VIIKOT AINA ALKAA JA SITTEN NE LOPPUU

Voisi luulla, että viikonlopun merkitys häilyy, jos muutenkin on koko ajan kotona. Hassusti kuitenkin sen merkitys on korostunut ja kun perjantaina pistää koneen kiinni, tulee lähes samanlainen viikonloppuolo, mitä normaalistikin. Vain sillä erolla, että perjantaipulloja ei toistaiseksi arvota. Viikko kuitenkin aina alkaa ja loppuu, ja niin se teki myös viime viikolla. Viikonloppu oli sangen venka, jos sallitte sanoa.

Koko tämä omituinen ympäröivä maailma on alkanut jo tuntua normaalilta. (Joku tosin sanoi, että pahin on vielä edessä.) Tuntui ihan melkein normaalilta, että perjantain aktiviteetti oli kauppaan kävely ja puutalojen ihailu. Tuntui normaalilta, että ilta vietettiin ruokaa laittaen ja sohvalla leppuuttaen. Kaiken tämän normalisoituminen tuntuu ekstrahassulta siksikin, etten ole normaalielämässäkään aikoihin viettänyt viikonloppuja näin. Ja se, että tämä tuntuu normaalilta ja kivalta, on ihanaa.

Lauantaina olin paha ja itsekäs ihminen mennessäni kaverin luo saunomaan ja juomaan viintä (turvavälietäisyydellä). Koska sieluni on musta (ja vaatteetkin useimmiten), en tuntenut tästä lopulta kovinkaan huonoa omatuntoa.

Ihmiskontaktit illan aikana: 1 kpl.

Illan päätteeksi sieluni oli haalennut tumman harmaaksi, vaatteiden väri ei ollut muuttunut. Ja olin ihan hirmuisen onnellinen.

Sunnuntaina onnellisuuden taso laski hieman, sillä lauantaina suorittamani kävelyretki oli hiertänyt rakkulan jalkapohjaan. Tilanne eskaloitui nopeasti ja lopputulema, kiitos linkuttamisen, on turvonnut ja kipeä nilkka. Minimoin sunnuntaina kaiken kävelyn ja sen sijaan nautin kahvit espoolaisen huoltoaseman parkkipaikalla. Aurinko paistoi, maailma oli kaunis ja minä jalkapuoli.

Mooseksen jalat toimi moitteettomasti, minkä hän todisti hyppäämällä lipaston päälle (ikkunalaudan kautta) ja kellahtamalla siihen. Valinta oli vaikea, katsoako salkkareita vai Moosesta. En ikinä lakkaa hämmästelemästä miten Mooses täyttää yksiön, Jukka Salin.

KORONAN 120 PÄIVÄÄ

Koronan 120 päivää voisi jo loppua. Ei siksi, että elämä olisi etätöitä ja puuttuvia iltoja kallion kapakoissa sekä treenejä lukuunottamatta mitenkään kovin muuttunut. Täällä mä anyway möllötän päivästä toiseen, salkkareita katsellen. Mutta tiedättekö mitä odotan kaikkein eniten?

Että olisi jotain muuta puhuttavaa kuin tää hiivatin korona.

Tuntuu ettei ole oikein edes sallittua puhua mistään muusta, ainakaan jos nettikeskusteluja on uskominen. Kaikki muut aiheet sivuutetaan, koska on tässä nyt tärkeämpiäkin asioita mistä puhua. Vaan entä jos haluaisi elää ihan normaalia elämää? Siis niin normaalia, mitä tässä tilanteessa on mahdollista.

Siskokarhu laittoi eräs päivä viestin, että mitä teen. Kerroin katsovani salkkareita ja lukevani Sweet Valley High -kirjaa. ”Voisi luulla että sä oot jälleen 12”, vastasi hän. Niin, niinhän sitä voisi. Vain kaatissäkki puuttui, mutta lähinnä syystä että vain osa pussin sisällöstä on vegaanisia.

