CRUELTY-FREE FRIDAY // MAITOMYYTIT

Tällä viikolla kohahti Keskusta, Maaseudun tulevaisuus, pari ravitsemusterapeuttia, muutama Pera Lapualta sekä tuhatpäin äiti-ihmisiä. Kauramaitoyhtiö Oatly painatti ja lähetti 250 000 kappaletta Maitomyytit-kirjasia kotitalouksiin, joissa asuu lapsia. Samalla alkoi mediakampanja ja tadaa – kauramaidot oli lattialla ja alettiin riidellä, kuka ne siivoaa.

Avauduin tästä jo instan puolella, mutta koska aihe on hyvä niin jatkan täälläkin. Tästä voi tulla pitkä.

Kävin vähän triggeröitymässä internetissä ja muistin taas kerran oman vegaanikuplani olemassaolon. Muistin, miten paljon onkaan ihmisiä, jotka ajattelevat muiden eläinten olevan täällä vain ihmisten takia. Ihmisiä, jotka lasikaupalla litkivät lehmän maitoa, mutta joita ajatus vaikka koiran tai ihmisen maidon juomisesta oksettaa. Sellaisia ihmisiä, jotka suuttuvat kun heidän valintojaan kyseenalaistetaan, koska itsekään eivät osaa perustella omia valintojaan muulla kuin maitotölkin kyljestä luetuilla myyntilauseilla tai lapsena opituilla terveysväittämillä.

Markkinoinnin tarkoitus

”Törkeää omassa markkinointikampanjassa mollata kilpailijaa!”

Aloitetaan siitä, että Oatly on liikeyritys. Se valmistaa kaurapohjaisia tuotteita, joita voi käyttää lehmänmaidon ja lehmänmaidosta tehdyn kerman tapaan. Oatly, kuten muutkin yritykset, tavoittelee voittoa eli rahaa. Se on ikäänkuin jokaisen voittoa tavoittelevan yrityksen olemassaolon perusta. Jotta se toteutuisi, täytyy yrityksen saada mahdollisimman moni kuluttaja ostamaan tuotteita tai käyttämään yrityksen palveluita. Tämä vaatii markkinointia. Markkinoinnille hyvin tyypillistä on kehua omaa tuotetta ja kertoa miksi se on parempi kuin muiden yritysten vastaava. Mainonnalle on olemassa myös sääntöjä, joita yritysten tulee noudattaa.

Seuraava lainaus Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n markkinointisäännöistä (2018).

5 ARTIKLA — TOTUUDENMUKAISUUS

Markkinoinnin on oltava totuudenmukaista. Markkinointi ei saa olla harhaanjohtavaa.

Markkinoinnin ei tule sisältää ilmaisua, joka suoraan tai epäsuorasti, vihjailevana, epäselvänä tai liioittelevana, on omiaan johtamaan kuluttajaa harhaan erityisesti seuraavien seikkojen osalta:

» kuluttajan ostopäätökseen vaikuttava tuotteen olennainen ominaisuus, kuten laatu, koostumus, määrä, valmistustapa tai -aika, käyttökelpoisuus, tehokkuus, suorituskyky, ympäristövaikutus, kaupallinen tai maantieteellinen alkuperä

Kuluttajansuojalaki sanoo markkinoinnista seuraavaa:

6 § (29.8.2008/561)

Kielto antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja

Markkinoinnissa tai asiakassuhteessa ei saa antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja, jos tiedot ovat omiaan johtamaan siihen, että kuluttaja tekee ostopäätöksen tai muun kulutushyödykkeeseen liittyvän päätöksen, jota hän ei ilman annettuja tietoja olisi tehnyt.

Onko joku ihan rehellisesti koskaan törmännyt mainokseen, jossa sanottaisiin esim. ”Älä osta meidän tuotetta, osta tuon kilpailijan!” tai ”Tässä on meidän tuote, mutta ei se oikeasti ole yhtään hyvä!”? Markkinoinnin tarkoitus on myydä ja siihen käytetään niitä keinoja, mitä lain puitteissa on sallittu.

