Pitkäperjantai kuvina. Nimestään huolimatta päivä oli kaikkea muuta kuin pitkä. Eikä edes kärsimyksentäyteinen. Meni aika nopeaan ja oli mukavaa. Osittain syynä kiva tekeminen, osittain jokin ihana levollinen mielenrauha, jonka juuri saavutin.
Aamulla heräsin porukoiden sohvalta maman varovaiseen tiedusteluun, että jokohan jaksaisin nousta ylös. Oltiin sovittu, että mennään kävelylle. Ei siinä auttanut kuin murahdellen hakea kuppi kahvia, vetää se kiduksiin, lenkkarit jalkaan ja menox. Keli oli täydellinen ja aurinkolaseista on edelleen se toinen sanka irti. Onneksi pysyi paikallaan ilman ruuviakin, ei tarvinnut sankapuolena vaeltaa metsässä. Metsässä, jonne mama suostui menemään vasta kun oli tuntemattomalta mieheltä kysynyt oliko metsässä liukasta. Kovin epä-suomalaista, tuollainen vierailta kyseleminen nimittäin.
Tultiin kotiin ja samalla oven avauksella tuli myös naapurin koira. Oli tarkoituskin, että hän tulee hoitoon, mutta vasta huomenna. Oli varmaan erehtynyt päivästä. Eikä siinä, tunnin verran hengailtiin sohvalla ja rapsuteltiin, ennen kuin naapuri tuli hakemaan kaverin takaisin kotiin. Tasan meen kyllä moikkailemaan hoitoviikolla, oli ihan mun koira. Siihen se vaan tuli syliin köllimään. Tui tui.
Iltapäivästä sisko miehineen tuli myös pääsiäisen viettoon. Syötiin pitkäperjantain päivällinen, skoolattiin Moosekselle (minun Moosekselle, koska sillä toisella ei taida olla mitään tekemistä pääsiäisen kanssa. Ei sillä, että minunkaan Mooseksella vältsiin olisi) ja pelailtiin. Kuuden aikaan väsytti vietävästi, kasin aikaan poistuin omaan kotiini.
Huomenna lähdetään villasukkajengin kanssa Tallinnaan, herätys pärähtää päälle siinä 6:30. Unirytmi on tällä hetkellä vähän mitä sattuu, joten jännittää. Toi herätys ja että heräänkö ylinpäätään ollenkaan ja vähän kans se, kuinka väsynyt reissu edessä siintääkään. Vaikka eiköhän siitä ihan hyvä anyway tule. Yleensä meidän jutut tuppaa olemaan just sellaisia, ihan hyviä.
mantu. 