Mitä normaalielämääni kuuluu?

Puolet kaktuksestani on kokenut karun kohtalon (kuva 2). Yli vuoden meidän yhteiselo meni vallan mallikkaasti, mutta kaiketi olen hiljattain kastellut liikaa. Toinen kavereista nimittäin mädääntyi ja kellahti kumoon.

Ollaan joka päivä tällä(kin) viikolla työkavereiden kanssa lounastettu videon välityksellä. Joka päivän suurin mielenkiinnon aihe on ollut töyhtöni (kuva 7), jotta mihin ilmansuuntaan se tänään osoittaa. Ihanaa löytää iloa pienistä asioista.

Mooses on ollut yhtä ihana ja pehmoinen kuin aina (kaikki kuvat, missä Mooses esiintyy). Herra on vallan mielissään, kun mamma on kotona öööö aina. Tosin perjantaina Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa ei ollut mielissään, kun onnistuin pudottamaan sälekaihtimet viereensä. Onneksi en päälle.

Tänään kaivoin kevätkenkiä naftaliinista ja palkinnoksi sain hirvittävän kipeän hiertymän vasempaan tassuun. Karma selkeästi puree; taidan olla liian onnellinen tämän kaiken kaaoksen keskellä.

Ystävä pyysi minua kaasokseen ja otettuna moisesta kunniasta toki suostuin. On ihana ajatus, että elämää ja onnea on myös koronan aikaan. Ja erityisen ihanaa on ajatus, että elämää ja onnea olisi myös koronan jälkeen.

15 QUESTIONS

Meikämantun arki kiteytyy aika hyvin tohon kuvaan. Koska itsensä toistaminen käy pidemmän päälle tylsäksi, googlasin hakusanalla ”15 deep questions” ja poimin inc.com -sivulta kysymyksiä. Vapaasti käänsin menemään ja tässä lopputulos, olkaa hyvät!

1/ Mihin vapaaehtoistyöhön osallistuisit?

Eläinsuojelutyöhön. Oon jo kauan miettinyt, että kun Mooseksesta aika jättää, voisin mennä HESYlle vapaaehtoiseksi.

2/ Mitä odotat seuraavilta muutamilta viikoilta?

Tää kysymys on sattumalta hyvinkin ajankohtainen. Vaikea odottaa mitään, kun tilanne on eläväinen ja pelkää pahinta. Odotan ehkä tilanteeseen sopeutumista ja sitä, että tästä tulisi uusi normaali eikä koko ajan olisi niin kummallinen tunnelma.

3/ Tykkäätkö tehdä ruokaa? Mikä on viimeisin kokkauksesi?

Enpä voi väittää tykkääväni, vaikka välillä innostus iskeekin. Viime aikoina olen kuitenkin saanut olla apukokkina monissa eri ruokajutuissa, joista viimeisin oli toistaiseksi nimeämätön kasvisasia. Oli hyvää ja mausteista. (Eilen tein myös kaurapuuroa ja nachovuokaa, mutta en tiedä lasketaanko ne?)

4/ Jos et asuisi täällä, minkä toisen paikan valitsisit?

Kööpenhamina on ikuisuusrakkaus. Eli vastaan köpis.

5/ Mikä on suosikki emojisi?

🧐

6/ Mistä tiedät saavuttaneesi aikuisuuden? Mikä tekee aikuisesta aikuisen?

Koen aikuisuuden tylsänä ja vakavana, eli en koe olevani aikuinen. Epäilemättä silti olen, koska kannan vastuun itsestäni, omasta elämästäni ja valinnoistani. Ehkä se tekee aikuisesta aikuisen.

7/ Mikä on suunnitelmasi zombie apokalypsin varalle?