Ravintorikas elintarvike ja pari kuollutta lasta

Oatlya lynkataan nyt vastakkainasettelun lietsomisesta, maidonvastaisesta propagandasta ja hyökkäämisestä kotimaista tuottajaa vastaan. Hauska juttu sinällään, että Oatlyhan ei ole kampanjassaan maininnut yhtäkään lehmänmaitotuottajaa nimeltä, mutta somen kommenteissa on yksi nimi toistunut jatkuvalla syötöllä: Valio. Vaikka missään vaiheessa ei Oatly ollut maininnut yhdenkään maidontuottajan nimeä, koettiin tämä hyökkäyksenä nimenomaan Valiota vastaan. Mistä tämä kertoo?

Ihmisten jopa raivoisa reaktio siihen, että joku kehtaa sanoa lehmänmaidon olevan jotain muuta kuin ihmeellinen ja huippuravitsemuksellinen tuote, kertoo paljon millaiseen maitokulttuuriin suomalaiset on kasvatettu. Maitomyytit-julkaisusta voi lukea Suomen Maitopropagandatoimistosta ja vähän puolueellisempaa tietoa Maito ja Terveys ry:n sivuilta. Siellä kerrotaan maitopropagandatoimiston lähtökohdista 50-luvulla mm. näin:

”Sodan jälkeisessä tilanteessa pikkulasten yleisin kuolinsyy Suomessa oli ripuli. Usein siihen oli syynä huonosti käsitelty kulutusmaito.  Maidon käsittelyn parantamiseksi meijereissä olisi tarvittu koneita, joita silloin oli ostettava ulkomailta. — Vuosina 1949–1950 Unicef myönsi Suomelle useita avustuksia maidon käsittelyä varten.”

Eli kun lapset saivat ripulin juotuaan toisen eläimen maitoa, luonteva jatkumo oli tilata koneita joilla maitoa käsitellään turvalliseksi, ei suinkaan lopettaa maidon juottamista lapsille. Logiikka tämän taustalla aukeaa varmaan vain asiaan paremmin perehtyneille, koska omaan maallikkokorvaani maito, joka käsittelemättömänä tappaa pikkulapsia, ei voi olla kovinkaan terveellistä ihmisravintoa.

Propaganda, jota ei enää edes tunnisteta propagandaksi

Lehmänmaitopropaganda on jatkunut sotien jälkeisistä ajoista asti ja jatkuu edelleen. Se on niin tavallista ja arkistunutta, ettei sitä tule edes ajatelleeksi. Valion mainokset päiväkotien ja koulujen seinällä tai esitteet neuvoloissa ja lääkäreillä on jotain mitä on ollut aina.

Lehmänmaitoa juodaan ja maitotuotteita käytetään päivittäin, koska muuten tulee osteoporoosia ja D-vitamiinin puute. Kasvava lapsi tarvitsee maitoa. Maito on paras kalsiumin lähde.

Kaikki tämä on tulosta lehmänmaitopropagandasta. Kun tämän tyylisiä julisteita on koulujen seinillä, kukaan ei sano mitään. Kun kaurapohjaisia tuotteita valmistava yritys lähteiden kera kumoaa markkinointikampanjassaan meille opetettuja mantroja, puolet väestöstä repii pelihousunsa.

Toisaalta ymmärrän sen, onhan se vaikea hyväksyä ettei se opittu todellisuus välttämättä olekaan todellista. Ristiriitaista on se, miten ihminen uskoo yhden tahon sanomat asiat todeksi ja toisen taas (lähteistä huolimatta) valheeksi.

Mitä seuraavaksi?

