PANIIKKI ALKAA VAST KU KAIKKI MENEE HYVIN

Jo pidempään musta on tuntunut, että oon kadottanut kirjallisen itseilmaisun taitoni. Siinä, missä vaikka pari vuotta sitten en voinut kirjoittaa mitä halusin, nyt en tiedä mitä haluan kirjoittaa. Ehkä osittain tätä selittää muutokset omassa itsessäni, enhän enää ole se toisinaan liiankin kohtalokas tyyppi kuin joskus. Osittain tätä voi selittää myös elämä ylinpäätään, joka onneksi ei ole samanlaista vuoristorataa, mitä se aikanaan oli. Tää vuosi kun on ollut aika tasainen.

Niin tasainen ja niin täynnä hyviä juttuja. Osa ihan konkreettisia hyviä juttuja, osa vain hyvän fiiliksen juttuja. Olen ollut onnellisuuskuplassa ja välillä sen ulkopuolella, mutta onnellinen yhtä kaikki oon ollut. Aiempien vuosien vuoristoradoista johtuen se on ollut pelottavaa. Ihan tosi pelottavaa. Pelottavaa, jos asiat menee liian pitkään liian hyvin. Ja pelottavaa myös, että ihan oikeasti joutuu pelkäämään onnellisuutta. Olla nauttimatta siitä, siltä varalta että kohta se otetaan pois.

Kaikki pelko ei ole pahasta, mutta onnellisuuden pelko on. Järki sanoo, että mitä sitten. Mitä sitten, vaikka kohta tapahtuisikin jotain pahaa? Suurella todennäköisyydellä selviän siitä. Perusluonne sanoo, että älä nyt jumalauta liikaa innostu mistään. Kyllä se vielä vituiks menee ja sitten tuntuu vaan tuplasti pahemmalta, kun se onni viedään pois. Järjen ja perusluonteen sekoitus funtsii miten kauan tätä voi jatkua. Koska jo ihan liian kauan on asiat menneet ihan liian hyvin.

Viimeiset vuodet on voinut ottaa uuden vuoden iloisena vastaan. Asenteella ei se ainakaan edeltäjäänsä huonompi voi olla. (Breaking news: kyllä se voi!) Vuoteen kaksituhattakahdeksantoista tyytyväisenä, onnellisuuskuplassani, mietin mikähän mahdollisuus on tämän jatkumiseen. Josko oikeasti vuoden vaihtuessa tapahtuu jokin taika ja kaikki muuttuu. Vaikka toistaiseksi se taika ei ole tuntuvasti mitään muuttanut. Ainakaan Moosesta prinssiksi tai poikia kissoiksi. Ihan sama miten on pussannut.

KAHDEKSAN KUVAA JOULULTA

Jouluaaton aamu. Ilma oli kylmä, kirkas ja tyyni. Heräsin mummolan sohvalta ja hörpin aamukahvit Mooseksen kanssa. Puolenpäivän aikaan lähdin keskustaan päin, kävin matkaseuran kanssa yksillä, napattiin salaatit lounaaksi messiin ja suunnattiin satamaan.

Laivassa hoidettiin pakolliset taxfreet pois alta ja laittauduttiin iltaa varten. Outfittiin kuului avaruuskengät ja creepy hymy.

Jouluillallistettiin henkilökunnan buffassa ja meinasin ratketa liitoksista. Kahdesti. Ensin nähtyäni vegaaniruokavalikoiman, joka oli kattava. Toisen kerran ruokailun jälkeen, koska tuli syötyä pienen armeijan edestä. Safkan jälkeen sulateltiin dinneriä hytin telkkarista tuleen Muumi-maratonin parissa. Velvollisuudesta pyörähdettiin myös baarin puolella, mutta nukkumaan mentiin jo puolen yön jälkeen. Keksittiin lohduttava ajatus, että ei jokaisen risteilyn tarvitse olla kuin opiskelijaristeily.

Joulupäivänä kävi jotain historiallista. Me lähdimme maihin. Ihan ytimeen asti ei viitsitty, mutta lähimpään kylään kyllä. Sää oli likimain täydellinen ja raitis ilma teki hyvää.

Turreilua pienellä kirkolla. Maissa viihdyttiin pari tuntia ja se piti sisällään pakolliset turistikuvat, pari ruokakauppaa sekä diippejä ja vähemmän diippejä keskusteluja.

Laivaan palattua mentiin ekana perinteisesti päätypubiin lirkuttelemaan baarimikon kanssa ja ihasteltiin nättiä taivasta. Iltapäivästä suunnattiin kylpemään ja tehtiin aikataulua illalle. Ensimmäisenä agendana oli ruoka. Yllättäen.

