E A S T E R 2 0 2 0

Perjantai. Päivä, jolloin kävelin Kuusisaaresta Kauklahteen. Matka oli pari sataa metriä vajaat 22 kilometriä ja siitä viimeiset kolme tuntui raskaalta. Keli oli täydellinen ja metsässä vain vähän mutaa. Tuli tsekattua ensimmäiset leskenlehdet, kolme eri sorttista penkkiä ja asuinalueita hulppeista miljoonakodeista värikkääseen kloonikylään. Kauklahteen saapuessamme odotin, että paikalliset olisi muodostaneet hurraavan kunniakujan, mutta koronan takia varmaan jättivät tulematta. Vaelluksen päätteeksi käytiin noukkimassa Keltainen Kostaja vanhan kodin pihasta. Oli jo aikakin, jos rehellisiä ollaan.

Illalliseksi oli lampaatonta lammaspataa ja ohraa. Koska se on kuulemma kotimaista, terveellistä ja ekologista. Ja oli jopa hyvääkin. Ainoa tehtäväni illallisen eteen oli sulkea kaapinovia, kerätä roskat ja avata viinipullo (jota en lopulta saanut auki).

Perjantaina kohtasin kaksi hämähäkkiä. Toinen kulki metsässä (vapaana) ja toinen matkusti fillarissani (pummilla).

Lauantai. Aamulla nukuttiin pitkään, heti kun Valkoinen Paholainen lopetti kolistelun. Siivosin urakalla ja pesin lattioita, jonka jälkeen nautin työn hedelmistä ja aloin maalata pandakarhuja. Eilispäivältä jäänyt puolipullollinen punkkua päätyi jotenkin lasin kautta vatsaani ja Ismo Alangon Taiteilijaelämää soi vahvasti päässä. Illalliseksi oli tarjolla munakoisopiirakkaa. Minun tehtävänä oli istua sohvalla. Olin niin hauskalla tuulella, että kokki paineli ensitöikseen lähikauppaan ostamaan lisää kaljaa.

True Detectiven ensimmäinen kausi oli jo katsottu, eikä toinen kausi kuulemma ole katsomisen arvoinen. Sain valita viidestä vaihtoehdosta seuraavan ja katsontalistalle päätyi Handmaid’s Tale. En vielä ole ihan varma onko se hyväksi psyykeelleni, mutta jotain koukuttavaa siinä on.

Seuraavana yönä vietin tunnin sohvalla, koska Valkoinen Saatana (sai ylennyksen sinä yönä) jostain syystä hyppi tiskipöydälle tauotta. Enkä ymmärrä miksi.

Sunnuntai. Tämä oli syystä tai toisesta ainoa kuva sunnuntailta. Päivä oli kaikessa tavallisuudessaan täydellinen.

Alunperin oltiin puhuttu kaverin kanssa mölkkyturnauksesta, mutta sääjumalat oli eri mieltä. Tästä syystä skipattiin mölkky ja matkustin Espooseen pummilla. Se oli tosin vahinko. Siis pummilla matkustaminen, Espooseen menin tietoisesti. Iltaan kuului pakastepizzaa, viiniä ja Frendejä. Vähän kalvaa omaatuntoa tällainen sosiaalinen kohtaaminen sisätiloissa, mutta en nyt jaksa keksiä mitään puolustusta. Sen verran hyvää ilta teki sielulle.

Maanantai. Tänä aamuna pääsiäisloma tuntui kestäneen vuoden. Vaikka ihana loma onkin ollut. Aurinko taas helli ja eiliseltä uupumaan jäänyt mölkkyturnaus kiinnosteli. Laitoin kaverille varovaisen viestin jotta miten olis ja sovittiin treffit mustikkamaalle tunnin päähän.

Koska Keltainen Kostaja odotti pihalla ja hämähäkkikin oli jatkanut matkaa, pumppasin renkaat ja lähdin matkaa. Ja ai että, kun olikin kivaa pitkästä aikaa. Mölkkyä pelattiin kolme erää, voitin kahdesti ja tulin tasoihin yhdesti. Rannassa oli yllättävän lämmin, vaikka merituuli puhalsi. Tuntui melkein keväältä. (Toki illalla tuli räntää, mutta se onkin jo toinen tarina se.)

Loppuun vielä kuva Mooseksesta sipulihyllyllä. Tämäkin tapahtui pääsiäisenä, joka oli siis oikein mainio. Jos en muistanut kaiken säätilaraportoinnin keskellä kertoa.

