28

Tänään täytin 28 vuotta

Eilen ei tullut uni, liekö jokin alitajuntainen synttärijännitys. Kun se vihdoin tuli, se myös loppui lyhyeen. Suunnilleen puoli viisi, kun vanhempi poikani Mooses lauloi onnittelulaulun. Kiitin kauniisti, käänsin kylkeä ja jatkoin unia. Tunnin verran. Seuraavaksi lauloi herätyskello ja pakko oli nousta.

Työpäivän päätteeksi, kun vihdoin pääsin toimistolle, raikui vastassa kolmiääninen onnittelulaulu. Lisäksi sain lahjaksi jääpalamuotteja (sattumalta olin muutamaa tuntia aikaisemmin lahjanantajilta kysellyt jääpalamuotteja lainaan) sekä sympaatin kissamukin. Viimeksimainittu tulee varmasti näkymään kuvissa. Illalla kotona sain pikkuruisia vieraita ja uusia onnittelulauluja. Moneen kertaan ja ainakin neljällä kielellä.

Miltä sitten tuntuu olla 28-vuotias?

No, eipä juuri miltään. Suurimman osan päivästä en edes muistanut, että on syntymäpäiväni. Silloin kun muisti, oli synttärifiilis. Tiedättekö, sellainen kun lapsena oli. Tai ehkä vielä jokunen vuosi sittenkin.

Minulla on kiva työ, kiva koti, kivoja ihmisiä ympärillä ja ihan kiva elämä. Olen yhden kissan ja yhden robotti-imurin äiti. En koe olevani aikuinen, vaikka epäilemättä olen. Edelleen miellän aikuisuuden joksikin tylsäksi ja vakavaksi, enkä halua olla tylsä ja vakava. Kokeilin kerran, eikä ollut kivaa.

28-vuotiaana tietää, että kolmeenkymppiin mennessä voi tapahtua mitä vaan. Tietää myös, ettei se kolmekymppiä ole ikä eikä mikään. 28-vuotiaana voi rauhassa olla vähän vinkasallaan, koska tietää ettei mennyttä voi muuttaa. 28-vuotiaana sitä jaksaa entistä vähemmän välittää ulkopuolisista mielipiteistä tai odotuksista.

28-vuotiaana

Rakastan perhettäni, ystäviäni, poikiani, rauhallisia aamuja, syksyä, nauramista yllättävissä tilanteissa ja salkkareita.

Inhoan ilkeitä sanoja, itsekkyyttä, ihmiskuntaa, päärynäsiideriä, luumuhilloa ja tuotteita, jotka muuten olisi vegaanisia, mutta niihin on jostain syystä tungettu 0,5 % maitojauhetta.

Haaveilen paremmasta maailmasta, kissavauvoista, beaglesta, lumesta, uusista verhoista ja omasta taidenäyttelystä.

Harrastan nyrkkeilyä, salkkareita, teatteria ja ehkä pian myös curlingia.

Parasta maailmassa on Mooses. Ja salkkarit.

VIIME VUODEN BEST 9

Uutta vuosikymmentä on kulunut paria päivää vajaa kuukausi, mutta ei anneta sen häiritä. Jotain blogiarkistojeni syövereistä etsiessäni, päätin kasata yhteen viime vuoden parhaat postaukset. Siis minun mielestä parhaat, koska en ole liioin kiinnostunut statistiikasta. Jos jollain (teillä kummallakaan tätä lukevalla) on jäänyt mieleen jokin teksti, mikä ei tähän omaan listaani päätynyt, saa kertoa. Kommenttiboksissa tai whatsapissa tai ehkä jopa kasvotusten.

2019 BEST 9 (EI JÄRJESTYKSESSÄ)

2010-LUVULLA

31.12.2019

Kirjoitin elämänkertani vuosikymmenen ajalta, mieleen jääneet asiat vuosi vuodelta. Kirjoittaminen oli hauskaa, nostalgista, haikeaa ja vähän huojentavaa. Jotkut asiat on mennyttä ja hyvä niin.

LOKAKUU. JA MINUSTA NÄKEE SEN.

1.10.2019

Tässä postauksessa ei varsinaisesti mitään ihmeellistä ollut, mutta pisti hymyilyttämään sitä lukiessa.

