31 x TAPAHTUI ELOKUUSSA

1/ Unohdin avaimen kotiin, sopivasti samalla hetkellä kun vara-avaimen haltija istui lentokoneessa, jonka arvioitu lähtöaika oli viidentoista minuutin päästä

2/ Kävin poikkeuksellisen paljon joogassa ja pilateksessa

3/ Sain ennustuksen Tarot-korteista

4/ Menin ekaa kertaa Flow-festareille (poislukien vuosi 2012, jolloin olin siellä töissä)

5/ Kävin leffassa katsomassa jellonakuninkaan ja itkin kuin vesiputous jo ensimmäisen biisin aikana

6/ Päätin about joka ilta, että seuraavasta aamusta lähtien alan kirjoittaa aamusivuja, mutta en muistanut tätä enää aamulla

7/ Vietin kummitytön kanssa kummipäivää

8/ Kävin Suomenlinnassa

9/ Pesin kotini seinät

10/ Ahdistuin Amazonin metsäpalosta

11/ Olin kolme päivää mehupaastolla

12/ Voitin kerran perjantaipulloarvonnan

13/ Pelasin padelia

14/ Vein UFFin laatikkoon kaksi muovipussillista vaatteita, jotka on lojunut komerossa kaksi vuotta (toim. huom. laatikko on tien toisella puolella)

15/ Leikkasin otsatukan

16/ Pidin sitä auki neljä päivää, ennenkuin kyllästyin

17/ Sairastin kahdesti, toisella kertaa sairasloman vaativasti

18/ Vietin saunailtaa yksityissaunassa Tuusulanjärven rannalla

19/ Katsoin Stranger Thingsin ykköskauden yhdessä päivässä

20/ Koin HC fangirl-momentin, kun otin Flowssa Arto Tuunelan kanssa yhteiskuvan

21/ Tein kahdesti superhyvää kukkakaalipastaa

22/ Vietin sangria-iltamia ja soitin ilmakitaraa (ja banaania)

23/ Kanniskelin sohvaa pitkin Kalliota

24/ Ostin irtokarkkeja, mutta söin vain puolet ja unohdin loput kaappiin (tätä tapahtuu ei melkein ikinä)

25/ Käytin perjantai-illan katsomalla CS:ää ilman yhtään olutta

26/ En osannut pukeutua mitenkään, koska aina oli joko kylmä tai kuuma

27/ Luovutin paprikapuuni suhteen, ettäkö se enää virkoasi ja hautasin sen biojäteastiaan. Rest in peace.

28/ Harmittelin, että opiskelija-alennus bussikortilla loppuu ja kohta joudun maksamaan täyttä hintaa

29/ Postasin vain yhdeksän kertaa blogiin ja saman verran instagramiin

30/ Söin tosi paljon sushia

31/ Yritin leikata Mooseksen kynnet, mutta sain leikattua vain yhden

TODAY

Tänään olen…

Harkinnut aamulla meneväni lenkille, kunnes havaitsin taivaan valuvan niskaan. Aika rytinällä. Menin sittenkin nyrkkeilemään.

En jaksanut kuivata hiuksia, mikä oli hyvä ratkaisu. Sade sen kuin yltyi.

Amazonin metsäpalot on nostanut esiin kamalan ahdistuksen. Oon tehnyt virheen ja seurannut some-keskusteluja, jotka on nostanut esiin jopa normaalia kovemman ihmisvihan. Koska eihän tää suomalaisten ongelma ole tää ilmastokriisi ja kotimaisen lehmän syöminen on ekoteko.

Todistanut somessa myöskin pari pray for Amazon -päivitystä, joita seurasi kuva hyvin eläinperäisestä ruoka-annoksesta.

Sivistin työkaveriani seuraavalla keskustelulla:

Minä: Steissin metrotunneli tulvii.

Hän: Ai miten?

Minä: Nokun vesi valuu alaspäin.

Olin ihan hullun väsynyt iltapäivällä ja lähdin töistä puolitoista tuntia etuajassa. Tulin kotiin ja kuvasin Moosesta someen.

