2010
Alkuvuodesta tulin täysi-ikäiseksi ja pidin kaverin kanssa yhteissynttärit. Synttäreillä muistan saaneeni henkarista silmääni, niin että silmästä valui vettä ainakin puoli tuntia. Elämä rullaili koulun, kavereiden, poikaystävän ja iltatöiden ympärillä. Tanssin vanhat ja syksyllä oli ensimmäiset kirjoitukset. Nyt muistelee tuon ajan olleen kovin huoletonta, mutta todellisuudessa huolia oli ja paljon olikin. Ne huolet oli vain erilaisempia, mitä vuosikymmen myöhemmin.
2011
Olin 19-vuotias ja keväällä kirjoitin ylioppilaaksi. Tulevaisuus oli yhtäkkiä edessä ja ahdisti tehdä päätöksiä, joten päätin pitää välivuoden. Kirjoitusten jälkeen lähdin lukiokavereiden kanssa parin viikon reissuun, Ibizalle, Barcelonaan ja Lontooseen. Matkalta sain salmonellan ja kotiinpaluun jälkeiset viikot meni sairastaessa. Kesän lopussa erosin lähes koko lukion ajan kestäneestä suhteesta ja muutin pois lapsuudenkodista, Töölöön kimppakämppään. Syksy meni töissä ja bailatessa, ja mahtuipa siihen yksi katseesta baaritiskillä alkanut suhde, jonka raunioista meni vuosi nousta ylös.
2012
Muistelen tätä edelleen aikuisikäni hirveimpänä vuotena. Alkuvuodesta muutin kuukaudeksi yksiöön Alppilaan ja siitä serkkusen kanssa Punavuoreen. Vaihdoin paskasta työpaikasta vielä paskempaan, kärsin sydänsuruista sydänsurujen perään, sain 800€ mätkyt, oman pääni sisällä oli kaikki sekaisin ja pielessä sekä menetin rakkaan vaarini. Hyviä muistoja jäi kesäiseltä liftausreissulta sekä vuoden lopusta, kun irtisanouduin ja hyppäsin tyhjän päälle. Olen onnellinen, että sen uskalsin tehdä, koska loppuvuodesta aloitin (uudestaan) uran postineitinä ja siellä viihdyinkin jos jonkin aikaa. Kaikesta kamaluudestaan huolimatta vuosi oli kasvattava, mutta olisihan se vähempikin riittänyt.
2013
Vuosi vaihtui ja parempaan päin. Tykkäsin työstäni, kodistani ja kavereistani. Talvella rakastuin ja muutaman kuukauden on-offin jälkeen minut jätettiin (kolmesti yhteensä koko kevään aikana). Sydäntä oli kuitenkin helpompi paikkailla kasaan, kun elämän peruselementit oli kohdillaan. Sain töistä uusia kavereita, matkustin köpikseen ja Manchesteriin, ja sairastin angiinan. Syksyllä työsopimus vaihtui 20-tuntiseksi, mutta pärjäsin hyvin. Otin kaksi tatuointia, joita edelleen rakastan ihan pölönä. Muistan vuoden kokonaisuudessaan olleen hyvä, vaikka en mitään isoja, onnellisia asioita tähän hätään muistakaan.
2014
Kaksituhattaneljätoista oli myös hyvä vuosi. Alkuvuodesta jäin muutamaksi viikkoa työttömäksi ja huhtikuuhun asti tein aina kaiken mitä tarjottiin – vaikka se tarkoittikin etten voinut suunnitella elämää edes seuraavaan viikkoon. Loppukeväästä kaikki muuttui, kun sain työsopimuksen jopa vuodeksi. Pitkään sisällä kytenyt ajatus uudesta kodista, joka olisi vain minun, sai tuulta alleen ja toukokuun alussa muutin Vallilan pikkukotiini. Kesällä sain Mooseksen, syksyllä vastaanotin opiskelupaikan ja jouluna minusta tuli kummitäti yhdelle ihanalle pennulle. Lykkäsin koulun aloitusta puolella vuodella ja tuntui ihanalta tietää mitä tekee seuraavat vuodet, vaikka kaikki edessä olikin suurta ja pelottavaa. Tuli koettua elämäni ensimmäinen Ruisrock, josta alkoi ”10 ruissia putkeen” -tavoite, sekä käytyä Pariisissa, missä siskokarhu silloin asui. Ihastuin ainakin kerran kepeästi, mutta tunteella ja rakastuin kerran niinkuin en ole koskaan rakastunut.
2015
Koko vuoden ajan elin toisen kerran aikusikäisen elämäni vaikeinta aikaa, tai näin ainakin luulin. Perusjutut oli kunnossa, mutta samalla sydän oli kovassa puristuksessa ja kantoi sisällään salaisuutta. Lenkkeilin kaverin kanssa ja aloitin nyrkkeilyn. Keväällä maailmassa oli yhtäkkiä peruuttamattomasti yksi ihminen vähemmän. Elin kesän tietäen, että syksyllä kaikki muuttuu ja syksyllä aloitinkin opiskelut. Löysin ensimmäisenä koulupäivänä ihmisen, joka edelleenkin on minulle se yksi tärkeimmistä. Se, joka sanoo aina sen mitä minun tarvitsee kuulla. Se joka ainoana tiesi mitä kävin koko syksyn läpi ja joka pakeni todellisuutta kanssani riekkumalla joka puolella, ettei vain olisi aikaa ajatella mitään. Loppuvuodesta, rankan syksyn jälkeen, minulla vihdoin oli kaikki mitä olin ikinä voinut toivoa.