MUUTOSJUTTUJA

12.12.2019

Fiilikset samalta päivältä, kun kirjoitin vuokrasopparin uuteen kotiin. Tuo päivä jäi muutenkin mieleen monesta syystä, mutta muistan sen käsien tärinän, innostuksen ja huolen, että olikohan sittenkään oikea ratkaisu. (Oli se.)

AND I DON’T CARE IF I DON’T LOOK PRETTY

17.1.2019

Mietin ulkonäkönormeja, suhdetta omaan ulkonäkööni ja sen muuttumista sekä mitä todella tarkoittaa itsestään huolehtiminen. Tästä aiheesta tekisi mieli kirjoittaa vuosi myöhemmin -vastine.

VÄHÄN KU KESÄLLÄ MUT EI KUITENKAAN

26.1.2019

Vuoden takainen parin viikon vapaa ennen uuden työn alkua oli spontaaniuden ja rentoilun kulta-aikaa. Vähän kuin kesä 2018. Vaikka miten haaveilin aikatauluttomasta arjesta, ei se käytännössä ihan ole toiminut. Ehkä pitäisi muistaa tämä haave vähän useammin.

VOIKO OIKEASTI SAADA KAIKEN MITÄ HALUAA?

21.2.2019

Olen niin iloinen, että oivalsin viime keväänä jotain suurta. Kuten ettei päiväduuni tarkoita sitä, ettäkö pitäisi elää vain työlle. Tai sitä, etteikö vuorokaudessa olisi tunteja työtuntien ulkopuolella. Voi elää itsensä näköistä, moraalisesti löyhää, elämää, vaikka aikuisten töissä kävisikin.

I FEEL LIKE I’M ON FIRE, I’M TOO SHY TO CRY FOR HELP

25.3.2019

Vartti Clarionin kattoterassilla saa joskus aikaan ajatuksia.

NÄMÄ ASIAT HALUAN MUISTAA KESÄSTÄ

4.9.2019

Tärkeimmät asiat kesältä, jotka haluan muistaa aina. Koska olihan tuo kesä varsinainen, olihan se.

ANTTI AUTTOI!

24.4.2019

Auringon ja Antin vaikutus meikämantuun oli melkoinen. Eniten on kuitenkin jäänyt mieleen se silmäluomipatti, koska se jos mikä oli epämukavaa. En tiedä arvostivatko vastaantulijat niin kovin, mutta en koskaan ole nähnyt niin iloista ihmistä kuin työkaverini, joka purskahti nauruun joka kerta katseidemme kohdatessa.

KUINKA KAATAA KAHVIT KYMMENESOSASEKUNNISSA

Ihan noin muikeana en koko sunnuntaiaamuani viettänyt, mitä ensimmäisen kuvan perusteella voisi luulla. Kävipä taas jotain, mikä on vain niin minua.

Heräsin aamulla melkein virkeänä (miten voi väsyttää vaikka on nukkunut kaksi päivää), pistin salkkarit pyörimään ja kävin napsauttamassa kahvinkeittimen päälle. Sieltä sitten kävelin kahvikuppi kädessä kohti sohvaa ja joka-aamuista kuudenkymmenen minuutin kahvinjuonti&salkkarit -retriittiä. Tietenkin eteeni katsomatta. Nimittäin. Liukastuin kynsisaksiin. Kyllä. Kynsisaksiin. Jotka lojui lattialla. Niihin minä liukastuin ja puolet kahvikupin sisällöstä lensi kaaressa sohvalle.

Siinä sitten tuijotin lamaantuneena tuhoa, kunnes kysyin Moosekselta miksi hän on jättänyt kynsisakset lattialle. Vastausta en saanut.

Sohvaa jynssätessä pyysin myös häneltä anteeksi. Mooseksen puolesta, koska Mooses täällä jättää saksia lattialle lojumaan. Ei sohva-rukka tiennyt mihin jamaan päätyy, kun hänet entisestä lintukodosta meille haettiin. Alle kuukausi muutosta ja päällensä on jo kaadettu kahvit sekä oksennettu kahdesti (kaikki periaatteessa Mooseksen syytä).

