miten ihanaa, ettei huomenna tarvitse herätä kello 5.30. Sen kunniaksi heräsin tänään kello 5.15. Ilman kelloja.

Cruelty-free fridayt jää tänään ehkä välistä. Ellen illemmalla innostu. Tui tui.

CRUELTY-FREE FRIDAY // KORONAKÄYTTÄYTYMISESTÄ SAA SYYLLISTÄÄ, MUTTA LEHMÄN SYÖMINEN ON YKSILÖNVAPAUTTA

Tää kuluva vuosi on tuonut keskuuteemme vahvan syyllistyskultuurin, mutta vain yhtä asiaa koskien. Kuten kaikki muukin nykymaailmassa, syyllistyskulttuurikin elää internetissä. Ja vahvana elääkin. Siihen riittää mikä tahansa korona-aiheinen uutinen, jossa mainitaan ”havaittu tartunta” tai ”altistus”. Kommenttiosiossa joukolla haukutaan kaikki ne ihmiset, jotka syystä tai toisesta eivät ole lukittautuneet kotiin jo kaksi vuotta sitten – ihan vain varmuudeksi – ja kaikesta lynkataan. Koska nyt pitäisi ajatella muitakin kuin itseään.

Toinen, vähän henkilökohtaisemmaksi menevä syyllistysrypäs, löytyy Jodelista. Siellä ruoditaan jokaisen vaikuttajan ja julkkiksen olemiset ja olemattomuudet. Kuka oli viikonloppuna baarissa, kuka ei eilen käyttänyt maskia, kuka matkusti minnekin ja kuka kuitenkin päätti pitää hääjuhlansa nyt.

Kaikki tämä perustellaan pelkäksi asialliseksi kritiikiksi. Ihmisten kritisointi, moittiminen ja syyllistäminen on kuulemma täysin sallittua, jos näiden ihmisten päätökset vaikuttaa muihinkin kuin heihin itseensä. Silti tätä ajatusta muihin konteksteihin laajennettaessa, yksilönvastuu muuttuu yksilönvapaudeksi hyvinkin nopeaan.

Monet valinnat mitä teemme vaikuttavat laajalti myös muihin kuin itseemme. Silti yksilön syyllistäminen lihansyönnistä nähdään yksilönvapauden rajoittamisena. Vaikka samalla tavalla se vaikuttaa myös ympärillä oleviin ihmisiin, ympäristöön ja ennenkaikkea niihin syötäviin eläimiin.

Eläimiä syövän ihmisen ruokavalio kuluttaa merkittävästi enemmän luonnonvaroja kasviperäistä ruokavaliota noudattavaan ihmiseen verrattuna. Tuotantoeläinten olemassaoloon ja ruokintaan tarvitaan moninkertaisesti enemmän maapinta-alaa. Eläinperäisen ruoan tuotanto on yksi merkittävimpiä syitä ilmaston lämpenemiselle. Ja koska kukaan ei elä tällä planeetalla yksin, vaikuttaa yksilön lautasen sisältö myös kaikkiin muihin.

On myös tieteellisesti todistettu eläinperäisen ruoan olevan kytköksissä esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteihin sekä syöpään.

Sanomattakin selvää, että eläimen syöminen vaikuttaa myös siihen eläimeen. Sen kun on kuoltava, että sen voi syödä. Selvää on myös, miten yksilönvapaus mielletään vain ihmisten etuoikeudeksi, muiden eläinten kustannuksella. Ihmisellä on yksilönvapaus hyväksikäyttää, tappaa ja syödä muita eläimiä, mutta eläimen yksilönvapautta elää elämäänsä rauhassa, ei tunnusteta.

Näissä keskusteluissa korostuu mielestäni se, miten ihminen on luonnostaan läpeensä itsekäs eläin. Kaikki ihmiset lopulta ajavat vain omaa etuaan ja pyrkivät kääntämään asiat itselleen edullisiksi. On kuitenkin aika tekopyhää vaahdota yksilönvastuusta, jos sen ajattelee koskevan vain yhtä osa-aluetta. Yhtä tekopyhää on olla huolissaan ilmastonmuutoksesta, alkamatta kuitenkaan vegaaniksi tai sanoa rakastavansa eläimiä, mutta silti syödä niitä.

Henkilökohtaisesti suren enemmän niitä koronan takia tapettua 17 miljoonaa tanskalaista minkkiä, kuin yhtäkään ihmistä. Jos kuulostaa julmalta niin tervetuloa tälle puolelle. Ymmärrät sitten.

ON MY MIND

Äitikarhu soitti sunnuntai-iltana kertoakseen nopeasti jostain asiasta. Asian jälkeen minä puhuin 19 minuuttia, kunnes sanoin että nyt täytyy mennä nukkumaan. Äitikarhu vastasi, että joo mene, kiva kun soitit.

Harrastan nykyään enää puoliksi juotuja kahvikuppeja, töissä ja kotona. Pöydällä on aina vähintään yksi.

Karkinsyönnistä voi oikeasti tulla krapula. Piti ilmeisesti elää melkein 29-vuotiaaksi ja lopettaa säännöllinen karkinsyönti, että tämän pääsi kokemaan.

En ymmärrä miten menin unohtamaan elämästäni sellaisen asian kuin kirjan lukeminen sängyssä iltaisin. Tunnelmavaloviritelmäni toi tämän tekemisen takaisin elämääni ja nykyään heti aamulla herättyäni toivon jotta olisi jo ilta, että pääsisin sänkyyn lukemaan.

Asiaan vihkiytymättömälle poke-kävely kuulostaa joltain ihan muulta, kuin mitä se oikeasti on.

Kun kotona ei odota kuin nälkäinen kissa, joka ei sivumennen sanoen ikinä tee ruokaa, voi yrittää valjastaa kavereita siihen hommaan. Ehdotin eräälle, että hän voisi huomenna mennä mun luo ja tehdä ruoan valmiiksi. Pääsisin valmiiseen pöytään töistä tullessani. Ei se suostunut.

Oispa lunta ja pakkasta.