K-TILANNE & KESÄ

Poikkeusaikoja eletään ja laadilaadilaadi. Olen huomannut pari seikkaa itsestäni näinä aikoina. Yksi on, että olen sisältä kuollut ja sielultani musta. Ei nimittäin maailman kaaos tai kuolleisuusluvut hetkauta sieluani suuntaan ei toiseen. Toinen on, ettei elämäni tunnu kovin erilaiselta mitä normaalisti. Paitsi kalliohovia, kortinpeluuta ja kavereita on vähän ikävä.

Ensimmäisen kerran tämä koko k-tilanne iski omaan elämääni, kun kesäkuun alussa odottanut Kesärauha-festivaali siirrettiin elokuulle. Samalle viikonlopulle, kun on kaverin häät. Ärsytti, että pitikin kaikista viikonlopuista juuri tuolle siirtyä.

Toinen, vähän suurpiirteisempi, isku omaan elämääni oli kesän epävarmuus. Minulla ei ole vielä lippuja ruissiin, eikä edes perinteeksi muodostunutta ruissilaskuria puhelimessa. En tiedä tuleeko tänä kesänä ruissia ja jos tulee, ei se kuitenkaan ole enää sama mitä se joskus oli. Elämä vie ja maailma muuttuu, pitänee sopeutua. Olo on katkeran sijasta haikea, sitä kun toivoo voivansa elää kaikki hyvät hetket elämässä uusiksi. Surullista, ettei aikaa voi kelata taaksepäin. Kamalaa, etten ole ikuisesti nuori.

Mutta, ainakaan näin hetkellisesti, ei tämä edes niin pahalta tunnu. Toivon, että ruissi sun muut järjestetään ja voisin viettää kreisin festarikesän. Lähinnä tämä tuntuu samanlaiselta kuin koko maailma aina ulos mennessä. Todella omituiselta.

Edelleen haluaisin fiilistellä ruissia niinkuin ennenmuinoin ja jos se toteutuu, varmasti fiilistelenkin. Fiilistelen kuin viimeistä päivää. Samaten kaikkia muitakin kesähäppeninkejä, ehkä jopa enemmän kuin ennen. Vaikkei mikään tietenkään ole kuten ennen, miten voisikaan. Enhän minäkään ole enää kahdenkymmenenkahden, vaan peräti… No, ei puhuta siitä. Kuitenkin aikuinen ihminen, jolla on monen viikon palkallinen kesäloma. Ilomielin sen festareihin käytän, mutta jos ei natsaa, niin onhan täällä kotonakin ihan kivaa.

Kuvituksena kesäkuvia männävuosilta.

VESSAPAPERIN SYVIN OLEMUS JA MUUTA SELLAISTA

Pidettiin eilen pitkästän aikaa Mooseksen kanssa photoshootit. Hyvällä hetkellä, olimmehan kumpikin perin juurin onnellisia. Ilmeistä varmasti näkee tämän. Pukeuduttiin mätsääviin vaatteisiinkin (valkoisiin), mutta lähinnä koska se helpottaa pyykinpesudilemmaani. Omistan toki muitakin vaatteita kuin mustia (esim. valkoisia), mutta niiden puhtaaksi saaminen on hidasta yrittäessäni vältellä vajaiden koneellisten pesemistä. Että pukeudutaan nyt sitten valkoiseen. Oikein urakalla.

Pyykinpesuun liittyen (koska mikä voisikaan olla mielenkiintoisempi aihe), tai oikeammin sen innoittamana, olen tehnyt muutamia huomioita koronaelon aikana. Listaan ne tähän.

1/ Pyykkiä kertyy aika vähän, koska köllin päivästä toiseen samoissa muutamissa kotivaatteissa

2/ Tiskiä kertyy järkyttävästi, koska syön koko ajan

3/ Kaikki rahat menee ruokakauppaan. Koska syön koko ajan

4/ Ymmärsin viimein vessapaperihamstrauksen syvimmän olemuksen; vessapaperia menee kauhean paljon. Koska olen koko ajan kotona. (Ja syön koko ajan, hohhoh)

Mielen virkeänä on pitänyt etsintäleikit. Meilläpäin ei etsitä piilotettuja pääsiäismunia, lähinnä syystä että niitä on sangen vähän saatavilla vegaanisena. Sen sijaan meillä etsitään kadonneita tavaroita. Kuukauden kateissa ollut avainnippu löytyi lopulta kellarikomeroon kiikuttamastani piuhalaatikosta. Sakset ehtivät olla kateissa onneksi vain vuorokauden, kunnes ne löytyi pizzalaatikoiden välistä. Tai oikeammin pahviroskiksesta, kun heitin pizzalaatikot sinne. Onneksi kurkkasin perään, on nimittäin tunnearvoa niillä saksilla. Taannoinen kollegani antoi ne minulle, oli kai töistä ottanut.