Aamun katastrofista selvittyäni lähdin kohti Kaapelitehdasta ja Vegemessuja. Koska olo oli vihdoin melko normaali ja tuntui, että olen vuoden tai vähintään koko viikon viettänyt sisätiloissa, päätin kävellä. Teki niiiin hyvää.

Messuilla oli yllättävän paljon ruokaa tarjolla, tosin minä olin ainoa, joka yllättyi. En tiedä mitä odotin, ehkä osastoa toisensa perään teurastusvideoita? Ruokakin menetteli ja tuli maisteltua kaikkea kammottavan ja täydellisen väliltä. Hyvät messut.

Huomenna uuteen viikkoon. On toivottavasti aika päästää ystäväni sarvikuono ansaitsemalleen lomalle.

TÄN HETKEN A-Ö

Arki. Se on taas lomien jälkeen hektistä. Hektistä, mutta kivaa.

Banaani. Niitä löytyy pakkasestani, ihan vain siitä ilosta, että on pakastin. Ja että niistä voi tehdä nice creamia.

Cokis. Join keskiviikkona yhden pitkän päivän päätteeksi. Teki jopa parempaa kuin bisse.

Duunit. Tykkään omistani hirmusti, vaikka kiirettä välillä valittelenkin.

Elämä. Se on parhaimmillaan ihanaa.

Frendit. Tupareita suunnitellessani oon jäänyt kerran jos toisenkin monttu auki ihmettelemään (taas kerran), mitä hyvää oon tehnyt jotta kaikki nuo olen elämääni saanut.

Google. Tällä viikolla olen googlannut mm. etäisyyksiä sekä matka-aikoja. Tylsäksi on mennyt.

Hima. Se uusi. Se ihana. Olen onnellinen.

Ilmastoahdistus. Tammikuu, kelit plus viiden paikkeilla eikä lunta ole tullut kertaakaan tänä vuonna.

Jahkailu. Tässä kuolin eikun siis sairasvuoteella on aikaa jahkailla huipputärkeitä asioita. Kuten askartelisinko yksi vai kaksi amppelia ja laittaisinko tanssiva kissa -tauluni seinälle kehyksissä (jotka on vähän rikki) vai pelkkänä julisteena.

Kattolamppu. Pitäisi käydä skannailemassa kirppiksiä, koska eteiseni on näin pimeään vuodenaikaan ihan tosi pimeä.

Lenssu. Sellaisen nappasin tuolta pohjoisen hotellien ilmastoinnin alta.

Mooses. Hän on kissani, joka enimmäkseen hellii sieluani.

Nenäkannu. Lentäminen + Suomen hotellit aiheuttaa mulle väistämättä tukoksen kaikkiin nenäonteloihin (en ole varma montako niitä on). Vanhoista viisastuneena tämän viikon työmatkalle pakkasin sarvikuonon mukaan. (Ei auttanut.)

Omena. Jostain syystä ostan niitä aika usein ja sitten syön ne siinä vaiheessa, kun ne on alkaneet jo vähän nahistua. Pitäisiköhän kokeilla omenoidenkin pakastamista?

Peruuntuneet suunnitelmat. Odotin perjantaita ja viikonloppua ihan kamalasti ja tiedossa piti olla vaikka jos mitä kivaa. Lopulta oli torkkuja sohvalla, kolme hömppäleffaa ja salkkareita.

Q. Se näkyi pohjoisen pimeydessä, tähtien kera.

Raitis ilma. Sen arvon tajuaa vasta kun sitä saa liian vähän.

Somelakko. Melkein menestyksekkäästi jatkunut jo 25 päivää.

Tämä hetki. Vaikka köllöttelenkin sohvannurkassa, toisessa kainalossa nenäliinapaketti ja toisessa Mooses, on elämä just nyt kivaa. Sellaista, että toivois sen säilyvän tällaisenaan vähän pidempäänkin.

Unet. Ne on olleet pitkiä. Tosin keskeytyivät vastikään eräänä yönä, koska hotellin keittiön kylmäkaappia alettiin korjata. Ilmeisesti porakoneella.

