THE LAST OF 2017

Oletko saanut uuden ystävän viime vuoden aikana? En ehkä ystävää, mutta uusia kavereita joo.

Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? Käynyt ainakin parissa maassa ekaa kertaa, viettänyt joulua laivalla, maistanut hillosipulia, saanut aurallisen migreenikohtauksen. Näin muutamia mainitakseni.

Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? Olen.

Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? Ainakin ruissi. Mauritius. Mexico. LOB. Kaljaasi. Murhapeli-iltamat. Kaikki hyvät hetket kavereiden ja perheen ja Mooseksen kanssa.

Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? Olen muuttunut takaisin omaksi itsekseni, ainakin melkein.

Oletko lihonut? Olen.

Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? En sentäs, vaikka lauloin karaokebaarissa kolme biisiä putkeen.

Oletko ollut elokuvissa yksin tämän vuoden aikana? En, kovasti kyllä suunnittelin.

Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? En, väriteltiin kyllä vanhaa. Ja haaveilin uudesta. Lävistyksistä puheenollen; en muista koska viimeksi olisin pitänyt korviksia, mahtaakohan rei’istä mennä edes mitään läpi…

Kuka oli paras uusi tuttavuus? Karua nimetä vaan yksi. Sanon ruissikamut.

Piditkö uudenvuodenlupauksesi? Pidin.

Synnyttikö kukaan läheisesi? Ei kukaan läheinen, tutut sen sijaan tuntuu lisääntyvän aikamoista vauhtia.

Kuoliko kukaan läheisesi? Meidän koiravanhus ja melkein heti perään kissavanhus. Ihmisistä ei onneksi kukaan.

Missä maissa kävit? Mauritiuksella, Tanskassa, Virossa, Ruotsissa, Mexicossa ja periaatteessa Ranskassa.

Mitä haluaisit vuodelta 2018 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2017? Viettää paaaaaaljon enemmän aikaa Mooseksen kanssa. Ja sellanen jonkinlainen tasapaino, se olis tosi kiva.

Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2017? 30.1. Päivä, jolloin menetin viimeisen viisaudenhampaani ja josta vietin suurimman osan jääpussin kanssa sängyn pohjalla. Ja täytin 25 vuotta. Muuten vuoden 2017 päivämäärät on yhtä höttöä.

Mikä oli vuoden 2017 suurin onnistuminen? Varmaan ihan hengissä selviäminen, jos vaatimattomia ollaan.

…ja suurin epäonnistuminen? Koulun suhteen kaikki meni tänä vuonna aika pyllylleen. Vaikka todettakoon, että ei se kaiken myllerryksen keskellä todellakaan ollut ekana mielessä.

Kärsitkö vammoista? Polvi oli ajoittain aika rikki. Muuten vammat taisi olla lähinnä sydämessä. Sillai henkisesti.

Mikä oli paras asia, jonka ostit? Paprikaverso! Ja lentoliput Mexicoon.

Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? Ystävän, joka on maailman rationaalisin ja järkevin, silloinkin kun se itsestäni tuntuu vaan julmalta. Mutta ilman sitä ja sen excel-taulukoita, en tiedä missä jamassa olisin nyt.

Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? Viime vuotta lainaten: Olen nyt korrekti ja jätän vastaamatta.

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? Vuokraan. Ja lentolippuihin.

Mistä innostuit eniten? Mexicosta, ruissista, risteilyistä, ystävistä, joululahjaksi saadusta Harry Potter -kahvikupista, uusista kengistä ja siitä, että innostuin ylinpäätään mistään.

Vuoden 2017 ihmiset: Kaikki jotka on pysynyt messissä vaikka olis ollu mitä. Ja mun psykologi.

Verrattuna tähän aikaan edellisvuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? Todella vaikea verrata, koska elämä on heittänyt kaiken niin erilaiseksi, mutta ehkä onnellisempi. Vaikka en nytkään elä ihan sitä elämää mitä olisin halunnut.

Lihavampi vai laihempi? Pullervompi.

Rikkaampi vai köyhempi? Rikkaampi.

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? Kirjoittanut.

…entä vähemmän? Ahdistunut asioista, joihin voin itse vaikuttaa.

Miten vietit joulun? Laivalla lilluen.

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? Olisin ottanut paljon vähemmän paskaa niskaan. Ja tottakai ne hetket, kun oikeasti olen ketä vain loukannut, pyyhkisin pois. Paitsi silloin jos se toinen sen ansaitsee.

Rakastuitko vuonna 2017? Rakastin ja rakastuin.

Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? Salkkarit, nyt ja aina. Ja sohvaperunat.

Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? En.

Mikä oli paras lukemasi kirja? Taas on tullut luettua hävettävän vähän, mutta Hätä-Miikan ja Päkän kirja, Sä maksat, vei kyllä mennessään. Etenkin Hätiksen lukemana.

