Enää mulla ei ole yhtäkään kouluhommaa, jota tehdä duunin jälkeen. Eilisen dokkarin pyörittyä päässä siitä asti, päätin jatkaa vähän samalla linjalla ja katsoin Netflixistä ensin Leonardo DiCaprion Before The Flood sekä Kip Andersenin Cowspiracyn. Vaikuttavia oli, molemmat. Ja todellakin pisti ajattelemaan, eli lopputulemana päässä on vähintään yhtä paljon kantokyvyn ylittäviä ajatuksia kuin tällä maapallolla lihaa syöviä ihmisiä.
Päällimmäinen tunne on syyllisyys. Miten olen voinut elää melkein 27 vuotta ymmärtämättä tai haluamatta ymmärtää, miten lähtökohtaisesti väärin ja kestämätöntä elämää ihmiset -minä mukaan lukien- täällä elää. Syyllisyys siitä, että olen ollut itsekäs hedonisti omassa pikku kuplassani ja tehnyt vääräksi tiedostamiani asioita vain saadakseni mielihyvää. Miten lähes kolme vuotta sitten, kun lopetin lihan syönnin, en luopunut maitotuotteista, koska ”juusto on vain liian hyvää.”
Ja onhan se, tosi hyvää. Lihakin on hyvää. Maailmassa on paljon hyvän makuisia asioita. Mutta ei se tee niiden syömisestä yhtään oikeutetumpaa.
Tällä hetkellä tää syyllisyys ja häpeä on valtava. Mietin miksen kokeillut veganismia aiemmin. Mietin miksen edes lihan syöntiä lopettanut aiemmin. Mietin miten monta lehmää on kuollut mun takia ja miten monta lehmävauvaa on joutunut äideistään eroon mun takia. Mietin miten koko ihmislaji, jonka pitäisi olla fiksuin kaikista eläimistä ja omata poikkeavan hyvän empatiakyvyn, voi olla näin itsekäs, julma ja piittaamaton.
Nämä on päällimmäiset ajatukset.
Kun asiaa alkaa avata enemmän, löytää aika paljon tekijöitä taustalta. Ja se tekee tästä kaikesta vieläkin hullumpaa. Miten voi olla, että ikinä ei koulussa opetettu miten saastuttavaa karjatuotanto on? Miten voi olla, että ikinä ei opetettu mitään siitä kärsimyksestä, jota vankeudessa elävät tuotantoeläimet joutuvat kokemaan? Miten voi olla mahdollista, että meidät on opetettu pitämään ruumiiden syömistä normaalina? Ja miten voi olla, että valtion ravitsemussuositusten mukaan ihmisiä kehotetaan juomaan ainetta, jonka ainoa tarkoitus oikeasti on saada vauvalehmä kasvamaan mahdollisimman isoksi, mahdollisimman nopeasti?
Koska raha. Raha, raha ja raha. Ihmisten luottamus ”tutkijoihin”, joiden tutkimukset Valio on rahoittanut. Ihmisten luotto alan asiantuntijoihin, joille on opetettu se, mitä valtio, suuryhtiöt ja sen omistajat on käskenyt opettaa. Ihmisten luotto siihen, että kaikki mitä meille viralliselta taholta kerrotaan, on totta.
Kesällä ruisrockissa parhaan ystäväni kotona odotti neljän kuukauden ikäinen vauva. Koska kaikkien nisäkkäiden luontoon kuuluu tuottaa maitoa jälkeläiselleen, kaveri, jonka jälkeläinen ei ollut paikalla, pumppasi rintamaitoa aika ajoin. Heitettiin läppää, että kuka haluaa maistaa. Tämä herätti suurta naurua, kauhistelua ja yökkäyksiä. Se maito oli toki tarkoitettu sille kotona odottavalle vauvalle, mutta koko kuvio oli täysin absurdi. Saman lajin tuottama maito on kuvottavaa, mutta eri lajin maito on osa normaalia elämää. Enemmänkin sääntö, kuin poikkeus.
Koko tää eläintuotannon ja maailman normien soppa tuntuu vaan aivan käsittämättömältä. Ja on tuntunut jo pitkään. Mutta itsekkäänä pikku hedonistina olen yrittänyt sulkea silmäni ja sille, mitä en ole voinut sulkea pois, olen keksinyt selityksen. ”Vielä en pysty”, ”muutos vaatii aikaa”, ”muutos ei ole pysyvää, jos siihen ei itsellä ole tarpeeksi kova motivaatio. Allekirjoitan edelleen kaikki nää lauseet, joita olen sanonut. Muutoksen pitää lähteä itsestä ja omasta halusta. Mutta se, ettei halua ottaa selvää muutokseen päästäkseen, on itsekästä. Nää dokkarit olisin voinut katsoa aikoja sitten, mutta vetosin olevani herkkä ihminen (itkin kyllä Cowspiracyn kohdassa, missä Kip pelasti kanan teurastamolta) ja vakuuttelin tietäväni asiasta ilman dokkareitakin. Kyllähän mä tiesin, mutta asioiden sulkeminen sen oman kuplan ulkopuolelle oli helpompaa. Nyt en siihen enää pysty.
Koen, että syyllisyys on hyvästä. Se ajaa muutokseen. Ja tiedän, ettei kukaan joka mua on elämäni aikana kasvattanut, ole syöttänyt mulle lihaa tai maitoa kiusallaan. Tietoisuus ei vain ole ollut samalla tasolla ja asioista ei ole puhuttu isossa mittakaavassa. Koska raha, koska maataloustuet, koska mikätahansitsekästaiahnesyy. Olen elämäni aikana kokenut häpeää ja syyllisyyttä vaikka kuinka monesta asiasta. Silti tän hetkinen kiilaa aika kärkipäähän. Koska itsekkyys on jotain sellaista, mille ei löydy oikeutusta. Ja taas kerran sain todeta, että itsekkyydestä aiheutuu lopulta kärsimystä hyvin pitkälti myös itselleni.
Kukaan tuskin osaa muuttaa mennyttä ja ainakin tiedän voivani elää paremmin tästä eteenpäin. En niin, että olen täydellinen ihminen, joka ei koskaan erehdy tai tee virheitä. Ei niin, ettenkö ikinä tekisi mitään epäekologista, väärää tai vahingollista. Mutta niin, että teen kaikkeni ettei yksikään lehmävauva joudu äidistään eroon minun takia. Niin, että voin viidenkymmenen vuoden päästä kummilapsien kysyessä, miksi maailma on niin paska paikka, sanoa tehneeni kaikkeni.
Ja jos jotain hyvää tän syyllisyyden keskellä löytää, niin ainakin pääsen ensi viikolla, edelleen vegaanina, leikkaamaan lankoni hiukset. Ja todellakin muuten kuvaan tän episodin YouTubeen.
mantu. 