TOUKOKUUN VIKA

Sain eilen lempi-siskoltani palautetta, että olen postaillut viime aikoina turhan vähän. Tämä tiedostettu, mutta kun työpäivät on olleet pitkähköjä ja päässä pyörii vain muutamat asiat työn lisäksi, en koe kovin mielenkiintoisena jaaritella päivästä toiseen samoja asioita. Mutta yleisön pyynnöstä jaarittelen nyt vähän.

Viime aikoina mielen päällä:

x Yksisarvis-unimaskin nerokkuus. Hetki meni ennenkuin opin yksisarvinen silmien verhona nukahtamaan, mutta oli sen arvoista. Ihanaa nukahtaa pimeydessä, etenkin kun sattuu asumaan kämpässä johon pimennysverhojen hankinta olisi verhotangon puuttuessa vähän liian työläs prosessi. Ainakin ihmiselle, jonka on pitänyt viiden vuoden ajan mm. peittää yksi reikä seinässä sekä kiinnittää lista paikoilleen. Onneksi unimaski naamalla ei näe näitä epäkohtia.

x Miten instagram voi olla niin pyllyllään, että minulle tulee jatkuvalla syötöllä liha- ja maitomainoksia? Kuitenkin suositeltavissa kuvissa ja kanavissa pyörii kaikki maailman vegaanikuvat ja -tilit. Sori vaan, Atria, Valio ja muut ällötykset, en tuu palaamaan entiseen.

x Miksi just kun löysin täydelliset lappuhaalarishortsit, loppui myös orastavat aurinkoiset päivät? Minä kun ne viime viikon aurinkoiset päivät vietin sisätiloissa, konferenssipörinässä.

x Mulla on ihan sairaan kivoja kavereita joiden kautta oon vieläpä tutustunut uusiin kivoihin tyyppeihin. Viime sunnuntaina, ennenkuin suunnattiin mm-kisakatsomoon, kaveri sanoi mulle: ”Siis Helsingissä on 600 000 ihmistä, mut mä joudun hengaa sun kanssa”. Tämä sen jälkeen, kun olin irvistellyt ja päästellyt muutaman mielipuolisen äänen. Edelleen; arvostan, että minun kanssa hengaavat.

x Huomenna tulee täyteen puoli vuotta vegaanina. Tää vaihdellen herättää tosi paljon ajatuksia ja vaihdellen ei jaksaisi sanoa mitään. Ei jaksaisi taistella tuulimyllyjä vastaan.

x En muuten ymmärrä tuota äskeistä sanontaa yhtään, miten niitä tuulimyllyjä vastaan taistellaan? Muita sanontoja, joita en ymmärrä on esimerkiksi toimii kuin junan vessa (toimiiko silloin siis hyvin vai huonosti?) tai nyt otti ohraleipä (jaa että mitä??).

x On muuten tasan 4 viikkoa kesälomaan! En ole tullut hullua hurskaammaksi (tätäkään en ymmärrä) suunnitelmieni suhteen, joten kallistun vahvasti festaroinnin ja kortinpeluun puolelle. Jos säät sallii, niin säännölliset aamu-uinnit ja -kahvit laiturilla myös houkuttelisi.

Tällaista mielen päällä siis. Loppukevennyksenä kerrotakoon, että sain tänään slaagin Ricardon alkaessa yhtäkkiä puhua. Eniten ehkä syystä, että hän puhui naisen äänellä. Onneksi meidän kotona kaikki saa olla juuri sellaisia kuin on. (Ricardon isoveli Mooses naukui tänään ilman ääntä.)

MANSES, NÄÄS

Vietin juuri kaksi yötä Tampereella, työmatkalla nääs. Tuleepa muuten tosi aikuinen olo tällaisista, työmatkoista. Ainakin työajalla tunsi itsensä aikuiseksi, bleiseri päällä kun paineli menemään. Työpäivän päätteeksi vaihdoin salamana samaan huppariin, jossa oli tullut nuohottua jo vähän turhan monta päivää.