Huomenna alkaa pääsiäisloma ja ajattelin olla ihan vain kotosalla (ehehhhe). Tekemislistalla on salkkareita aamuisin, True Detectiveä iltaisin ja kävelyitä sekä mölkkyä päivisin. Ruokalistalla on kuulemma lammaspataa ilman lammasta eli lampaatonta pataa. Onnekas olkoon se lammas, joka tänä pääsiäisenä saa elää.

KOLME KUVAA VIIKONLOPULTA JA KAKSI MOOSEKSESTA

Meinasin kertoa, että kolmas viikko koronakotielämää meni jo melko mallikkaasti. Se olisi ollut räikeä valhe, vaan näin aika kultaa muistoja. Alkuviikko meni kankeasti, enkä saanut itsestäni juuri mitään irti. Puoliväli meni kevätahdistuksen kourissa ja loppu onneksi mukavissa merkeissä. Kummallisen maailmantilanteen takia vain aika tuntuu erilaiselta. Asiat, jotka on tapahtunut viikkoja sitten tuntuu eilisiltä ja toisaalta kaksi päivää sitten tapahtuneet asiat tuntuu viikkojen takaisilta. Puhumattakaan ajasta, jolloin koronalla tarkoitettiin olutpulloa limeviipaleella koristeltuna.

Perjantaina maa oli valkoinen, eilen oli kevät. Viikonlopun aikana on tehty ruokaa, syöty jäätelöä aamupalaksi, käyty pitkällä kävelyllä, ostettu 35 rahalla kaljaa ja katsottu noin kymmenen jaksoa The Crownia. Iltaisin. Aamuisin katsotaan salkkareita. Mooses on ollut enimmäkseen kuin enkeli, mitä nyt Hänen Sisäinen Saatanansa otti vallan viime yönä. Siinäpä se viikonloppu kiteytettynä, vallan mukava moinen. Tänään puhuttiin videopuhelua vanhojen työkavereiden kanssa ja illalle suunnitelmana on woltittaa ruokaa.

Siskokarhu tykitti eräs ilta postaustoiveita, joista yksi oli jotta mitä aion tehdä koronakotielämän aikana tai mitä suunnittelen tekeväni. Tätä aika pitkälti olen tehnyt kolme viikkoa. Ja tätä tulen varmaan jatkossakin tekemään, tosin Crownia on enää kolme jaksoa jäljellä, eli ne riittänee vain täksi illaksi. Vaikka klassisesti sitä haluaisi tehdä ihan kaikkea aina silloin kun ei saa, en koe juuri erityisiä tunteita tästä tilanteesta. Ainakaan enää. Joskus ehkä tunsin, silloin kolme viikkoa sitten. Tai sitten se olikin kolme kuukautta sitten eikä liittynyt koronaan mitenkään. Mene ja tiedä.

Harmillisesti kesäkuun alun festarireissu peruuntui, koska festarit siirrettiin elokuulle. Vielä on mietinnän alla mennäkö kuitenkin turkuun (jos rajat on auki) ja istua viikonloppu hulppeassa Airbnb-kämpässä juomassa kaljaa ja pelamassa korttia. Kai siinäkin olisi oma hohtonsa.

HUHTIKUUN ENSIMMÄINEN

Maaliskuu vaihtui jo huhtikuuksi. Kaikki muu taitaa olla peruttu, paitsi kevät.

Tänään iski pitkästä aikaa kevätahdistus. Luulin jo päässeeni helpolla ja todellisuudessa olenkin. Yhtä harmaata päivää vaaleanpunaisten keskellä ei huomioida, sanotaan meilläpäin. Ahdistuspäissäni eniten alkoi ahdistaa se itse ahdistus. Kun ei haluaisi tuntea niin, koska kaikki on hyvin. Enemmän kuin hyvin. Haluaisin kikatella ja olla iloinen, en pyöritellä päässäni typeriä ajatuksia, joihin en todellisuudessa edes usko.

Pakenin kesken työpäivän hetkeksi parvekkeelle teemukin kanssa. Parvekkeeni ei ole suuren suuri (maratonia en siellä lähtisi juoksemaan), mutta ajaa asiansa. Toki esimerkiksi tuoli olisi kiva, mutta kaikki ajallaan, kaikki ajallaan. Eli todennäköisesti ehkä parin vuoden kuluttua. Tai ei ikinä. Kuitenkin parveke on ja siellä oli hyvä ottaa happea.

Mooses mellasti suuren osan viime yöstä, mutta lepytteli päivällä liimaantumalla kylkeen kiinni. Se teki hyvää. Varmasti meille molemmille.