Pelasin tätä peliä joskus tuopin äärellä ja suunnitelmani oli niin huono, että kaveri uhkasi lähteä kotiin siltä istumalta. Omasta mielestäni suunnitelma oli loistava. Zombiet kuulemma seuraavat ääntä, eli hankkisin sinfoniaorkesterin kaasulaitokselle ja kun kaikki zombiet olisi paikalla, räjäyttäisin koko paskan. Loistava suunnitelma, jos minulta kysytään.

8/ Kuinka käsittelet stressiä?

Teen listoja ja yritän tehdä yhden asian kerrallaan loppuun. Jään helposti vellomaan asioihin, jolloin en saa mitään aikaan eli asioiden kirjoittaminen ylös konkretisoi ne. Sitten on myös helppoa lähteä tekemään jotain niiden eteen, asia kerrallaan.

9/ Tiedätkö Myers-Briggsin persoonallisuustyypit? Mitä ajattelet persoonallisuusarvioista?

Tiedän yleisellä tasolla ja tästä innostuneena tein testin. Olen INFP-A/INFP-T eli sovittelija. Tunnistin itseni kyllä monesta kohtaa, joskin löytyi myös piirteitä mitä en itseeni yhdistä.

Olen tehnyt viime vuosina paljon itsetutkiskelua ja tunnen itseni aika hyvin. Tiedän kuka olen ja miksi olen. Mielestäni persoonallisuusarviot ovat melko harmittomia, kunhan niille ei laita liikaa painoarvoa.

10/ Millaista musiikkia kuuntelet, kun sinun täytyy tsempata itseäsi ja saada asiat tehdyksi? Entä kun haluat rentoutua?

En osaa ajatella musiikkia joko tsemppaavana tai rentouttavana, koska kaikki kuuntelemani musiikki jollain tapaa liikuttaa sieluani. Jos pitäisi valita tsemppibiisi, se olisi tällä hetkellä Pyhimyksen Äiti anna anteeksi ja rentoutusbiisi Olavi Uusivirran Lastenhuone.

11/ Mikä innostaa sinua nyt?

Ihana fiilis viikonlopusta, kaverin lupailemat kotijumpat videon välityksellä, jääkaapissa lounastaukoa odottava eilisen nachovuoan jämä ja ajatus työpäivän jälkeisestä maalaussessiosta.

12/ Mikä oli viimeisin kerta, kun nauroit tosi kovaa? Mille nauroit ja kenen kanssa?

Eilen illalla, kun kello oli yhdeksän ja ehdotin nukkumaanmenoa. Valotäpläni sanoi mummoksi, olinhan herännyt aamuseitsemältä pirteänä, nukkunut iltapäivällä puolentoista tunnin päikkärit ja yhdeksältä olin valmis nukkumaan. Saattoi johtua väsymyksestä, mutta nauroin kaksinkerroin.

13/ Jos pitäisit TED talkin, mikä sen otsikko olisi?

(Piti ensin googlata mikä on TED talk.) Tämä osoittautui jostain syystä kaikkein vaikeimmaksi kysymykseksi. En osaa sanoa, mutta varmaan se liittyisi veganismiin. Tai salkkareihin.

14/ Mikä oli viimeisin kerta, kun yllätit itsesi?

Perjantaina, kun kollega heitti spontaanin päässälaskutehtävän ”1+neliöjuuri 4” ja vastasin oikein. Vahingossa kylläkin, mutta silti.

15/ Millä kolmella sanalla ystäväsi kuvailisivat sinua?

Tätä pitäisi varmaan kysyä ystäviltä, mutta uskoisin että: luotettava, hauska ja vähän daiju.

KORONA DIARIES

Koronaa siellä, koronaa täällä. Täällä on myös flunssa, joka toki saattaa olla koronaa tai sitten ihan vain seurausta kolmen päivän kotona kökkimisestä. Lihassärky oli eilen melkoinen, mutta kummasti siihen auttoi valotäpläni keittelemä chilikaakao. Tänään olin enemmän elävien kirjoissa, mutta voimat on ihan loppu. Sekin suattapi olla kotona kökkimisen tulos, mutta suattapi olla koronakin. Olen siinä pisteessä, kolmen etätyöpäivän jälkeen, että harkitsen pöydän hankkimista.

