HELMIKUUN VIIMEINEN

Aamu alkoi aikaisin. Kello neljä, mutta ei kai sitä turhan tarkaksi kannata enää tässä vaiheessa elämää heittäytyä, jos on jo 27 vuotta ollut enemmän tai vähemmän leväperäinen luonne. Herätyksen syyn voitte itse päätellä. Vinkkinä annan, että syyllä on neljä jalkaa ja häntä.

Viikot vierii aikamoista vauhtia ja huomenna tulee jo kuukausi täyteen oikeissa töissä. Just tänään mietin miten kivaa on oppia koko ajan uutta ja miten kivaa huomata olevansa oikeasti aika hyvä siinä mitä tekee. Mietinpä myös, että jos viikot kuluu tätä tahtia niin kohta on taas helmikuu. Ja tätä tahtia kun lounastaa ulkona, alkaa uudet raflalöydöt loppumaan. Tänään oli testissä Fredan Momotoko.

Kävin myös treeneissä. Himpula vieköön, että treenaaminen on kivaa kun se on kivaa! Tai onhan se ollut tän koko nelisen vuotta, mitä olen käynyt, mutta välillä tulee kausia kun ei vaan jaksa. Kun kyllästyttää, ei huvita ja haluaisi tehdä jotain muuta, mutta ei tiedä mitä. Vanhoista viisastuneena totesin, että nyt alan monipuolistaa. Jo ennen kuin iskee kyllästyminen.

Tämän huippujännittävän päivän päätteeksi pesin koneellisen pyykkiä ja kävin kaupassa. Nää on näitä päiviä, kuun viimeisiä. Vähemmän löyhämoraalisia, mutta hyviä. Huomenna on maaliskuu, eli melkein ollaan jo voiton puolella.

ZERO WASTE -AJATUKSIA

Luin juuri loppuun Otso Sillanaukeen kirjan Zero Waste – Jäähyväiset jätteelle. Oon jo jonkin aikaa pyrkinyt tavoitteellisesti vähentämään kaatopaikkajätteen määrää ja ajattelin nyt jakaa muutamia kirjan herättämiä ajatuksia. En sen kummemmin lähde keskittymään Zero Waste -elämäntapaa edesauttaviin ohjeistuksiin, vaan pysyn aika yleistasolla sekä omissa fiiliksissä.

Zero waste, eli nollahukka, on siis elämäntapa, jossa pyritään minimoimaan jätteen määrä. Tähän pyritään ensisijaisesti kieltäytymällä kaikesta turhasta, jättämällä hankkimatta mitään turhaa ja karsimalla jo olemassa olevaa.

Nollahukkaan kuuluu olennaisena osana niinkutsuttu 5K -malli ja sen mukaan toimiminen:

1. Kanna mukana

2. Karsi

3. Käytä uudelleen

4. Kierrätä

5. Kompostoi

5K -mallia noudattamalla ja lisäksi muuttamalla omia kulutustottumuksiaan vaatimattomampaan suuntaan, voi päästä tilanteeseen, jossa vuoden aikana kertynyt kaatopaikkajäte mahtuu yhteen pieneen lasipurkkiin.

Zero waste on laaja aihe ja se pitää sisällään kaikki elämän osa-alueet, ei vain sen, mitä ajattelemme roskana. Ajatusmaailma pitää ulottaa myös kodin ulkopuolelle ja välttää jätettä kaikkialla, kaikissa toimissaan.

Kirjan vinkeistä ja ohjeista päällimmäisenä jäi mieleen kieltäytyminen kaikesta turhasta. Tällä tarkoitetaan niin kieltäytymistä ostamasta jotain, mitä ei oikeasti tarvitse, mutta mitä markkinointikoneistot uskottelevat meidän tarvitsevan. Toisekseen tulee kieltäytyä kaikesta ilmaisesta, mitä jopa ihan huomaamatta tulee kerättyä matkaan: kyniä messuilta tai tapahtumista, käyntikortteja, flyereita, yritysten markkinointilahjoja tai kaupanpäällisiä. Jokainen tavara minkä ihminen ostaa tai ottaa vastaan, viestii sitä myyvälle tai tarjoavalle yritykselle, että tehkää tätä lisää. (Kuluttajan viestinnästä on ollut postaus työn alla jo aiemmin, eli tähän palaan tarkemmin toiste.)

