Neljä viikkoa meni että lompsista vaan. Sunnuntaina hain Mooseksen kotiin ja maanantaina koitti arki. Meillä molemmilla. Loma oli kohtalaisen rankka kokemus, mutta lomalta paluu se vasta rankkaa onkin. En vieläkään ole lakannut hämmästelemästä miten arkiaamuisin unta kyllä riittäisi, mutta vapaapäivinä olen pirtsakkana ylhäällä ennen aamukuutta.
Koska alkuviikon sana on ollut väsymys, olen yrittänyt kehittää aktiviteettia töiden jälkeen. Toinen vaihtoehto olisi mennä kotiin ja lojua Mooseksen alla, kunnes nukahtaisin vain herätäkseni puolen yön aikaan tokkuraisena ja raajat puutuneena. Mooses edelleen samassa kohdassa.
Houkuttelin maanantaina pahaa-aavistamattoman työkaverin Kuusiluotoon lampuukeja rapsuttelemaan. Retki meni hyvin kunhan ensin kehtasin kyseenalaistaa kuskin määränpään (olimme matkalla Kuusisaareen) ja kunhan lampaat sitten lopulta löytyivät. Ensin istuttiin tunnin verran kalliolla kattelemassa merelle ja keskustelemassa lasten kasvatuksesta. Josta kummallakaan ei ole mitään kokemusta. Lampaat oli ihania ja hirmu pehmoisia, kuten aina. Ja tekivät hyvää sielulle.
Eiliselle olin sopinut sushitreffit kaverin kanssa ja ae että ko oli hyvvee! Viimeksi käytiin sushilla Ilosaaren jälkeisenä maanantaina Joensuussa ja silloin katsottiin salkkareita puhelimesta. Selvästi huomasi, että oltiin nuohottu monta päivää yhdessä. Nyt kun oltiin jopa kaksi viikkoa oltu näkemättä, jätettiin salkkarit pois ja keskityttiin parantamaan maailmaa. Tai oikeastaan kaveri kertoi miten miehensä edelleen naureskelee minun festaritoilailuilleni. Eipä siinä, kiva että minusta on iloa.
Duuniin palatessa tuntui hassusti, ettei poissa olisi ollutkaan. Onneksi on viikko jo puolessa ja viikonlopun jälkeen saa ehkä paremmin itsensä sekä hommat kasaan. Kumman hyvin sitä neljässä viikossa unohtaa asioita, kuten salasanoja tai lukemisen taidon. Viikonloppuna kyllä en varmasti tee muuta kuin relaan vaan. Ulkoilen ja nukun. Olettaen, että nelijalkainen koliikkivauvani antaa minun nukkua.
mantu. 