Haluaisin uskoa, että revityistä pelihousuista huolimatta pieni epäilyksen siemen on jäänyt ihmisten mieliin (ihan jo siitäkin syystä, ettei markkinoinnissa tosiaankaan voi mitä tahansa väitteitä esittää ilman faktapohjaa). Ja kun se siemen on itämässä, jossain vaiheessa se pääsee versomaan.

Opittujen tapojen ja uskomusten myöntäminen virheellisiksi herättää yksilössä häpeää. Häpeä on siitä jännä tunne, että sen kourissa painiva ihminen yrittää päästä häpeän aiheuttajasta eroon ja keksii selityksiä tilanteen helpottamiseksi. (Lähde: Auta Antti!). Mutta jos sen häpeän ottaa vastaan, tapahtuu muutos. Haluan uskoa, että Maitomyyttien vaikutus tullaan vielä näkemään. Ja vaikkei, niin onpahan herännyt keskustelua.

Loppukaneetti

Oatly on monella tapaa ristiriitainen yhtiö ja jos kotimaista haluaa tukea, esimerkiksi Planti on hyvä vaihtoehto. Teollisten kauramaitojen terveellisyys ei ole kiveen hakattua, koska ne on hyvin pitkälle prosessoituja. Tavoitehan on saavuttaa mahdollisimman lehmänmaitomainen tuote, jotta kuluttajien olisi helppo vaihtaa siihen. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaikki muu paitsi äidinmaito on ihmiselle täysin turhaa. Kasviperäiset maidot on ekologisesti ja ennenkaikkea eettisesti lehmänmaitoa parempi vaihtoehto, mutta tottumiskysymys niidenkin käyttö on. Etenkin näin maitokeskeisessä yhteiskunnassa on moneen päähän iskostettu ajatus, että maitoa pitää juoda – oli se sitten lehmästä tai kaurapellolta.

Muutaman päivän tämän aiheen parissa vietettyäni alkaa takki olla aika tyhjä. Onneksi olen saanut myös lukea paljon fiksuja kommentteja aiheeseen liittyen, ja instassa sain kivoja viestejä. Ehkä tämä tästä. Tänään taidan juoda kahvini mustana.

7 KUVAA VIIKONLOPULTA

Perjantaina lähdin töiden jälkeen kaverin ja kaverin perillisten kanssa Pokemon-raideille sekä vegaanisille donitseille. Olin ensimmäistä kertaa koko viikolla saanut itseni ylös kuudelta, lähinnä koska kahdeksalta oli buukattu palaveri. Raidien jälkeen väsytti. Tulin kotiin ruokkimaan Mooseksen ja suuntasin kallioon yksille parin kaverin kanssa. Tuo yksille lähtö on yleensä maailman suurinta itsepetosta. Niin tälläkin kertaa. Yksien jälkeen lähdettiin toisen kaverin luo toisille ja yhtäkkiä olinkin täysin eri kavereiden kanssa Vantaalla pelaamassa beer pongia minttuviinalla. En voi suositella kenellekään. Päätin tästä edes pitää muutaman rauhallisen viikonlopun.

Eräs ystäväni menee ensi syksynä naimisiin ja minulla on kunnia olla yksi kaasoista. Morsmaikun ja kahden muun kaason kanssa oltiin sovittu lauantai-illalle hengailuilta. Jotenkin siinä kävi niin, että pari päivää ennen iltamia lähetin whatsapp-ryhmäämme viestin: Mä voisin tehä jotain jälkkäriä!

Toiset tästä vallan innostui ja minä tuijotin puhelinta hölmönä, että mitä juuri tapahtui. Koska lupaukset on tehty rikottaviksi pidettäviksi, ei auttanut kuin panna tuulemaan. Päätin tehdä omena-muffinseja ja seurakseni keittiöön sain yhden kaverin, kenen kanssa ennenkin ollaan vaihtelevalla menestyksellä sekoiltu samoissa olosuhteissa. Jälkiruoka sai kehuja, eli ylpeänä saanen esitellä omin kätösin leipomani (kaverille kuuluisi kyllä suuremmat kreditit, koska ison osan ajasta makasin sohvalla. Beer pong tuntui…) omena-kanelimuffinsin! Niin joo, muffinsivuokia ei ollutkaan vaikka muistan niitä kaapissa pyörineen, joten improttiin ja tehtiin jonkinlainen piirakka.