2016
Siinä missä vuosi 2012 oli elämäni hirvein vuosi, 2016 oli raskain. Niin raskas, että välillä ihmettelen miten siitä selvisin. Mutta niin vain selvisin ja välillä nykyisin on jopa aika alkanut kullata tuota vuotta. Keväällä harkitsin vakavasti alan vaihtoa, mutta realiteetit iski vastaan. Olin juuri opetellut 50 ihmisen nimet ulkoa, en pystyisi siihen uudestaan niin pian. Elämä oli joko hattaraa ja saippuakuplia tai itkemistä puhelimessa, vessassa taikka yhden kerran terapeutin vastaanotolla. Harvoin mitään välimaastosta. Vuoden lopussa olin loppu myös minä ja toivotin seuraavat 365 päivää lämpimästi tervetulleiksi.
2017
Vuosi alkoi kahden viikon lomalla Mauritiukselle ja sitä lomaa muistelen edelleen lämmöllä. Alkuvuosi oli lupaava, mutta keväällä meni kaikki niinsanotusti paskaksi. Kesä meni pitkälti itseni ja elämäni rippeitä keräillessä, jolloin korostui läheisten ihmisten arvo. Syksyllä alkoi kaikki asettua uomiinsa, tein pakosta enemmän töitä mitä KELA tykkäsi ja marraskuun lopussa lähdin kuuluisalle viiden päivän mittaiselle matkalle Meksikoon. Palasin kotiin ja kierin seuraavat kolme viikkoa järkyttävän jet lagin kourissa. Aloitettiin kaverin kanssa joulupaattiperinne. Päätin valmistua seuraavana keväänä, puoli vuotta etuajassa. Sydän ja sielu oli koko vuoden rikki, enkä uskonut sen ikinä täysin korjaantuvan. (Olin oikeassa.) Koulu pyöri sivussa niinkuin siihenkin asti ja panostus oli juuri niin paljon, kuin silloisilla voimavaroilla pystyin panostaa, eli vähän.
2018
Suunnitelmista huolimatta en valmistunut keväällä, koska harkka puuttui. Löysin harkkapaikan ja aloitin harjoittelun elokuussa. Kevät meni syvissä vesissä, vaikka periaatteessa kaikki oli hyvin. Hyvä ystävä meni naimisiin ja polttareissa löysin ihmisen, kenen kanssa ystävystyytiin aamukuudelta hotellihuoneen partsilla punkkua nauttiessamme. Häissä nappasin moraiuskimpun ja juhannuksena partsi-kaverini järjesti minulle häät. Toukokuussa ihan tyhjästä iski järjetön onnellisuuskupla, josta nautin. Kävin Bulgariassa, pahamaineisella Sunny Beachilla kaverin kanssa ja tein töitä sen verran, että pärjäsin. Kesä oli pitkä ja kuuma ja minä elin sen. Koko vuoden piinasi ahdistus tulevaisuudesta, en tiennyt mitä haluan tehdä tai onko minusta edes siihen mitä kenties haluaisin tehdä. Aloin vegaaniksi ja minusta tuli onnellisempi kuin ikinä. Syksyn tein harkkaa, kävin vikoja kursseja ja kirjoitin opparia. Syksy oli rankka, mutta loppui sekin joskus. Joulukuussa juhlin valmistumista.
2019
Vuoden alussa sain tietää saaneeni työpaikan, mitä halusin ihan tosi kovasti ja uudet duunit aloitin helmikuun alussa. Töiden osalta koko vuosi rullaili eteenpäin kuin itsekseen, tuntui kuin olisi hommia tehnyt jo pidempäänkin. Sain uusia ystäviä ja syksyllä minut vakinaistettiin. Rakkausjutut meni ihan perseelleen, kerta toisensa jälkeen, mutta muuten vuosi oli oikein mukiinmenevä. Matkustin Tallinnassa laskujeni mukaan kolmasti, kävin yhdellä bileristeilyllä ja sekä tietenkin joulupaatilla. Vietin elämäni ensimmäisen aikuisen ihmisen kesäloman, neljä viikkoa, jolloin lähinnä festaroin (se siitä aikuisuudesta). Syksyllä aloin puolivahingossa etsiä uutta kotia joka löytyikin pian, niinikään puolivahingossa. Vuosikymmenen viimeiset viikot on menny ullakolta löytyneitä luurankoja siivotessa, mennyttä läpikäydessä ja odottaen tulevaa. Vaikka tuskin se vuoden tai edes vuosikymmenen vaihdos mitään taikoja tekee, mutta ei sitä estääkään voi.
mantu. 