Ruoka nautittiin toisena iltana normaalissa buffassa, rahvaan seurassa. Yritettiin ottaa vähän rauhallisemmin, koska ei oltu aikataulutettu illalle ruokakoomaa. Onnistuttiin tässä ihan mukiinmenevästi. Ruokakoomailtiin vain parin Muumi-jakson ajan, kunnes ryhdistäydyttiin.

Huhujen mukaan laivaan oli muutama tunti aiemmin noussut 500 ruotsalaista, mutta yhdestäkään ei kyllä näkynyt ristin sielua. Muumitkin pyöri suomeksi, eli sekään ei selittänyt. Meikämantu jaksoi melkein kolmeen asti, seura himpun verran pidempään. Helsingin putkea pitkin poistuessani totesin, etten vuosiin ole poistunut laivasta näin freshina.

Hauskaa oli, mutta en jäänyt kaipaamaan joulua ainaista. Kaksi päivää on ihan riittävä, kerran vuodessa.

SE OIS JOULU NY

Joulu. Moniin vuosiin se ei ole juuri merkinnyt mitään. Olen poistanut itsestäni ja ympäriltäni kaiken stressin, kaikki epämiellyttävät jouluun liittyvät asiat, joita ympäriltä on voinut bongata. Enkä ole edes joulukalenterin luukkuja muistanut avata päivittäin.

Skippaan kulutusjuhlan, lahjat ja rauhoittelen mummoa, joka ei tiedä miten vegaani kuuluisi ruokkia jouluna. Rennolla otteella valmistin rasiallisen porkkalaa, kaupasta tarttui mukaan hummusta ja marianne-karkkeja. Nautitaan mummon leipomien vegaanisten karjalanpiirakoiden kera.

Myöhemmin tänään jätän kaiken maihin ja lähden kansainvälisille vesille. Jätän tänne joulusiivoamattoman kodin ja jännityksen duunista jonka haluaisin ihan tosi kovasti ja jonka kohtalo selviää vasta tammikuussa. Jätän kaikki mielessä viime yön pyörineet asiat, velvollisuudet ja tuossa mummolan nojatuolissa tuhisevan Mooseksen.

Mukaan otan hyvää mieltä, parhaan kaverin ja avaruuskengät.

Tästä tulee hyvä joulu, tulkoon sitä samaa teillekin.

KOSKA MINÄ EN TARVITSE MITÄÄN

Kuluttaminen on kuohuttanut tänä syksynä, viimeistään ilmastoraportin jälkeen. Luen melko paljon blogeja ja ymmärrettävästi myös kuluttamisesta on kirjoitettu paljon. Ja siihen paljoon sisältyy yleensä kohta ”ostan vain tarpeeseen.”

Sekös vasta onkin hyvä asia, vain tarpeeseen ostaminen. Pari ajatusta se itsessä silti herättää. Päällimmäinen ajatuksista on, miten tarve määritellään.

Esimerkkinä: ennen ajattelin, että en voisi ikinä alkaa vegaaniksi, koska en voisi elää ilman juustoa.

Toinen esimerkki: olen kuullut monien sanovan, että eivät voisi elää ilman matkustelua (lentämistä).

Todellisuus: Jokainen ihminen pystyy elämään ilman juustoa. Jokainen pystyy elämään ilman matkustelua (lentämistä). Se, mitä ilman ei voi elää ja mitä ilman ei halua elää, on kaksi täysin eri asiaa.

Otin nämä asiat esimerkeiksi, koska huomaan selkeän yhtäläisyyden kaikkien näiden asioiden – ruoan, lentämisen ja kuluttamisen – välillä. Ihminen voi ajatella ostavansa vain tarpeeseen, mutta sen tarpeenhan voi jokainen määritellä eri tavalla.

Esimerkki oikeasti tarpeeseen ostamisesta: Vuosi sitten syksyllä totesin vanhat talvikenkäni niin rikkinäisiksi, ettei niitä enää olisi saanut kuntoon. Ostin uudet kengät, joista maksoin 200€. Nahkaiset, karvavuoriset (en ollut tuolloin vegaani) dr. Martensit, joita ei todellakaan käytetä kuin kylmillä keleillä. Raaskin maksaa niistä, koska tiesin hyvällä hoidolla niiden kestävän vuosia. Ilman tätä ostosta, mulla ei olisi ollut talvikenkiä.