Toistaiseksi ei ole ollut ongelmia keksiä tekemistä. Tiskattavaa on jostain syystä aina ja aloin toissa sunnuntaina katsoa salkkareita alusta. Tällä hetkellä menen jaksossa 136. Jostain tekemisehdotuslistasta bongasin valokuvien lajittelun ja se totta puhuen vähän kiinnostelisi. Tai jos en lajitteluun ala, niin vanhojen valokuvien katselemisessa on jotain todella maagista. Josta tuli mieleen, että pitäisi tilata lisää kuvia. Uuden vuosikymmenen kunniaksi siirryin paperilaskuista e-laskuihin, mutta toistaiseksi pidätän oikeuden paperivalokuviin. Tulipalo tuntuu epätodennäköisemmältä kuin teknologinen romahdus.

Oman twistinsä etätyöhön on tuonut videolounaat työkavereiden kanssa. Jokainen hoitaa itse lounaansa ja sitten syödään yhdessä. Ja se on ihanaa. Kaikesta kolotuksesta ja koronasta huolimatta olen juuri nyt tosi onnellinen. Välillä tuntuu väärältä, mutta tällaisia tunteita tulee elämässäni kovin harvoin, joten otan kyllä tästä kaiken irti.

Lisäksi, koska olen parantumaton hupiukko, sallin itseni myös nauraa tälle kaikelle. Yhtään tilanteen vakavuutta tai maailman sekavuutta vähättelemättä, on huumori keino sopeutua ja kestää. Koska onhan tämä ihan järjetöntä, jotain mitä ei ihan heti olisi osannut odottaa. Yleisfiilis ympärillä on ollut parhaimmillaan (vai pahimmillaan) lajia zombie apocalypse, eli täysin hullu. Kuitenkin pidän jossain määrin hyvänä, että tämä kävi nyt ja että tämä lopun alku on suhteellisen harmiton. Koska sanokaa minun sanoneen, näitä tulee lisää ja moninverroin pahempana. Ja vaikka osattaisiin ennustaa ja oltaisiin tiedetty kaiken tämän olevan tulossa, mikään ei olisi mennyt toisin. Ihminen on läpeensä itsekäs laji ja nyt se saa mitä ansaitseekin.

Odotan eniten sitä, että olisi jotain muutakin puhuttavaa kuin korona. Lähes harmittaa, että kukaan ei vietä aikaa ihmisten ilmoilla. Kerta nyt olisi meikämantullekin sopiva takuuvarma small talkin aihe.

Tällaista täällä ja tällaist täällä varmaan vielä jonkin aikaa. Sillä mennään, mitä on annettu.

KUPLASSA

Kaikki tuntuu tällä hetkellä ihan tosi epätodelliselta. Kaikki, koronaa myöten. Viikossa maailma on keikannut monta volttia takaperin ja oma elämä tehnyt saman, mutta tuplana. Ja vaikka kaikki tässä maailmassa tuntuu olevan just nyt vähän sekaisin, minulla on oma valotäplä, joka saa kaiken tuntumaan sileältä.

Olen ihminen, joka pelkää vähän kaikkea. Aiheellista ja aiheetonta. Yleensä mitä enemmän sieluani kutkuttaa, sitä enemmän pelkään. Nyt olisi varmasti aihetta pelkoon, kovempaa kuin koskaan ennen, vaan minä en pelkää mitään. Mutta sielua kutkutta ehkä enemmän kuin koskaan.

Sielua kutkuttaa, sydän pamppailee ja päässä pyörii. Kaikki maailmassa tuntuu olevan jotain kaukaista, minun vaaleanpunainen kuplani on hyvinkin lähellä.