Lupautunut sohvankantoavuksi huomenna. Kadulta kuudenteen kerrokseen. Sama kämppä (ja kaveri), jonka muutossa olin jeesaamassa heinäkuussa. Vähän kirosin itseäni miksi olenkaan näin hyvä ihminen.

Löytänyt ihan superhyvän kookos-jugun (kuva 3, jos ette tajunnut), jossa taisi ainesosina olla kookos ja hapate. Tai jotain muuta yhtä vähäistä.

Miettinyt kotiinpääsystä asti, että jokohan sitä kehtaisi mennä nukkumaan. Ja nyt taidan sen tehdä.

COFFEE O’CLOCK

Tapahtuipa tänään, että ehdotin totuuden torvelleni (joka myös IT-tukihenkilönä tunnetaan, mutta tänään en tarvinnut tukea) kahvia & kävelyä. Lanseerasin juuri tälle termin K&K. Saatte käyttää. Hällä valitettavasti oli pyykkivuoro varattu, joten minut kutsuttiin kylään. Tai ehkä kutsuin itse itseni, en ole ihan varma. Sinne joka tapauksessa päädyin.

Tapahtuipa myös niin, että totuuden torveni tuli ja laski minulle tarkoitetun kahvin sohvapöydälle. Koska olen mikä olen, löydän aina tilaisuudesta vaarin ottaa kahvikuppikuva. Ja totuuden torveni nyt sattui laskemaan sen kupin ihan täydelliseen paikkaan.

Kattokaa nyt, miten täydellinen kuva! Kaktuksia ja se kahvikuppi!

Tässä kohtaa toki pakko tunnustaa, että alunperin kaktusten tilalla oli jokin kasvi, joka näytti aika samalta kuin paprikapuuni tänä päivänä. Melko kuolleelta siis. Joten otin ripauksen oikeutta omiin käsiin ja korvasin hänen maalliset jäänteensä kaktuksilla.

Kahvin jälkeen siirryttiin itse tehtyyn mangojäätelöön, joka laskettiin eteeni toiselle tasolle. Myöskin hyvin esteettiselle. Lopputulema:

Ensimmäinen kuva vaati pientä tuolilla kiipeilyä ja mangohässäkkä ehti jo vähän sulaa. Mutta mitäpä sitä ei tekisi kivojen kuvien takia?

Pisti kyllä mietityttämään miten sitä saisi samanlaisen kuvausympäristön omaan kotiin, minä kun kuvaan kahvikuppeja aina vain sängyssä. Kun ei se pystyyn kuollut paprikapuu lopulta niin kovin nätti ole.

Ai lopulta muuten tapahtui niin, että käytiin siellä kävelyllä. Istahdettiin rannan reunaan, varjoon, molemmat kokomustissa. Se on se meidän juttu.

POSITIIVISUUDESTA

Oon pyörinyt on-offina tinderissä vajaat pari vuotta. Yleensä se swaippailen tylsyyksissäni menemään ja jos joku onneton ihmiskohtalo erehtyy keskustelun aloittamaan tapahtuu jotain seuraavista (usein kaikki): alkaa ahdistamaan, kattelen puolisen tuntia pokemonejani takaapäin (se jostain syystä rauhottaa, kokeile sinäkin!), poistan tinderin. Noh, välillä saatan vastata. Kahdesti pokemonit on rauhoittaneet niin kovin, että olen lähtenyt kaljalle. Siis sen tinder-tyypin kanssa, en yksin.

Yksi huomioni kiinnittänyt asia, jonka ihmiset esittelytekstissään mainitsee, on positiivisuus. Monet tuntuu tykkäävän positiivisuudesta, ymmärrettävästi. Mutta mitä sillä edes tarkoitetaan?