Mooses oli viikonlopun ratoksi pistänyt syöden rönsyliljanpistokkaani, jotka ehtivät olla rauhassa noin neljä päivää. Tämän jälkeen siirsin ne moosesturvalliselle vyöhykkeelle. Muuten sunnuntai on mennyt lähinnä äänikirjoja kuunnellessa ja miettiessä, miten ihmeessä on mahdollista lyödä jalkansa yli viikko sitten ja nauttia edelleen mustelmista?!

Huomenna uusi viikko, luultavasti samoilla kujeilla. Mutta ilman minttuviinaa, kiitos.

PÄIVÄ KUVITTA

Heräsin kuudelta ja otin rautatabletin. Vaikka tokkopa sitä heräämiseksi voi sanoa, että kävelin lähinnä unissani keittiöön pilleripurkin luo ja sieltä takaisin sänkyyn. Matkalla sinne ja takaisin taisin laittaa valot päälle, koska lopulta noustessani (klo 8.15) paistoi ne kirkkaana. Kirkkaana soivat myös herätyskellot sen parituntisen näiden kahden ylösnousemuksen välissä. Pesin hampaat, puin ja lähdin töihin klo 8.30. Aamuväsymyksissäni olen oppinut tehokkaaksi aamutoimien suhteen, mutta rehellisesti sanottuna nautinnollisempaa oli ne ajat, kun heräsin kuudelta ja join kahvia salkkareita katsellen kaksi tuntia.

Eilen havahduin farkkutakin olevan liian vähän, joten aloitin nyt virallisesti villakangastakkikauden. Ainakin hetkeksi, kohta taidan vaihtaa paksuimpaan talvitakkiini. Kuten perinteisesti aina lokakuun lopussa. Rakastan syksyä ja pimeyttä ja jopa koleaa ilmaa, mutta en tykkää palella. Tosin en tiedä tykkääköhän kukaan.

Olin henkisesti varautunut viettämään viikkoa, jolloin suurin osa ihmisistä on lomalla ja näinollen minulla aikaa hoitaa erinäisiä sälähommia. Vaan ketunkikkarat sanon minä, rauhallisesta viikosta ei tietoakaan. Onneksi olen tämän viikon pyhittänyt lähinnä suunnitelmattomuudelle, helpottaa huomattavasti stressiä kun ei ole kiire minnekään.

Lounaaksi söin Harun sushia. Ja oli hyvää. Kassalla jonottaessa totesin jotta mitähän hyötyä minun on omistaa lähimaksukortti, kun se lähimaksu ei ole toiminut sen kolmen vuoden aikana, mitä kortti on minulla ollut. Piruuttani päätin kokeilla ja näyttää, että kattokaa nyt, ei toimi. Lähimaksu toimi. Tuli ihan mieleen ajat, kun isikarhun taannoisessa autossa en ikinä saanut pakkia päälle ja valittaessani siitä (kun en päässyt peruuttamaan autotallista pois), isikarhu tuli kokeilemaan ja sai vaihdekepin pakkiin ykkösellä. Hmph.

Viiden maissa kaveri laittoi viestiä ja pyysi kävelylle. Ajatus houkutti, mutta tiesin etten ihan hetkeen vielä pöytäni äärestä liikahda. Toisekseen olin aivan hullun nälkäinen ja himolistani päällimmäisenä oli oma koti, jälkiuuniruisleipä ja Violifen Greek Style Block. Joita kumpaakaan ei kotoani löytynyt. Kävin kaupan kautta (jälkiuuniruisleipää ei tosin ollut, joten tyydyin moniviljapatonkiin) ja kokeilin oliko lähimaksun onnistuminen vain kertahairahdus vai voisiko se toimia uudestaankin. Ja sehän toimi. Ihme on tainnut tapahtua.