Kierrättäminen on aina parempi kuin roskiin heittäminen ja varmasti on tullut ilmi minun olevan kirppis-lover. Kuitenkin lähtökohdan pitäisi olla ostamatta jättäminen, koska jatkuvan tavaran haaliminen ja sen kierrättäminen ei johda mihinkään. Tammikuun alussa juttelin erään puolitutun kanssa mun en osta mitään -vuodesta ja hän ihmetteli miksen voisi ostaa edes kirppiksiltä. Yritin selittää, että vaikka se on parempi ratkaisu, ei se loppujenlopuksi ole ratkaisu mihinkään. Niin kauan kun ihmiset kuluttavat ajatuksella, että kaiken ostaman voi myöhemmin myydä kirpputorilla, ei tavaran määrä tule ikinä vähenemään.

Nollahukan tarkoitus ei ole myöskään hankkia kaiken kertakäyttöisen tilalle kestävää versiota ja näinollen aloittaa projektia haalimalla kasaan kaikkea kestopilleistä katu-uskottaviin eväsrasioihin. Tarkoitus on käyttää loppuun kaikki mitä omistaa, keksiä jo olemassa oleville tavaroille uusia käyttötapoja sekä hankkia kertakäyttöisen tilalle kestävä versio siinä vaiheessa, kun sitä oikeasti tarvitsee.

Nollahukka, kuten muutkin isot elämäntapojen muutokset on projekti, joka ei tapahdu hetkessä. Taustallahan on ajatus, että se kestää loppuelämän. Koska uskaan sanoa olevani melkoisen tiedostava ollut jo jonkin aikaa, antoi kirja paljon käytännön vinkkejä, joiden avulla lähteä parantamaan. Vaikka lähellekään täydelliseksi en itseäni menisi tässä asiassa kutsumaan.

En osta tai ota vastaan, ja pyrin jatkuvasti karsimaan jo olemassaolevaa. Käytän kaikkea niin pitkään kuin mahdollista, ja pyrin korjaamaan jos hajoaa. Kierrätän mahdollisimman paljon, eli tällä hetkellä muovit, pahvit ja kartongit, paperin, metallin ja lasin sekä tietenkin pullot. Muovipullojen ostamista vältän viimeiseen asti, mutta toki tulee ostettua viinipulloja silloin tällöin sekä tölkkejä. Biojätteen kerään erikseen ja se menee biojäteroskikseen. Kerrostaloasujana, jonka taloyhtiössä ei ole edes muoviroskista, on varsinainen kompostointi hieman haastavaa.

Kirja oli hyvä ja silmiä avaava. Alun pakokauhun (”apuaemmääpystytekeetotakaikkea”) jälkeen oppi katsomaan asioita eri kantilta ja huomasi paljon omaan mieleen pinttyneitä ajatuksia, joita halusi lähteä muuttamaan tai ihan puhtaasti toimintatapoja, jotka ovat ympäristön ja mainonnan aiheuttamia.

Yksi asia kirjassa jäi kuitenkin häiritsemään vaikka tiedän, että se keskittyi vain ja ainoastaan jätteen minimoimiseen sekä sitä edistäviin toimintatapoihin. Kuitenkin itselleni oli vähän turhan ristiriitaista lukea planeettamme suojelemisesta ja ekolgosuudesta vältämällä muovipakkauksia, kun heti perään kehotetaan ostamaan lihatiskin tuotteet omaan rasiaan tai käyttämään kanamunankennoja idutuksesn. Toki ymmärrän, että ihmiselle jota ei piirun vertaa kiinnosta lopettaa lihansyöntiä, mutta haluaa tehdä jotain, on tämä varmasti parempi ratkaisu. Mutta samalla, kun murehditaan valtameriin päätyviä kertakäyttöpillejä, ei haluta ajatella ruokailutottumusten aiheuttamia ympäristöhaittoja. Sitä miten valtavan osan merten muoveista muodostavat kalastusaluksilta irronneet verkot, näin esimerkkinä.

