VANNOTAAN HELPOSTI UNOHDETAAN HELPOMMIN

Kuvan teksti Pyhimyksen & Saimaan kappaleesta ”Saaret ovat alkaneet kiehtoa minua”

Viime lauantaina löysin itseni ystäväni sohvalta, lepo-asennosta ja kahvikuppi kädessä, purkamassa tuntojani. Kaveri, joka istui vastapäätä nojatuolissa niinikään kahvikuppi kädessä mutta ilman lehtiötä, kuunteli. Paha sanoa millä fiiliksellä, ehkä myötätuntoisena tai sitten vain kyllästyneenä katselemaan miten ajelehdin suosta suohon elämässäni. Koska ystäväni onneksi on myös melko suorasukainen tyyppi, monologini jälkeen hän loihe lausumaan: ootko miettinyt, että et aina uskosi ihan kaikkea mitä sulle sanotaan?

Ai että, siihen se kiteytyi. Koko minuuteni ydin. Minähän kun nimenomaan uskon aina kaiken mitä minulle sanotaan, ja jos epäilenkin, pakottaudun uskomaan. Ihan vain syystä että tuntuu harvinaisen typerältä pitää elämässä ihmisiä, joiden sanomisiin en voi luottaa. Kääntöpuolena on, että käydessä ilmi sanojen olleen valetta tai muulla tavoin epä-tosia, homma on aika lailla sillä. Vaikka rehellisyyden nimissä olen joskus antanut toisia mahdollisuuksia. En anna enää, päätin tämän siinä sohvalla.

Näitä tilanteita ettei joku tarkoittanutkaan sanojaan tapahtuu onneksi harvoin. Mutta silti liian usein. Ja se tuntuu oudolta. Myönnän itse usein hiljeneväni, vaikka ehkä pitäisi sanoa jotain, mutta olen havainnut yhden hyvän tavan: kun puhun, puhun aina totta. Eipähän tarvitse myöhemmin miettiä mitä on sanonut tai keksiä selityksiä miksi on sanonut asian x tilanteessa y.

Kuitenkin totuuden torveni varovainen ehdotus, että josko pitäisi vähän viritellä omaa vastaanotintani, herätti ajatuksia. Ja sai heti pari kaveria ehdotuksen taakse, koska vaikka ihmisistä hyvän uskominen ja luottaminen on periaatteessa kiva piirre, eletään kuitenkin maailmassa missä iso osa ihmissuhteista on peliä ja ihmiset tavoittelee lähinnä omaa onneaan. Joten, täten alan luottamuslakkoon, enkä enää usko mitään enkä ketään. Ainakaan ennenkuin myös teot kulkee sanojen kanssa linjassa.

Kuvitelkaa! Tunti sohvalla ja tämä tapahtui. Kiitos Metku, jälleen kerran. Lupaan pysyä hetken aikaa pois suosta.

YOU HAD ME AT MEOW

Kerroin melko tasan kuukausi takaperin, miten Mooses kävi kissatohtorilla. Tohtorilta mukaan lähti hengitystieinfektio-epäily ja kahdeksan päivän antibioottikuuri, tohtorin huoneeseen jäi muutama kilo valkoista karvaa. Antibiootit on napsittu ja oireet, eli aivastelu ja vuotava nenukka, lähteneet. Olen onnellinen.

Äidit aina sanoo miten ajankulun huomaa lapsista. Kissaäiti ei ajan kulua huomaa, koska lapsoseni pysyy jotakuinkin muuttumattomana. Hirveästi yritän olla ajattelematta asiaa, mutta kun ajattelen, muistan Mooseksen eläneen kanssani jo viisi ja puoli vuotta. Muistan hänen olevan iältään lähempänä vanhaa herraa kuin nuorta kollia. Kun näitä päädyn ajattelemaan, tajuan myös ettei hän elä ikuisesti. Yhdeksän elämää on enemmän kuin monella on, mutta nekin loppuu joskus.

Sanon aina, etten minä valinnut Moosesta vaan hän valitsi minut. Ensimmäisellä naukaisulla, kehräisyllä ja puskemisella vasten mustien farkkujeni lahjetta, olin hänen. Sen jälkeen kaikki on mennyt Mooseksen ehdoilla. Minun lisäksi Mooses on valinnut myös monta ihmistä ympärilläni, mikä on osoittautunut ihanaksi, elämää helpottavaksi tekijäksi.

Viime yönä Mooses heräsi neljältä rapistelemaan mamman maalauksia (selkeästi ymmärtää taiteen päälle) sekä naukumaan eteiseen. Mamma nousi puoli kuudelta, kun oikea herätyskello soi. Silloin Mooses köllähti syliin kehruuttamaan ja minä otin nämä kuvat. Koska kaikista katkonaisista öistä ja aikaisista herätyksistä huolimatta, voiko aamulla ennen kuutta mikään tuntua paremmalta kuin 3,9 kiloa lämmintä kissaherraa sylissä?

Mooses, Moshnar, Herra Karvapylly – kiitos, että olet. Ole vielä pitkään.

TOISEKS PARHAISTA JUTUISTA EI IKINÄ OLE KUVIA

Viisaimmat voi tässä vaiheessa päätellä, että Mooses on lomansa lusinut. Herra palasi eilen kotiin ja on sopeutunut arkeen melkein ihan hyvin. Hänen valtakunnassaan siis rauha ja kissoilla hyvä mieli.