Leppuutin sohvalla leipää syöden ja katsoin miten Mooses riehui tiskipöydällä. Kun hän alkoi syödä rönsyliljan pistokkaitani, oli pakko puuttua peliin. Sain ne eilen ja haluaisin pitää niitä edes sen aikaa, että saisin ne multiin. Edelliset pistokkaat Mooses söi tehokkaasti. Sen sijaan kultaköynnöksestä, nukkumatista tai kaktuksesta Hänen Ylhäisyytensä ei ole kiinnostunut tuon taivaallista. Ehkä rönslyliljalla pääsee paremmalle tripille.

Ennenkuin menin suihkuun, otin yhden kuvan. Se on tässä:

Todellisuudessa Mooses oli rauhallinen tuon lyhyen hetken. Suihkusta tullessani hän hyppi sohvan ja sängyn väliä. Parempi kai se on hyppiä nyt kuin aamuyöllä. Ei sillä, että tässä tilassa siihen heräisinkään.

ELÄMÄ JUST NYT

Viikot ne vain kuluu ja meikämantua vain väsyttää. Tuntuu, että raudanpuutediagnoosini jälkeen jokin henkinen lukko aukesi ja päästi irti päässäni pyörivästä mantrasta. Se mantra hoki pitää jaksaa pitää jaksaa pitää jaksaa ja paljon inhottavia asioita minusta. Nyt olen nukkunut ja levännyt. Käynyt pitkillä kävelyillä. Nukkunut lisää. Yrittänyt päästää irti ajatuksesta, että jos ei kurinalaisesti treenaakaan x määrää viikossa, on laiska ja huono. Koska eihän se niin mene. Palaan normaaliin, kun olo taas kohenee. Ja yritän tehdä asioita, jotka hellii sielua. Ja ruumista.

Näitä asioita on:

– kävelyt ystävien kanssa

– saunominen (sekin ystävien kanssa, koska omaa saunavuoroa en ole vielä saanut otettua)

– Disney-leffat (näin vihdoin eilen Frozen 2:n!!!!)

– PokemonGo

– uusi sänky (en liioin osallistunut kasaamiseen)

– hyllyt seinillä (osallistuin kiinnittämiseen näyttämällä paikat, minne ne haluan)

– suunnittelu, mitä valmistaisin kaapissani lymyävistä kuivatuista suppiksista

– puhtaat lakanat

– Mooses, joka on alkanut taas nukkua vieressä (oikeastaan päälläni)

Syksy on ihana. Muistan sen joka ilta, kun tulen kotiin kun on jo pimeää. Pimeä on rauhoittavaa ja lohdullista, saa työntämään sivuun kaiken turhan. Viime viikkoina olen purkanut itseäni palasiksi ja kasannut uudestaan. Tunnistanut paloja, jotka voisin jättää taakse. Tunnistanut paloja, joissa on korjattavia säröjä. Paloja, joita haluan muokata. Ja paloja, jotka haluan säilyttää sellaisenaan ikuisesti. On tehnyt hyvää, ihan tosi hyvää. Ja se kokoaminen on vasta alussa.

Huolimatta siitä, että annan itselleni luvan olla väsynyt, yritän myös päästä siitä väsymyksestä eroon. En erityisemmin nauti aamuista, jolloin nukun viimeiset kaksi tuntia herätyskellon soidessa taustalla. Toistaiseksi en kuitenkaan voi muuta kuin syödä rautaa aamupalaksi ja toivoa sen auttavan. Kyllä tämä tästä, niin uskon.