…entä musiikillinen löytö? Ei tainnut mitään uutta bändiä tai artistia pahemmin tarttua mukaan, mutta vuoden luukutetuin biisi oli Teflareiden Tukholman Syndrooma. (Lähde: Spotify, 2017.)

Mitä halusit ja sait? Itseni takaisin. Ja Dr.Martensit.

Mitä halusit, muttet saanut? Beaglen.

Mikä oli vuoden suosikki elokuvasi? Tää on aina vaikee, kun en tunnu muistavan oikein muutenkaan mitään, saatika leffoja. On juu vähän paha tapa nukahtaa aika alussa… Uusi Thor oli ainakin ihan hyvä, samoin Beauty and the Beast.

Mitä teit syntymäpäivänäsi? Aamulla kävin leikkauttamassa pois viimeisen viisaudenhampaani ja loppupäivän makasin lääkepöllyissä sängynpohjalla kera jääpussin.

Ketä kaipasit? Moosesta. Ja joitain muitakin, mutta enimmäkseen Moosesta.

Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? Kuka sanoi, että pysyin järjissäni?

JOULUKUU

Joulukuu oli vaihtelevia taivaita, sen mitä niistä näki. Paljoa en nähnyt, kiitos alkukuun kestäneen jetlagin ja kiitos loppukuun kestäneen iltavuoroputken. Mutta sen, minkä näki, oli joskus nättiä.

Joulukuu oli myös hyviä ruoka- ja kahvihetkiä. Yksin, kaksin tai isommalla porukalla.

Joulukuu oli ystäviä, karvaisia ja karvattomampiakin. Se oli myös paikoitellen aikamoista ihmisvihaa, pakko myöntää.

Niin joo, joulukuussa oli toki vielä joulu. Kuusi koristeltiin kummityttö&co. kanssa, aatto meni kansainvälisillä vesillä, tapsa töissä. Sitä tavallista, kyllä te tiedätte. Aatonaaton vierailulla Mooseksen lomahotellissa näkyi Herran joulutunnelma: kiipimäpuu oli saanut valot.

Joulukuu oli yllättävän vähän selfieitä. Tai kuvia itsestäni ylinpäätään. Mutta muutama toki tuli otettua.

Joulukuusta ei ihan rehellisesti jäänyt paljoa mitään, se vaan meni. Vaikka paljon tapahtuikin, ja tapahtuihan sitä kun tosissaan alkaa miettiä, jäi päällimmäiseksi ajatukseksi duuni. Ja duuni. Ja duuni. Vaikka toisaalta, ilman sitäkään en saanut juuri mitään aikaan koko syksynä. Tästä sentään jotain hyötyy. Onpahan tuloja, mitä setviä kelan kanssa ensi vuoden puolella.

VIIMEISET SANAT TUNNISTAA SIITÄ ETTEI NIITÄ KOSKAAN HUUDETA

Oon ollut jouluhulinoiden jälkeen kotona nyt kolme yötä. Siinä ajassa musta on tullut take away -kahvien (ja duunin kahviautomaatin, hyi) orja. Kaupassa käynti tuntuu harvinaisen raskaalta ajatukselta ja jääkaapista löytyvä maito oli viikon vanhaa jo viimeksi, kun sitä join. Viikko sitten.

Neljän päivän työviikko päätti joulukuun urakan, ensi viikosta eteenpäin palaan taas normaaliin, vuoro tai kaksi viikossa. Kuinka kauan, sitä en tiedä. Aloitetaan vaikka tammikuusta. Työrupeama tuli ihan tosi tarpeeseen, niin rahallisesti kuin muutenkin, mutta kieltämättä viehättää ajatus sen loppumisesta. Viehättää ajatus siitä, että elämässä olisi jotain muutakin kuin työ.

Huomenna menen treenaamaan pitkästä aikaa. Saa nähdä miltä maistuu, viimeisen muutaman viikon kun on maistunut lähinnä jet lag, duuni ja viini. Vähemmän työntäyteisen elämän lisäksi viehättää ajatus sellaisesta mukavasta elämänrytmistä, jossa herään aamuisin kirjastoon, opiskelen ja treenaan. Valitettavasti todennäköisyys tän toteutumiseen on olematon. Yritän silti parhaani. Ja ehkä se on elämässä tärkeintä, että edes yrittää. Ainakin niin kauan kun siinä yrittämisessä on mitään järkeä.

Just iski fiilis, että luojanvitunkiitos tää vuosi loppuu. Tänä vuonna olen yrittänyt niin paljon, että tuntuu kuin mitään ei olisi enää jäljellä. Etenkin, kun se yrittäminen ei ole auttanut.

Olo on kuin kuivaksi puristetulla pesusienellä.