Esimerkki muka-tarpeeseen ostamisesta: Syksyllä yritin metsästää kirppiksiltä bleiseriä, jota tarvitsin töihin. Kun ei viikkojen etsinnän jälkeen löytynyt, ostin kaupasta moisen. Samalla ostin mustan perushupparin, jonka ostamisen perustelin itselleni tarpeella. Minulla ei ollut vielä mustaa hupparia. Sen sijaan mustia paitoja löytyi ja hupparikin, mutta harmaa sellainen. Tämän ostoksen perustelin itselleni tarpeella, mutta koska sellaista ei ollut, keksin sellaisen.

Karsittuani tässä kuussa puolet vaatteistani, päätin, että ei enää yhtään lisää. Koska minä en tarvitse mitään. En kirppikseltä, en kaupasta, en kavereilta, en lahjaksi. Minä en tarvitse mitään. Ja tämä ajatus on jotenkin mielettömän vapauttava.

En ole mikään uudenvuodenlupailija, mutta yhden haasteen asetan itselleni vuodelle 2019. Sen nimi on älä osta mitään -haaste. Ja nyt puhutaan siis kaikesta materiasta, kuten vaatteista, asusteista, astioista, huonekaluista, sisustusjutuista tai mistään muustakaan esineestä tai asiasta. Koska minä en tarvitse mitään.

Jos jotain koen tarvitsevani, yritän ensin lainata tai vuokrata*. Jos en pysty, niin pyrin ostamaan käytettynä. Ja jos ei siltikään onnistu, niin lupaan kirjoittaa vähintään tuhannen sanan pätevät perustelut, lähdeviitteineen.

Vuosi on pitkä aika. Loppuelämä vielä pidempi. Vuosi on kuitenkin hyvä aika aloittaa. Askel kerrallaan.

*Yksi poikkeus: jos ainoat farkkuni tai molemmat kaksista sukkahousuistani sattuvat hajoamaan vuoden 2019 aikana, otan vapauden ostaa uudet kaupasta. Ellei lempifarkut kävele vastaan kirppiksellä.

TÄÄLLÄ, TÄNÄÄN

Vuoden viimeinen työviikko oli hyvä lopettaa hyvään aamuun. Ensimmäinen laatuaan tällä viikolla. Sellainen aamu, kun heräsin ekasta kellonsoitosta. Heräsin, vaikka väsytti yhä. Kahvinkeitin päälle. Pistin elämän risaseksi eilen latoessani puruja masiinaan ja ladoin lisäksi suodatinpussiin kanelia. Köyhän miehen joulukahvi. Tuoksui muuten ihanalta vastaheränneeseen nenään.

Kahvin kera tän viikon Salkkarit ja Karvapyllyn rapsuttelua. Aamun kruunasi inhimillisen näköinen naama. Inhimillisen näköinen on tässä tapauksessa niin inhimillinen kuin naama nyt voi näyttää tässä vaiheessa vuotta. Pienen kolauksen hyvään aamuun toi Mooses, joka rapsutteluun kyllästyttyään kiipi lipaston päälle ja päätti sieltä käsin oksentaa raapimapuunsa päälle. Kiitti kaveri, kiitti.

Duunissa oli hiljaisempaa kuin kertaakaan tällä viikolla. Ehkä siihen on jokin syy. Lounaan jälkeen varattiin lepotuolihuone loppupäivälle ja pistettiin hommat pakettiin ennen joululomaa. Työpäivä loppui armollisesti puolitoista tuntia aikataulua edellä ja voi juku on muuten tää kotonaoloaika tuntunut pitkältä! Puolitoista viikkoa lomaa tulee kyllä tarpeeseen. Mulle siksi, että saan vähän relata. Työkaverille siksi, että saa vähän taukoa mun jutuista.

Kotona odotti operaatio pyykkitupa ja operaatio jääkaapin tyhjennys. Kokkasin vanhan kunnon rekkamiehen illallisen, eli pyttipannua. Puolikas jämäpaketti tofua (joka kuivatettiin niinkin ammattimaisilla menetelmillä kuin vessapaperilla ja kahvinkeittimellä), perunaa, paprikaa ja jämäjuusto. Hyvää oli. Ja tänäänkään mitään ei pesty välissä.

Kohta viimeiset pyykit koneesta, vähän siivoamista ja loppuilta Mooseksen halimista. Vähän houkuttaisi myös koetella hermoja ja pelata Crashia. Kaveri toi lainaan muistikortin; pelaaminen on paljon mukavampaa kun ei neljän tunnin hakkaamisen jälkeen tarvitse heittää kaikkea hukkaan sammuttamalla koko masiina.

Joululoma, gotta love u ❤