KAHDEKSAN ASIAA MINUSTA

1/ Rakastan ottaa outoja ”taidekuvia”. Kuten nämä, jotka inspiroiduin ottamaan viime sunnuntaina, kun olin ensin hieronut turhan paljon edellisiltaisen meikin peittämiä silmiäni. Iski visio, kaivoin esiin eyelinerin ja pistin sotkien. Ja räpsien. Tällaisia löytyy arkistojen kätköistä enemmänkin, mutta harvoin niitä julkaisen. Pitäisi varmaan perustaa jokin Wannabe art by Mantukumara -tili instagramsiin.

2/ Oon tosi tarkka noudattamaan sääntöjä ja pelkään kauheasti, että mulle joudutaan huomauttamaan jostain asiasta. Serkkunen totesi kesän alussa, että jos kaikki ihmiset olisi kuin minä, niin koronatartunnat olisi jo nollassa. Oltiin seisty punaisissa liikennevaloissa kolme minuuttia, vaikkei yhtäkään autoa näkynyt mailla halmeilla.

3/ Mulla on tosi paha pommiin nukkumisen pelko, huolimatta siitä etten muista koska viimeksi olisi oikeasti pahasti niin päässyt käymään. Oon vuosikaudet herännyt aamuyöllä neljän aikaan tarkistamaan kellon, etten varmasti ole nukkunut pommiin. Joka yö.

4/ Elin lukioikäiseksi asti niin, että mulla oli lähinnä yksi paras ystävä ja muutama kaveri siihen päälle. En ollut kovin sosiaalinen tai hyvä tutustumaan ihmisiin ja pelkäsin sosiaalisia tilanteita. Lukiossa tämä muuttui ja yhtäkkiä olikin iso kaveriporukka ja siihen päälle poikaystävä ja poikaystävän kaverit. Nykyään koen, että mulla on tosi paljon ystäviä ja kavereita, ja ystävystyn helposti ihmisten kanssa. Olen tästä hirmuisen onnellinen.

5/ Mulla ei ole ikinä ollut mitään unelma-ammattia ja kirjoitusten jälkeen (2011) en hakenut yhteenkään kouluun. Itseasiassa hain ensimmäistä kertaa syksyllä 2013. Olisin halunnut opiskella viittomakielen tulkiksi tai hakea yliopistoon lukemaan suomen kieltä, mutta ajattelin olevani huono ja tyhmä ja etten kuitenkaan pääsisi. Viittomakielen koulutusohjelmaan hain kerran, mutta se kaatui jo ennakkotehtäviin. Olisi pitänyt kirjoittaa essee omista vahvuuksista ja miksi sopisin alalle, mutta en nähnyt itsessäni mitään potentiaalia. Lopulta minusta tuli kaikkien odotusteni vastaisesti restonomi, mikä on (myöskin odotusteni vastaisesti) toistaiseksi ollut aivan hyvä.

6/ Omituisimmat fiktiiviset ihastukseni on olleet Charlie Weasley ja muumien Majakanvartija. Charlie Weasley siksi, että tyyppi esiintyy jossain kolmessa kohtauksessa koko kirjasarjassa. Majakanvartija siksi, että olin ihastukseni aikoihin neljävuotias ja (kaverin sanoja lainatakseni) ”ihastunut viiskymppiseen äijään, joka asuu kahdestaan autiosaarella pikkupojan kanssa”.

7/ Suurimmat ihastukseni lapsena olivat Saku Salin, Legolas ja Lauri Ylönen.

8/ Oon vasta nyt, 28-vuotiaana, ensimmäistä kertaa hyväksynyt, että on ihan ok sanoa haluavansa parisuhteen. Ettei sen haluaminen tarkoita, että olisi epätoivoinen tai että kuka tahansa kelpaisi. Onneksi myös nyt, 28-vuotiaana, tiedän millaisen parisuhteen haluan – tai ehkä enemmänkin millaista en halua. En myöskään ole Tinderissä, jaksa etsimällä etsiä tai deittailla, enkä siedä mitään pelejä. Jos näillä lähtökohdilla ei ketään ikinä löydy, onneksi myös yksin on hyvä olla.