Suosittelen kyllä lukemaan kirjan, oli todellakin ihan mielenkiintoinen lukukokemus, vaikka kaikkeen en voinutkaan samaistua. Kuitenkin jos sieltä pystyy lukija poimimaan edes jotain toimintatapoja omaan elämäänsä, on se varmaan parempi kuin ei mitään.

HELPPO JA NOPEA 18 TUNNIN BATAATTI-MAAPÄHKINÄVOIKEITTO

Jodelissa törmäsin ruokalajiin nimeltä Bataatti-maapähkinävoikeitto. Kuulemma helppo, nopea ja herkullinen. Minäpä kun satun rakastamaan sekä bataattia että maapähkinävoita, eli ei muuta kuin kangaskassi kainaloon ja kauppaan.

Resepti varmasti olisi ollut helppo ja ennenkaikkea nopea, jos oltaisiin oltu taas jonkun muun kuin meikämantun keittiössä. Ai mitenkä keitto sitten valmistuu? No jotakuinkin näin:

1. Kuori ja pilko bataatti sekä kukkakaali.

2. Heitä ne ja vettä kattilaan, ala keittää kypsäksi. Ota lusikallinen maapähkinävoita.

3. Keitä kasviksia aina välillä laittaen alati sammuileva liesi takaisin päälle.

4. Jatka kohtaa 3 seuraavat puolitoista tuntia. Ota tasaisin väliajoin lusikallinen maapähkinävoita.

5. Soseuta vihdoinkin kypsyneet kasvikset.

6. Kaada sekaan 500g tomaattimurskaa ja 3 ruokalusikallista maapähkinävoita.

7. Ala avata kookosmaitotölkkiä. Huomaa ettet omista tölkinavaajaa.

8. Ota lusikallinen maapähkinävoita. Lähde kauppaan.

9. Avaa kookosmaitopurkki ja kaada puolet keittoon. Totea keiton olevan soseutuksesta huolimatta kaikkea muuta kuin sileää.

10. Lykkää koko keitos jääkaappiin ja kaivaudu peiton alle toipumaan maapähkinävoiövereistä.

11. Jatka sopankeittoa seuraavana päivänä, syö tyytyväisenä.

12. Totea, että ”helpon ja nopean” keiton tekemiseen meni 18 tuntia. Koe se fiilis kun tajuat, että aromipesälläkin olisi valmistunut nopeammin.

Mutta, itse keittoa voin suositella kaikille. Jos vain on aikaa. Toki jos on tölkinavaaja, saattaa selvitä nopeamminkin.

Loppukevennyksenä vielä elävä esimerkki miksi ei kannata kutsua ketään ruokaseuraksi ennenkuin on varma, että tulee myös valmista.

VOIKO VEGAANI KÄYTTÄÄ SECOND HAND -NAHKAA?

Lankoni kuvasi YouTube-kanavalleen videon is wearing second hand leather or wool ethical?, ja sen innoittamana halusin kirjoittaa omia ajatuksiani aiheesta. Eli ei-vegaanisista vaatteista, tekstiileistä, kierrätyksestä ja viesteistä, joita yksilö omalla pukeutumisellaan välittää.

Lähdetään siitä, että sanakirjamääritelmän mukaan vegaani on henkilö, joka ei syö mitään eläinperäistä, ei käytä tuotteita missä on käytetty eläinperäisiä ainesosia, ei tue toimintaa jotka perustuvat eläinten käyttöön työvoimana tai viihteenä, ei tue tuotteita, yrityksiä tai palveluita joiden toiminta sotii vegaanista arvomaailmaa vastaan eikä pukeudu eläinperäisistä materiaaleista valmistettuihin vaatteisiin. Kaikesta tästä mulla riittäisi ajatuksia noin yhden kirjatrilogian verran, mutta keskitytään nyt siihen vaatetuspuoleen.

