Tiistaina oli peilikuvan arvoinen tilanne: minä pukeuduin bleiseriin. Ensimmäistä kertaa herraties ikinä. (Ja minä kun pukeudun aika usein myös kokomustaan, ei sitä bleiseriä kuvista erota.) Koska mun vaatekaapista vielä toistaiseksi moinen puuttuu, tän lainasin kaverilta. Harmi, että se pirulainen kuulemma haluaa tuon takaisin. Tykkäsin miten tärkeäksi tunsin itseni.
Vähemmän tärkeäksi tunsin itseni illalla, kun vaihdoin virka-releet iltamekkoon. Lyhythihaiseen mekkoon, jonka päälle puettuani tajusin miten herkullinen mustelma mulla onkaan käsivarressa. Kauniisti loisti, onneksi diskossa oli pimeää. Hauska ilta, vaikka duunikavereiden kanssa pelättiinkin, että seuraavaan puoleen vuoteen ei enää kehdata katsoa toisiamme silmiin.
Kun eilen illalla pääsi kotiin, olo oli aika naatti. Vaihdoin tyytyväisenä bleiserin, mustelmat paljastavan juhlamekon ja kaikki muutkin viralliset tamineet turtles-paitaani – ja kaappasin Mooseksen rauhoittavaksi lämpöpatteriksi. Kassia en jaksanut purkaa. En edes siitä huolimatta, että sen sisällä oli tasan neljä vaatekappaletta. Uni tuli ennen kymmentä.
Tänään aamulla teki mieli jotain lämpöstä. Koska lämpöpatteri-Moosesta ei voi kaikkialle ottaa mukaan, tyydyin Mexicosta ostamaani superlämpöiseen paitamekko-asiaan. Lämpöstä oli. Ja oikeesti tuntui ihan syksyltä.
Päivällä olikin sitten vähän liian lämpöstä, kun lähdettiin kaverin kanssa metsäkävelylle. Tajusin olleeni aika pihalla viimeiset pari viikkoa, kun kaveri vastasi mun aikataulukyselyihin, ettei ollut ihan varma nähdäänkö tänään. Minä kun en ollut vastannut hänen viestiin. Ihan olin vakuuttunut vastanneeni, mutta ei sitten. Ja enhän mä ollut. Omaan kalenteriini olin sen kuitenkin merkannut, kumma kun se ei sieltä tajunnut katsoa… Ai joo, ja tänään ei tosiaan ollut hyvien poseerauksien päivä.
mantu. 