Luulin nauttivani sängyssä odottavista kuudesta eri paksuisesta tyynystä, joita saisin kaikkia käyttää. Rauhasta ja hiljaisuudesta. Herätyksestä herätyskelloon eikä siihen, että joku ensin yrittää kaataa telkkarin ja sitten oksentaa sänkyyn. Joku muu siivoaisi jälkeni ja voisin vaahtokylvyn jälkeen lötkähtää niiden kuuden tyynyn keskelle.

Olihan se juu mukavata. Hetken. Ensimmäisen yön jälkeen tuli jo ikävä nelijalkaista pudottelijaani. Koska kyllähän se myös kehrää aamuisin. Vaahtokylpy oli ajatuksena oikein ihana, pieleen mentiin siinä vaiheessa kun päätin tyhjentää koko minikokoisen kylpyvaahtopullon ammeeseen. Lopputulos oli yhden naisen vaahtobileet. Siellä mä lilluin, vaahdon keskellä Auta Antti!a kuunnellen, noin kuusi minuuttia ennenkuin tuli kuuma ja niskat meni jumiin ja olin vahingossa niellyt noin litran verran sitä kylpyvaahtoa.

Yhtä kaunis ajatus, kuin vaahtokylpy, oli myös manseen ja kivoihin kahviloihin tutustuminen. Ajatuksen tasolle jäi, koska totesin olevani ihan tosi huono tekemään asioita yksin. Se on ristiriitaista, kun ottaa huomioon miten mä rakastan omaa seuraani. Rakastan yksinoloa ja koen jatkuvan muiden ihmisten seurassa olemisen äärimmäisen kuormittavana. Mutta todellakin mielummin nautin omasta seurastani neljän seinän sisällä, tuijotan seinää mieluummin kuin muita ihmisiä. Lopulta, matkan toisena iltana, lähdin ulos käyskentelemään. Kävelin rakennustyömaan kourissa vellovan kadun päästä päähän ja istahdin kirkkoa katselemaan. En uskaltanut poiketa rakennustyömaalta yhdellekään sivukujalle, koska itseni tuntien en olisi löytänyt enää takaisin. Välillä kun on pyöritellyt mielessään ajatusta pois Helsingistä muuttamisesta, hyvästelin nyt kaikki nämä ajatukset. Mitenkähän pitkään menisi, ennenkuin uudessa kaupungissa oppisi liikkumaan muuallakin kuin yhtä katua asemalta kirkolle?

Sight seeingin jälkeen mulla oli treffit kaverin kanssa. Uusiotamperelaisen, kuka ei kuulemma vieläkään osaa liikkua siellä. Raflan nimi oli Guru ja söin järkyttävän hyvää foccacciaa ja friteerattua seitania. Juteltiin salkkarijuttuja ja aika pian naapuripöydän pariskunta pyysi laskun. Jännä juttu.

Vallan oli mukava reissu, mutta oli vielä vallan mukavampaa tulla kotiin.

AND PERHAPS WHEN I’M SLEEPING YOU’LL GET BACK ON YOUR FEET

Viime viikot on pitänyt kiirettä duunissa ja viimeiset kolme päivää – tämä päivä mukaan luettuna – onkin painettu ihan tukka putkella. Nyt on se hetki, mikä koittaa aina hektisen ajanjakson jälkeen. Se hetki, kun kroppa ja mieli saisi relata, mutta kierrokset on yhä korkealla. Viikonlopun pyhitän nukkumiselle, päätin tän just.

Jostain on kesäkin ryöminyt stadiin ja tämän tajusin tiistaina, kuljeskellessani pitkin Helsingin katuja turistioppaan johdolla. Tajusin myös, miten hämmentävän vähän tiedän kaupungista, jossa olen asunut viimeiset 27 vuotta ja melkein neljä kuukautta. Esimerkiksi Aleksanterinkadulla menee sellainen merkillinen viiva maassa, joka männävuosina erotti dry siden ja wet siden. Oppia ikä kaikki, niinkuin meilläpäin sanotaan.