Olen ollut vegaani nyt nelisen kuukautta. Sanomattakin selvää, ettei muutos tapahtunut kuin taikaiskusta vaan paljon oli opettelemista ja paljon oli myös työtä tehtävänä kaiken, koko ajatusmaailman kääntymisen ja sen herättämien tunteiden, käsittelyssä. Veganismini alkoi ekologisista syistä, mutta hyvin pian ne sivuutti eettiset syyt. Ja kaiken sen jälkeen, mitä nyt tiedän (ja minkä samalla tiedostan olevan vielä kovin vähän), en pysty kuvitella ikinä enää palaavani vanhaan.

Vanhasta elämästäni, jolloin syömistäni ja pukeutumistani ohjasi ekologisuus (siis silloin kun sitä alkoi ohjaamaan mikään muu, kuin hedonistinen tarve saada jatkuvasti jotain uutta ja entistä hienompaa), mulla on edelleen käytössä vanhoja nahka- ja villatuotteita. Löytyy yhdet nahkakengät, yksi nahkalaukku, pari kaulahuivia, kaksi villakangastakkia sekä muutamat villasukat ja lapset. Lisäksi, jos en väärin muista, peitossani on 60% untuvaa. Kengät, jotka sattumoisin on myös ainoat talvikenkäni, ovat olleet lähes joka päivä jalassa lokakuusta asti. Marc Jacobsin nahkalaukkuni sen sijaan todella harvoin, koska se ei pienen kokonsa puolesta ole kaikkein käytännöllisin valinta. Villasukkia, maman neulomia, käytän silloin kun varpaita paleltaa, samoin kuin lapasia. Villakangastakeista toinen on siskon vanha (ostettu joskus 2010-luvun taitteessa), toinen on ostettu käytettynä kaverilta. Kaulahuivit luonnollisesti on talvisaikaan aktiivisessa käytössä ja iältään 2-4 vuotiaita.

Kaikkia näitä käytän periaatteella ”niin kauan, kun ne kestää”. Kenkiä huoltamalla pystyn itse vaikuttamaan niiden käyttöikään ja ostin ne ajatuksella, että ne kestää vuosia. Villasukkia voi parsia, jolloin käyttöikä pitenee. Marc Jacobsin nahkalaukun myymistä olen harkinnut, koska huomaan käyttäväni toista (tekonahkaista) pikkulaukkua enemmän, silloin kun tarve sellaisen käytölle on. Näistä luopuminen ja uuden ostaminen tilalle tuntuu järjettömältä. Ajattelen myös, että huoltamalla ja antamalla pitkän eliniän tuotteelle, kunnioitan sen vuoksi kuollutta eläintä. Vaikka enää en samanlaista ostaisikaan ja vaikka eläimen kunnioittaminen, sen jälkeen kun käteni on tahrattu sen verellä, tuntuu todella tekopyhältä. Mutta ymmärtänette pointtini.

Videolla Marc toi esiin hyvän pointin, että ei-vegaanisia vaatteita käyttämällä tavallaan markkinoi niitä ympärilleen, viestii niiden olevan ok. Yhdyn tähän, mutta toisaalta nykyään tekonahkakin on sen verran aidon näköistä, etten itse ainakaan nopealla vilkaisulla huomaa eroa. Koska on lähes mahdotonta elää täydellisen oikein ja saamatta mitään vahinkoa aikaan, ja vielä mahdottomampaa ottaa vastuuta muiden tekemisistä ja mielipiteistä, tärkeintä onkin valita se oma polku. Seistä omien päätösten, tekojen ja valintojen takana.

