HÖPINÄÄ

Ja kohta on taas viikonloppu. Jos luulin elokuun menneen nopeaan, ei se ollut mitään syyskuuhun verrattuna. Olen tän viikon aikana alkanut vahvasti epäillä, että se ajatus energisestä syksy-minästä on vain jokin hyvin vahva harhakuva. Ei ole sitä minää näkynyt. Sen sijaan väsy-minä, jolla ei torkut riitä aamuisin ja joka vuodattaa kotimatkalla pari väsy-kyyneltä, on ollut vahvasti läsnä. Eteisen penkillä hengailee vitamiinipurkki, josta toivoin löytäväni helpostusta, optimistinen luonne kun olen, mutta ne varmasti vaikuttaisi paremmin, jos niitä muistaisi nappailla ääntä kohti.

Lisäenergia ei olisi pahitteeksi, koska päädyin lyömään opparilleni deadlinen reilun kolmen viikon päähän. Optimistinen luonteeni uskoo vahvasti, että kalenteriin isketty deadline saisi minut myös edistämään asiaa. Tänään vielä hiljensin sen optimistin ja jätin hommaan tarttumisen viikonloppuun. Sen sijaan väkersin posteria yhtä tapahtumaa varten, setvin opiskelijayhdistyksemme pankkiasioita ja värjäsin hiukseni. Voi kyllä, nyt alkoi tuo epämääräinen blondi latva ärsyttää. Lopputuloksesta en osaa vielä sanoa mitään, koska en jaksanut kuivata hiuksia. Selvinnee aamulla.

Päivän jännityshetket koettiin, kun yritettiin saada liput syksyn parhaalle risteilylle. Koska valmistuminen ja one more time. Toisaalta on hyvä, että tää on nyt vika kerta. Eipähän tarvi tätä kuumotusta kokea enää. Lopputulema ei mennyt ihan nappiin, koska yksi meistä on eri hytissä, tuntemattomien kanssa, mutta ainakin kaikki päästää laivaa. Hyvin sitä voi pari yötä viettää kolme henkeä kahden hengen hytissä. Ja toisaalta, jokseenkin usein noilla reissuilla vähintään yksi meistä anyway nukkuu jossain muualla kuin omassa hytissään, eli eiköhän tästä selvitä. Ihanaa päästä seilaamaan, vielä vikan kerran.

Ainiin, huomenna on vika vuoro oikeissa töissä. Josko se vähän helpottaisi väsymystä (en usko). Haikeeta haikeeta, kaikki ajallaan.

KYMMENEN ASIAA, JOTKA TAPAHTUIVAT TÄNÄÄN

1/ Vietin koko työpäivän hyvinkäällä.

2/ Osasin ajaa sinne kerralla oikein, ilman navigaattoria.

3/ Töiden jälkeen menin käymään Prismassa. Astuin parkkihallin puolelta hissiin, painoin nappia ja kävelin avautuneesta hissin toisesta ovesta kauppakeskusen puolelle. Kukaan ei kertonut, että parkkihalli ja Prisma on samassa kerroksessa. Miksi käyttää normaalia ovea, kun voi kulkea hissin poikki?

4/ Kotimatkalla hämmennyin juuri syttyneestä bensavalosta niin paljon, että lähdin vahingossa ajamaan vanhaa Tampereen tietä (onko se edes sen nimi?) Helsinkiin.

5/ Tankkasin vahingossa tankin täyteen.

6/ Kuuntelin meno- ja paluumatkat äänikirjaa kajareista. Eläköön bluetooth!

7/ Sain tsägällä hyvän parkkipaikan Vallilasta.

8/ Ostin Moosekselle kuivamuonaa (”I’m a large cat”) ja Mustin&Mirrin myyjä yritti lisämyydä herkkuja. Olin paskamutsi ja jätin ostamatta.

9/ Unohdin kangaskassin autoon kauppareissulla ja tunsin itseni maailmanluokan ekoterroristiksi

10/ Nukahdin vahingossa seitsemältä. Piti käydä illalla hakemassa yhdet varaamani kengät. En hakenut. Hävetti.

EI NIIN AIKUINEN IHMINEN

Kun olin teini-ikäinen, en ikinä epäillyt etteikö neljä vuotta vanhempi siskoni olisi ollut aikuinen.

Kun olin 18-vuotias, en ikinä epäillyt hetkeäkään, ettenkö itse olisi ollut aikuinen.

Nyt, kun olen 26-vuotias (ja melkein 8 kuukautta), epäilen hyvin vahvasti kasvanko aikuiseksi ikinä.

26-vuotiaana minä hihkun innosta kirpparilla, löydettyäni juuri Pikku Myy -kattilan. 26-vuotiaana teen niin harvoin ruokaa, ettei ainoan kattilan koko (0,5l) ole pahemmin ehtinyt häiritä.

26-vuotiaana minä shoppailen pikkupäissäni kenkiä facebook-kirppikseltä. Olkoonkin, että shoppailen hyviä kenkiä ja aika törkeen siistejä. Sellaisia, joissa on avaruuskuosia.

26-vuotiaana minä kirjoitan liitutauluun lauseita, joita voi verrata keskisormen näyttämiseen maailmalle. Ja 26-vuotiaana minä en välitä vähääkään, vaikka joku luulisikin minun olevan tosissaan.

26-vuotiaana minä lässytän kissastani, juon veteni prinsessalinnoilla ja yksisarvisilla koristellusta juomapullosta, huonona päivänä menen töissä vessaan itkemään ja asun neljättä vuotta uunittomassa asunnossa, ilman mitään kaipuuta sitä kohtaan. Vihaan kaupassa käymistä ja ajattelen ihan liikaa ja liian monimutkaisesti.