Vegaaninen juhlapöytä. Intoa puhkuen olen etsinyt hyviä ideoita ja reseptejä tuparipöytään. Todellisuudessa en varmaan ehdi kuitenkaan tehdä mitään – ja se mitä ehdin, epäonnistuu – eli lopulta tarjoilen ylikypsää/raakaa tarjoiltavaa X sekä linssisipsejä.

Whatsapp. Kovassa käytössä ollut viime hetket. Sitten taas menee päiväkausia, kun ei tapahdu mitään.

Xylitol-purkka. Pureskelin vimmaisesti lentokoneessa, mutta ei auttanut. Vasen korva meni lukkoon eikä ole vieläkään auennut.

Ylittäminen. Itsensä ylittäminen. Siinä on sitä jotain, vaikka se kamalaa onkin.

Zadaa. Tilasin sieltä yhden mekon, joka ei ollutkaan täydellinen. En anna sen häiritä.

Åbon festarit. Kesärauha-festareille, pitäisi lipuke ostaa. Varmasti ruissiin myös. Ja kenties vielä jotkut kolmannetkin menisi.

Ärsytys. Hyvin tämän hetken aakkosiin mahtuu ”elämä on ihanaa” ja ”ärsytys”. Onneksi ärsytyskin on sallittua, vaikka elämä kivaa samalla olisikin.

Öllöttäminen. Sitä tehty nyt puolitoista päivää. Jo riittäis.

VIISI KUVAA (JOKAINEN KUVA SISÄLTÄÄ MOOSEKSEN!) UUDESTA KODISTA

Mooses on ottanut uuden valtakuntansa avosylin vastaan. Ovenkarmit on puskettu ja karvapallot levitelty. Uusia hengailumestoja karvapylly on myös löytänyt, joista ehkä mielenkiintoisin on keittiöön sijoittamani väliaikainen pahviroskis. Taisi jäädä pysyväksi sisustusratkaisuksi tämä.

Vuoden Äiti -palkintoa odotellessa sijoitin Mooseksen kiipimäpuun keittiöön, ajatuksena että sen kautta hän pääsee kiipeämään ikkunalaudalle. Ja sieltä taas voi katsella maailmaa. Tai kytätä naapureita, ihan mistä tykkää. Hetki meni ennenkuin reitin keksi, mutta kun keksi…

…löytyi myös salainen lepopaikka! Alkujaan oletettavasti mikrolle tarkoitettu kolo on juuri sopivasti Mooseksenmentävä.

Kaveri uhkaili ostaa meille tuparilahjaksi mikron ja vastustin ajatusta jyrkästi. Ensiksi syystä etten koe tarvitsevani mikroa, toiseksi syystä etten voisi ikinä viedä Moosekselta noin mieluista nukkumapaikkaa!

En ole sillä tavalla visuaalisesti valveutunut hahmo, että näin esimerkiksi uuteen kotiin muutettaessa minulla olisi valmis sisustusvisio mielessäni. Ja sitten sen vaan toteuttaisi. Sen sijaan en mielelläni hanki mitään jaagailematta sen hankkimista puolen vuosisadan ajan ja yritän hyötykäyttää jo omistamiani asioita mahdollisimman monipuolisesti. Tällä hetkellä sohvapöytänä toimiva arkku (vaari nikkaroinut sen ehkä 20 vuotta sitten) on aiemmin toiminut mm. yöpöytänä, ruokapöydän tuolina, meikkipöytänä ja eteisen penkkinä. Keltainen sohvatyyny ja tummanvihreä (kätevä väri valkoista kissaa vasten) samanmoinen on muuttolahjoja äitikarhulta. Kylässä hän ei tosin vielä ole käynyt.

Mooseksen uusi koti on virallisesti yksiö, mutta me puhumme nimellä kolme huonetta ja keittiö. Nämä huoneet luonnollisesti ovat eteinen, olohuone ja makuuhuone (alkovi). Tuohon olohuoneen ja keittiön väliseen oviaukkoon olisi olemassa ovikin, mutta mietin vielä laittaako sen paikoilleen. Toisaalta tykkään pelkästä oviaukosta, mutta olisi toki myös hyvä saada jokin paikka, minne lukita Mooses, jos vaikka haluaa pitää parvekkeen ovea hetken auki.

Ai että, miten me täällä viihdytäänkään!