Enää en ostaisi edes käytettyä nahkaa, villaa tai muutakaan ei-vegaanisesta materiaalista valmistettua vaatetta, asustetta tai tekstiiliä. Muutenkin pyrin minimoimaan kaiken ostamisen ja jos ostan, ostan sen verran laadukasta, että se kestää pitkään. Usein ajatellaan, ja ajattelin pitkään itsekin, että nahkatuotteen ostaminen on tekonahkaista ekologisempi valinta. Mutta en koe suurimmaksi ongelmaksi ostetun tuotteen materiaalia, vaan itse ostamisen. Kun ostetaan ostamisen ilosta, mielihyvästä ja v*tusti liikaa. Lopulta on ihan sama, maatuuko tuote joskus vai ei, jos ostetaan paljon ja paskalaatuista. Sen sijaan, että ostaisi useat eri talvikengät nahkaisena, mitä jos ostaisi vain yhdet tekonahkaiset, mutta sen verran laadukkaat että ne kestäisi käytössä pitkään. Uskon, että synteettisistä materiaaleista valmistetut tuotteet kestää kauan, jos panostaa laatuun sekä huoltaa ja korjaa niitä. Me elämme niin valtavassa yltäkylläisyydessä, että useimmille on itsestäänselvyys ostaa uusi tilalle, kun vanhaan tulee jokin vika. Oli se sitten pienen korjaustoimenpiteen vaativa reikä tai kyllästyminen.

Ongelma on, ettei tämä planeetan tilalle voi hankkia uutta tilalle, kun käyttöikä loppuu. En omalla pukeutumisellani toivo kenenkään ostavan nahkatuotteita, mutta toivon voivani toimia esimerkkinä siitä, miten vähemmälläkin pärjää. Vaikkei se vaikutusalueeni kovin suuri olisikaan.

I KNOW YOU’VE BEEN BURNED BUT EVERY FIRE IS A LESSON LEARNED

Väsymys, tän viikon sana. Vaikka muuten on ollut vallan mukava viikko. Yöt vaan on ollut katkonaisia, täynnä sekopäisiä unia. Aamut oon torkuttanut, kaivautunut syvemmälle peiton alle pakoon Mooseksen futistreenien kolinaa (pallona toimii meikkipussini sisältö), suodatinpussit loppui tiistaina enkä tietenkään muistanut koskaan ostaa lisää ja mun ja ulko-oven välillä on ollut milloin putoilevia esineitä, milloin väärin päin puettuja vaatteita. Tällä viikolla olen kiittänyt herraa liukuvasta työajasta.

Keväät on vaikeaa aikaa. Minulle, henkilökohtaisesti. Ollut jo vuosia. Ero näiden välillä, muutaman viime kevään ja tämän mitä parhaillaan elän, on elämäntilanne. Kolme aiempaa kevättä on olleet armolliset aikataulullisesti. Tämä, mitä parhaillaan elän, on armoton.

Se on ihanaa. Ja kamalaa.

Jos on herättävä joka aamu töihin, sinne myös herätään. Jos työpäivän aikana pitää saada aikaan asioita, niitä saa. Jos pitää kommunikoida muiden ihmisten kanssa, kommunikoi. Mutta jos ei pitäisi tehdä mitään näistä, en myöskään tekisi. Nukkuisin päivät ja sen mitä en nukkuisi, istuisin sisällä verhot kiinni. Itkisin. Poistuisin kotoa vasta auringonlaskun jälkeen. Näin ainakin luulen, kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Oon yllättynyt siitä, miten hyvin olen jaksanut. Jos vertaa menneisiin keväisiin, ei ehkä edes samaksi ihmiseksi tunnistaisi. Onneksi on syy nousta aamuisin, onneksi on tekemistä ja onneksi se tekeminen on jopa ihan kivaa. Onneksi aloitin eilen taas nyrkkeilyn pitkästä aikaa ja onneksi tänään duunipäivän jälkeen oli kävely-säät, jotta pääsin vähän vetreyttämään jumittavia lihaksia.

Ja onneksi keväätkään ei kestä ikuisesti.