Pitkistä päivistä huolimatta elämä on ollut tosi kivaa. Onneksi, koska kaikki on kivempaa, kun elämä on kivaa. Vapaa-ajalla kun jään liian helpolla mukavuusalueelleni, on ehkä hyväkin poistua sieltä edes töissä. Ja jälkeenpäin todeta, ettei se nyt niin epämukavaa ollutkaan. Tai sitten aivot on vaan puutuneet ja pahoin, ettei ne tunnista enää mukavuuksia ja epämukavuuksia.

Nyt käperryn all time favourite mukavuusalueelleni, Mooseksen alle, ja nappasen niin pitkät yöunet kuin ehdin. Huomenna taas sorvin ääreen. Ja suihkussakin varmaan pitäis käydä.

KEVÄT. AINA SE VAAN YLLÄTTÄÄ…

… miten yhtäkkiä puihin tuleekin lehdet, kukat ja sen semmoiset. Etenkin noihin puihin, jotka näkyy ikkunasta. Tai siihen, joka takapihalla majailee.

… miten nopeaan lätkän MM-kisat pelataan. Nimimerkillä viikon päästä finaali, enkä ollut kattonut yhtäkään matsia. Korjasin tilanteen eilen.

… miten helposti keväisin tulee huono omatunto, jos ei työpäivän jälkeen jaksa tehdä mitään. Pistää edes Ricardoa käyntiin, mistään sosiaalisemmasta puhumattakaan.

… miten teinit tulee vastaan mini-shortseissa ja itse vielä miettii aamuisin mahtaako pärjätä ilman kaulahuivia.

… miten kesän korvilla iskee kreisit biitsibileet -syndrooma (Auta Antti!a kuunnelleet tietää).

… miten nopeaan kevät ja kesä tulee ja miten nopeaan ne onkaan ohi. Ja se on ihanaa.

TERKUT ONNELLISUUSKUPLASTA. TÄÄLLÄ OLLAAN EDELLEEN.

Viime työviikko meni nopeammin kuin ehti kattia sanoa, viikonloppu yhtä nopsaan. Jos en pahasti erehdy, mitä luulen että en tee, tämä viikko menee samalla tyylillä. Ja ehkä seuraavatkin. Sitten tuleekin jo juhannus, kesäloma, syyspäiväntasaus ja joulu. En tiedä kuka voisi kellot seisauttaa, mutta menköön nyt aika kun kuitenkin on mennäkseen.

Kuhinan ollessa täysin riittävä, oon myös täysin tyytyväinen siihen että elämä on just nyt tällaista mitä se on. Muistutuksena, jotta toisinkin voisi olla, olen nähnyt tosi psykedeelisiä unia. Ja ne on olleet niitä, jotka onneksi ei ole enneunia, mutta voisivat olla todellisuutta. Jos asiat olisi mennyt toisin. Onneksi ei mennyt. Vuosi sitten siirryin epämääräiseen onnellisuuskuplaani ja täällä sitä edelleen hengaillaan. Keväästäkin selvisin voittajana, eikä asiat jotka vielä hetki sitten itketti, itketä enää olleskaan. Helpostipa sitä antaa asioiden olla, kun antaa niiden olla.

Yhdeksi kevään uudeksi lempibiisikseni on noussut Leevi & The Leavingsin biisi Ihanasti sanottu. Siinä lauletaan jotakuinkin seuraavaa: Elämä on elämää varten annettu. Ja se on ihanasti sanottu. Niinhän se on ja niin on. Pitänee muistaa tämä hetki sitten joskus, kun elämä taas lyö paistinpannulla perseelle.

Kevään kunniaksi totuuden torveni pesi mun ikkunat ja kyllä ei vaan voisi keväisempi olo olla. Maailma on kaunis.