Minua ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua positiiviseksi ihmiseksi, joten yleensä moista sanaa viljelevät ihmiset swaipataan jonnekin positiivisten ihmisten joutomaalle. Ei edes pokemoneja tarvitse siihen hommaan. Toki kaikki varmasti määrittelee sen omalla tavallaan, mutta minun määritelmäni mukaan positiiviset ihmiset on niitä, jotka löytää hopeareunuksia joka hattarasta. Jotka ohittaa olankohautuksella arjen ikävät pikkujutut, kuten kissan poikki pureskelemat nettiboksin piuhat tai aamukahvin sekaan vahingossa valuneet kahvipurut. Positiiviset ihmiset keskittyy hyviin asioihin ja on aina niin maan innoissaan kaikesta, ihan tavallisistakin jutuista.

Oon varmaan joskus sivunnutkin, miten olin nuorempana hyvinkin negatiivinen. Just se tyyppi, joka valitti lämpimikseen ja valitti jo pelkästä mahdollisuudesta, että kahvin seassa olisi voinut olla puruja. Onneksi tiedostin jossain vaiheessa olevani niin järkyttävän raskas ihminen, etten enää itsekään kestänyt omaa seuraani. Harmillisesti omaa seuraansa pääsee tosi harvoin pakoon, joten – tietoisesti tai tiedostamatta – minä muutuin. En positiiviseksi, mutta neutraaliksi.

Neutraaliuteen pätee seuraava sääntö: kivat asiat on kivoja ja paskat asiat on paskoja. Ja kaikki sillä välillä on jotain, mitä ei sen koommin tarvitse ajatella. Ja se siitä.

Oma määritelmäni positiiviselle ihmiselle, ja ehkä vähän tämä luonteenikin, selittää varmaan aika hyvin miksi swaippaan vasemmalle ne positiivisia ihmisiä halajavat. Koska minä en ole moinen. Uskon, ettei se positiivisuus tuolla edes välttämättä tarkoita mitään kaikki on parasta ja kakitaan sateenkaaria -meininkiä, vaan ihan vain sitä ettei nyt kaikesta ruikuteta ja pukeudutaan muuhunkin kuin marttyyriviittaan. Siltikään en uskoisi kestäväni itseäni sen enempää positiivisena ihmisenä, mitä kestin negatiivisenakaan. Puhumattakaan, että pitäisi jotain pariauhdetta muodostaa kumman tahansa ääripään kanssa.

Lopuksi haluan julistaa neutraaliuden ilosanomaa, kertomalla yhden positiivisen, yhden negatiivisen ja yhden neutraalin asian päivästäni.

Positiivinen: Söin törkeän hyviä soijasuikaleita, joita viimeinkin olen oppinut valmistamaan täydellisesti!

Negatiivinen: Vihasin vastaleikattua otsistani ja tajusin näyttäväni Kasper Koposelta.

Neutraali: Varmaan ihan mukiinmenevä päivä. En ole vaivautunut miettimään tarkemmin.

MITÄ MÄ TAAS MENIN TEKEMÄÄN

No, ei nyt ihan taas. Onhan siitä jo viisi vuotta, kun viimeksi otsiksen leikkasin. Itse, keittiösaksilla. Ihan kuten nytkin. Että niin, helevetti.

Kyllä mä tosiasiassa tätä viikon verran funtsin. Plussia ja miinuksia. Plussaa oli ehdottomasti vaihtelu. Kun kieltäydyn enää värjäämästä hiuksia, on leikkaaminen melkein ainoa keino saada jotain uutta. Ja kaikkien hiusten leikkaaminen olisi turhan radikaalia. Plussaa myös se, että otsis näyttää hyvältä kun se näyttää hyvältä. Miinuksena otsis vaatii aika pirusti laittamista ja hermoja. Tai sitten olen itse vain pakkomielteinen. Ja poiskasvattaminen! Se se vasta mukavaa onkin.

Bonuksena mainittakoon, että tällä hiustyylillä näytän viisivuotiaalta. Mutta siitä en tiedä onko se sitten plussa vai miinus.

Että joo, näin käy kun meikämantulla on tylsää ja käteen osuu ne keittiösakset. Lopputulos vähän epätasainen ja sinnepäin. Ihan kuin minäkin.