26-vuotiaana ihastun arviolta neljästi viikossa, vuorotellen lataan ja poistan tinderin ja käyn mielessäni keskusteluja joita ei ikinä ole ollut tai ikinä tule. Mietin kannattaako orastavasti kiinnostavaa henkilöä lähestyä vai onko hän liian aikuinen. Ostan sukkani lastenosastolta enkä vieläkään osaa kieltäytyä siitä vielä yhdestä shotista.

Että juu, vähän vaikea tässä on kuvitella itsensä aikuiseksi edes kolmekymppisenä. Vaikka en hetkeäkään epäile, etteikö muut kolmekymppiset aikuisia olisi.

WEEK 38

Jostain syystä tänne kirjoittaminen on jäänyt viime aikoina. Kuvia kertyy puhelimeen, mutta en saa aikaiseksi kirjoittaa. Joko en jaksa tai sitten en jaksa. Tai sitten en keksi mitään mitä kirjoittaisin, koska olen varmaan jo muutaman kerran tarpeeksi kertonut käyväni harkassa 40 tuntia viikossa, olevani väsynyt ja Mooseksen olevan ihana. Mutta kerrotaan nyt vielä kerran.

Tää viikko oli melko vaihteleva. Vuorotellen tyyntä ja aurinkoa, sadekuuroja ja vastatuulta. Eikä pelkästään sään puolesta. Oli hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Huonoja päiviä, joista ajatuksen voimalla tein hyviä ja sellaisia, jousta ei hyviä saanut vaikka miten päin kääntäisi. Ja olipahan myös yksi, joka yllättäen muuttui hyväksi ihan itsestään.

Väsymys oli paikoitellen aika kova, syy oli joko itse aiheutettu tai itsestä riippumaton. Päivät meni töissä, illat pääasiassa peiton ja Mooseksen alla. Yksi ilta fuksiaisissa rastinpitohommissa ja toinen oikeissa töissä. Tänään vein aamulla porukat lentokentälle, josta jatkoin matkaa Klaukkalaan kirppikselle. Katsoin myös viikon aikana kolme tuontantokautta Skinsiä ja haaveilin vuoroin kadonneesta nuoruudestani, vuoroin eläkkeelle pääsystä.

Mooses on niin tottunut minun uuteen, aikuisen ihmisen elämänrytmiin, että on alkanut herättämään jos en ole seiskaan mennessä ylhäällä. Herätyksenä toimii läppäisy naamaan ja vaativa mjaaauuu. Mihin sitä ihminen enää herätyskelloja tarvii, eh.

Toivotaan ensi viikolle tyynempää. Säätä ja kaikkea muutakin.

#HYVÄNMIELENAIHEUTTAJIA

Syksy on mulle jännä vuodenaika, koska se on hyvin ristiriitainen. Toisaalta se on kevään vastakohta, sillä syksyisin minusta tunnetusti kuoriutuu energinen suorittaja, joka menee läpi vaikka minkä värisen kiven. Toisaalta taas syksy kuorii minusta esiin myös sen melankolisen fiilistelijän, joka korvaa soittolistallaan suomiräpin SMG:llä ja Gasellit… no, vähän herkemmillä Gaselleilla. En muista koska viimeksi aamuheräämiset olisi olleet näin helppoja kuin viime viikkoina tai koska viimeksi olisin nauttinut kaatosateista näin paljon.

Samalla kuitenkin uuvuttaa. Onhan se ollut ihan oma hommansa vaihtaa viisi vapaapäivää viikossa viiteen työpäivään viikossa. Eikä se varsinaisesti ilahduta myöntää, että on vaan pakko priorisoida harkka ja muut aikuisuusasiat hauskanpidon edelle. Etenkin, kun tässä iässä se hauskanpito todellakin tuntuu seuraavana päivänä.

Koska kaikesta huolimatta olen totaalinen syksy lover, enkä halua kuulostaa kamalalta valittajalta vuodenajasta riippumatta, kokosin ylös muutamia viime aikoina hoksaamiani hyvänmielenaiheuttajia:

# miten hyvältä tuntuu tulla kotiin ja aloittaa illan Netflix-maraton, kun on ensin istunut kaksi ja puoli tuntia tunnilla ja jopa tehnyt siellä jotain

# miten hyvältä tuntuu joskus sulkea se Netflix kokonaan ja lukea (e-)kirjaa. (Tällä hetkellä Sapiens – ihmisen lyhyt historia. Vahva suositus.)

# miten hyvältä tuntuu tiskata vaikka väsyttää, eikä vain lykätä sitä hommaa odottamaan hetkeä kun ei väsytä

# ja miten hyvältä tuntuu tehdä ruokaa ja sen jälkeen tiskata ne astiat heti. Siis heti, ei sitten kun ei väsytä

# miten hyvältä tuntui käydä kaupassa ja ostaa ne jutut, jotka oli loppu ja joita oikeasti tartti. (Ja miten hyvältä tuntui, kun sai luotsattua itsensä karkkiosaston läpi ilman, että mitään tarttui mukaan.)

# miten hyvältä tuntui nauraa töissä vedet silmissä

# miten hyvältä tuntuu kuuma suihku

# miten hyvältä tuntui palauttaa koulutehtävä jopa neljä päivää ennen deadlinea

# miten hyvältä tuntuu, kun elämän isoimmat ongelmat on oikeasti aika pieniä

Pienestä uuvutuksesta huolimatta elämä on aika reilassa just nyt. Ja pitänee nauttia siitä, just nyt, koska eiköhän tässä syksyn mittaan ehdi tapahtua. Kokemuksesta puhun. Ja jos en muuta tiedä, niin ainakin sen, etten loputtomiin pysyy kävelemään sen karkkiosaston läpi tyhjin käsin.