Henkilökohtaiseen viikonloppuuni, ennen Mooseksen paluuta, kuului siskopäivä siskon kanssa (teki hyvää sielulle). Koska perinteitä tulee kunnioittaa, maalasimme ja kuuntelimme Potter-kirjaa. Ja mietimme miksi niin moni ihminen tuntee itsensä niin kovin huonosti. En tiedä oliko syy näissä mietteissä, vai nukuinko seuraavan yön vain ihan vänkyrällä, mutta lauantaista asti on ollut niska ihan tosi jumissa. Ensiapuna kokeilin venyttelyä ja kevyttä treeniä, joista jälkimmäinen ei ollut kevyttä nähnytkään. Ei helpottanut kipu, ei. Ei edes tähän hetkeen (maanantai, 6.28) mennessä.

Valitin töissä taannoin kaverille, että haluan teatteriin muttei kukaan lähde mukaan. Hän totesi jotta miksen häntä ole pyytänyt, kyllä hän lähtee. Ostettiin liput ja eilen mentiin kansikseen katsomaan Lokki. Ennen näytöstä kävin tsekkaamassa toisen kaverin uuden luukun (näytti sivumennen sanoen hyvältä ja aivoni alkoivat heti raksuttaa, millaisia tauluja voisinkaan niille seinille maalata!) ja kerroin teatteri-iltamme taustoista. Vastaus oli jota kuinkin sama – mikset mua ole pyytänyt – eli seuraava teatteri-ilta on jo suunnitteilla. Eläköön kulttuuri! (Jätän tässä kohtaa mainitsematta, että ensimmäinen teatteri-ilta päättyi Kolmeen Kaisaan keskikaljan ja ristiseiskan äärelle.)

Koko viime viikko oli jotenkin hirveän raskas ja ahdistava. Tämän huomioon ottaen sielua helli viettää viikonloppu hyvien ihmisten kanssa. Tiedän hokevani hyvinkin usein, miten hyvien ihmisten seura tekee hyvää. Ei sillä, etteikö se olisi totta ja voisi kuvitella olevan ihan automaattista viettää aikaa hyvien ihmisten kanssa. Sellaisten, joiden seura tekee hyvää. Koska maailma ei kuitenkaan ole täydellinen paikka, välillä löytää itsensä myös ihmisten seurasta, joiden seura ei todellisuudessa tee yhtään hyvää. Onneksi on ne hyvät. Järjen äänet ja totuuden torvet.

Mistään viikonlopun jutuista ei liioin ole kuvia. Teki mieli otsikoida tämä vähän toisin, mutta Mooseksen paluu on kyllä parasta viikonlopussa (ei pahalla, kaverit).

EPÄTOIVON ESSEET

Australia palaa, pray for Australia. Venetsia tulvii, pray for Venetsia. Tekisi mieli huutaa, että lakatkaa jumalauta rukoilemasta ja tehkää jotain.

Miksi kaikki metsäneläimet on ruskeita? Koska olen nykyisin lähes täysipäiväinen taitelija, jonka erikoisalaa ovat metsäneläimet (ja lapualaiset patruunatehtaat), olisi kiva jos metsissä olisi myös muun värisiä eläimiä. Ruskeaa väriä on ihan pirun puuduttavaa sekoitella.

Sain kirjoitettua loppuun päiväkirjan, jota olen kirjoittanut viisi (5!!!) vuotta. Ikinä en mitään päiväkirjaa ole kirjoittanut noin pitkään. Ristiriitaista, koska koskaan ennen elämässäni ei ole tapahtunut niin paljon ja niin isoa kuin tuon päiväkirjan aikana.

Toiseen ihmiseen pettyminen on ehkä paskamaisin tunne, mitä tuntea voi. Onneksi kaikkea ei tarvitse ymmärtää ja voi itse päättää ketä ihmisiä elämässään pitää. Ei sillä, että tämä pettymyksen tunteen aiheuttamassa ahdistuksessa kieriessä kovinkaan lohduttaisi.

Miten voi väsyttää vaikka on nukkunut koko yön?

On olemassa ihmisiä, jotka näkee mahdollisuuksia ja tilaisuuksia joka puolella. Sitten on meitä, jotka vain on, ja miettivät kuinka monen mahdollisuuden ohi on ehtinytkään kävellä. Lähinnä koska kulkee enimmän osan aikaa laput silmillä.

Mureenat on vaan mureena ja toivon kaikkea pahaa sulle. Kylmä kahvi ja katkeruus kaunistaa. Niinkuin meilläpäin sanotaan.

VIISI EILEN TAPAHTUNUTTA ASIAA

1/ Sain lahjaksi (siskon mieheltä) keltaisen pipon, josta en ollut ihan varma sopiiko se minulle vai ei. Tulin lopputulokseen, että sopii. Tai vaikka ei sovikaan niin väliäkö tuolla.

2/ Lounastin kaverin kanssa Sandrossa ja keskusteltiin esimerkiksi siitä miten aikuista on tilata muuttofirma hoitamaan muutto.

3/ Tein päiväretken Espooseen, hakemaan turvalukon avaimet entiseltä duunikaverilta. Ne jäi hänelle puolitoista vuotta sitten, kun oltiin luonaan istumassa iltaa. Ansaitsisin jonkinmoisen mitalin tästä aikaansaavuudestani.

4/ Mietin koko päivän pitäisikö vielä kerran leikata otsatukka. Kaveri sanoi, että älä kun viimeksikin kaduit heti.

5/ Justiinsa valitin, että nykyisin nukahdan vasta kymmenen aikaan, toisin kuin alkusyksystä. Ja kun pääsin sanomasta, nukahdin eilen yhdeksältä.