JOULUPAATTI & VÄHÄN MUUTAKIN

Oli varmasti vähän liikaa toivottu, että meidän tiimin risteilyllä saataisiin luumme raahattua maihin. Ei onnistunut, vaikka melko lähelle päästiin. Tukholman aamuna heräsin kymmeneltä, kun kaveri patisteli aamiaiselle. Itse oli omansa nauttinut jo kahdeksalta, yksin, koska ei olisi kuulemma kestänyt mun juttuja heti aamusta. Sangen ymmärrettävää ja pakko arvostaa rehellisyyttä. Tukholmattomuutta lukuunottamatta muuten oli oikein onnistunut joulu. Paitsi hävitin toisen sukkani ja oli muuten tasan viimeinen kerta, kun laitan lempisukat yhtään millekään reissulle. Piste.

Jouluhömpötyksiä jatkoin vielä joulupäivänä vanhempien luona, tapsana tanssahtelin vain töissä. Vielä tää viikko loppuun painan duunia, sitten helpottaa. Duunin osalta. Koulun suhteen en tiedä miten päin sitä olisi, onneksi ei tarvi olla juuri mitenkään päin ainakaan vielä muutamaan päivään.

Vuosikin vaihtuu kohta, enkä tiedä mitä siitäkin pitäisi ajatella. Paitsi, että täytän tammikuun lopussa kaksikymmentäkuusi vuotta ja lähestyvän merkkipäivän kunniaksi ostin itselleni etukäteissynttärilahjaksi silmänympärysvoiteen. Ensimmäisen moiseni. Pakko se vain on myöntää, että ei tästä enää nuorru ja ihan rehellisesti en usko viimeisen vuoden aikana ilmestyneiden silmänympärysuurteiden tulleen nauramisesta – enemmän kun on tullut itkettyä. Ensi vuodelle tavoite: rypytön naama. Tai vähintään naururyppyinen.

On muuten tullut jokavuotiseksi ilmiöksi, että joulukuun alussa mietin mennyttä vuotta, fiilistelen sitä mikä on fiilisteltävää ja vähemmän fiilistelen sitä mikä on vähemmän fiilisteltävää. Sitten tulee joulukuun loppu ja odotan vain, että vuosi olisi jo ohi. Eikä jaksa fiilistellä, olla fiilistelemättä tai edes miettiä koko vuotta. Täytyy kyllä nostaa itselleni hattua, että edelleen jaksan odottaa seuraavalta vuodelta jotain erikoista, uutta ja erilaista. Ja parempaa. Tässä vaiheessa on ihan hyvä palauttaa mieleen totuuden torveni kuolemattomat sanat: elämä on sellaista mitä siitä tekee. Kyllä, yes, juuri näin.

Toisaalta, toinen totuuden torveni kuolematon lausahdus on: vois asiat olla huonomminkin, mut en oo kyl ihan satavarma. Pätee tämäkin, joskus.

JA NIIN MÄ MEEN JA MUUTTUU ASKELEENI KEVYEKSI

Joululahjashoppailujen lomassa tein jotain vallan epätavallista. Ostin itselleni paidan. Oikeastaan kaksi paitaa, mutta vain toisesta otin kuvia. Otin kuvia kahdelta aamuyöllä, joulusiivouksen lomassa. Molemmat löytyi Monkin alennuksesta, eli mistään suunnattomasta törsäyksestä ei ollut kyse. Ei sillä, että siinäkään mitään väärää olisi. Ainakaan jos se pysyy kohtuudessa.

Siinä missä marraskuu meni syvissä vesissä uiden, joulukuu on ollut aika seesteinen. Niinkuin henkisesti mitattuna. Kun pääsi niistä stressitekijöistä yli ja hyväksyi, että tilanne on nyt tämä ja sen kanssa on elettävä, helpotti kummasti. Myös pidentynyt duuniviikko, yhdestä päivästä viiteen päivään, on jollain kieroutuneella tavalla auttanut. Vaikka se muuta elämää verottaakin. Olen todennut jo liian monta kertaa, että liiallinen toimeettomuus tekee paljon enemmän huonoa kuin hyvää. Ehkä nyt, vihdoin ja viimein, alkaisin myös toimia sen mukaan.

Nyt on ihan hyvät fiilikset. Oikeesti. Ehkä se kestää taas sen päivän tai kaksi, nyt kun sen on ääneen sanonut, tai ehkä se kestää pidempään. Ehkä se johtuu siitä asioiden hyväksymisestä, ehkä huomenna koittavasta risteilystä. Risteilystä, jota en suostu ajattelemaan pakomatkana vaan ihan vain jouluna ja muutamana rentouttavana päivänä.

Tai ehkä se johtuu siitä, että tietää tän vuoden, joka sanalla sanoen on ollut raskas, olevan lopuillaan. Ensi vuodesta en tiedä mitään, mutta suunnitelmissa olisi ainakin valmistua. Ja siinä sivussa voisi koittaa tehdä siitä paras vuosi ikinä.