KESÄKUU



Kesäkuu. Jotkut sanoo sen menneen nopeasti, omasta mielestä se on tuntunut loputtomalta. SMG:tä lainatakseni: kun päivät toistavat itseään. Päivät on kuluneet, mutta aika on ollut pysähtynyt. Paljon on tapahtunut, mutta samalla ei mitään. 

Kesäkuussa olen viettänyt enemmän öitä kaikkialla muualla kuin omassa kodissani. Olen käynyt kaksi kertaa Tallinnassa, kaksi kertaa mökillä, tehnyt kahdeksan vuoroa duunissa ja joogannut ihan liian vähän. Olen viettänyt paljon aikaa kavereiden kanssa ja nähnyt tyyppejä, joita olen nähnyt viimeksi ihan liian kauan sitten. Olen puhunut niin paljon, että nyt vihdoin alkaa tuntua siltä, ettei enää jaksa puhua. 

Olen ikävöinyt Moosesta (joka lomailee kummitätini luona) ja samalla ollut kiitollinen siitä että on olemassa ihmisiä, jotka myös rakastaa Moosesta yli kaiken. Olen sairastunut kesäflunssaan ja vastoin kaikkia luulojani viehättynyt Reino Nordinin musiikista. Olen onnistunut pitämään paprikanverso Paven hengissä ja jopa saanut sen kasvamaan hyvää vauhtia. Olen tehnyt elämäni ensimmäisen kukkaseppeleen, käynyt lavatansseissa ja ostanut uuden shortsipuvun. 

Olen murehtinut koiravanhustamme, jonka päivät käyvät vähiin. Olen murehtinut elämää ylinpäätään, vaikka se lieneekin turhaa. Olen miettinyt mihin tupaan kuuluisin, jos menisin Tylypahkaan ja luonut henkisen suojeliuksen ankeuttajia vastaan. (Sen muoto on luonnollisesti yksisarvinen.) 

Vuorotellen olen ajanut niillä raiteillani, meinannut suistua pois ja palannut taas takaisin. Sellainen oli minun kesäkuu. Tervetuloa heinäkuu, ole meille kiva. 

YSTÄVÄKIRJA

Nimeni on: Anna Emilia

Jotkut tosin kutsuvat minua: Ristimänimeni lisäksi vastaan kun kutsutaan Manniksi tai Mantuksi. Myös erinäiset väännökset sukunimestäni saa katseen nousemaan. 

Olen syntynyt vuonna: 1992

Pienenä olin, varma että minusta tulee isona: Neljävuotiaana päiväkodin kansioon oli kirjattu, että musta tulee kampaaja tai kirjastonhoitaja. On myös paljon mahdollista etten nelivuotiaana tiennyt muita ammatteja.

Mutta isona minusta tulikin: Ikuinen haahuilija. Jos kaikki menee niinkuin pitää, ensi keväänä valmistun tapahtumapalveluiden tuottajaksi. En kyllä liikoja menis toivomaan, kesti nimittäin kaksi vuotta selvittää mitä edes opiskelen.

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: Nukkuisin ne.

Kuuntelen Spotifysta: Omia random playlistejani, jotka on koottu mielialojen mukaan ja jotka sisältää musiikkia laidasta laitaan. Valitettavasti välillä joudun kuuntelemaan myös mainoksia, jos budjetti ei veny Premiumiin. 

Bravuurini keittiössä: Asioiden räjäyttäminen. No ei vais, teen aika hyvää kaurapuuroa.

Täydellinen puoliso: Kunnioittava, huumorintajuinen. Itsevarmuus ja maanläheisyys on plussaa. Tai siis, sellainen mukava ihminen.

Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun: Jostain syystä tää itkeminen on asia, jota en osaa hävetä. Mutta kerrottakoot, että itkin mm. Beauty and The Beast -leffan lopussa kun se pikku-kippo yritti päästä äitinsä luo. Melkein itkin myös kun referoin tota kyseistä kohtausta myöhemmin. Välillä katon YouTubesta salkkareiden hautajais-kohtauksia ja itken niitä. Miian hautajaiset on edelleen ykkössijalla. 

Salainen paheeni: Syön ihan jäätävät määrät karkkia. Tuli jopa hetki, kun en voinut mennä lähi-Alepaan karkkiostoksille, koska olin ihan varma että ne myyjät muistaa mut ja mun ostokset jo.

Harrastan nyt: Nyrkkeilyä ja vaihtelevaa kirjoittelua.

Lapsuuden lempilelu: Aww, puhuin tästä jollekin just yks päivä. Mulla oli ala-asteella sellainen kilpikonnapehmolelu nimeltä Paki. Yksi kesä oltiin jälleen Tanskassa perheen kanssa ja meidän vuokramökissä oli korkea parvi. Paki alkoi sieltä harrastaa benji-hyppyä (ilman narua), joten sisko pisti pystyyn oikeusistunnon, jossa käsiteltäisiin Pakin huoltajuusasiaa. Isi oli todistajana ja tästä kaikesta tehtiin pöytäkirja. (Pöytäkirjaan kirjattiin mm. tauko oikeudenkäynnissä, koska todistaja lähti tekemään voileipiä.) Lopulta Pakin huoltajuus määrättiin isille. Nykyään Paki asuu mun ullakolla. 

Lempilelu nykyään: Jalmari, hylje-avaimenperä, jonka kaveri osti mulle viime syksynä risteilyltä. Jalmari juo salmaria. 

SUOSIKKI

Lomakohde: Mikä vaan, mutta lähtökohtaisesti enemmän kaupunkilomat. Myöskään sellaiset hc-turistirysät ei kiinnosta. 

Leffa: En oo niin kovin leffa-ihminen, että muistaisin mikä olis ollut se paras. Joten sanon Frozen. 

Sarja: Saltsut. Sohvaperunat hyvänä kakkosena!

Asu: Mustat pillifarkut ja vaikka Cos:in kirppislöytöpaita.

Biisi: Tällä hetkellä PMMP:n viimeinen valitusvirsi. Löysin sen uudestaan monen vuoden jälkeen.

Eläin: Kissa. Ja yksisarvinen.

Meikkituote: Varmaan MaxFactorin ripsari, jolla on sellainen tosi pitkä nimi mitä ripsareilla yleensäkin on. 

Hiustuote: Luonnonharja! 

Kaupunki: Helsinki

Sovellus: Instagram

Instagrammaajat: Oon vähän ulkona tästä hommasta, kun en paljon näitä instagram-staroja seuraile. Tai muutenkaan tuntemattomia. Mutta sanotaan vaikka Hätä-Miikka, siltä tulee kivaa juttua.

Mitä pakkaat mukaan matkalle? Mahdollisimman vähän ja mahdollisimman käytännöllistä.

Mitä teet, kun kukaan ei näe? En ainakaan mitään järkevää.

Viimeisin sisustusostoksesi? Lasketaanko paprikanverso ja sille ostamani ruukku sisustusostokseksi? Ai lasketaan, okei sit se.

Ostoslistalla tänä kesänä? Tarttisin jotkut salonkikelpoiset kengät häihin elokuuksi. Paljoa en etiketeistä tiedä, mutta oletan ettei ole ok mennä consseissa.

Mitä laukustasi löytyy aina? Puhelin, avaimet, lompakko ja jäätävä määrä roskaa. 

Paras tapa tuhlata 50€? Ruokakauppa. Vois vaan ostaa sitä mitä tekee mieli. 

JUHANNUSTANSSIT




Palataanko vielä vähän juhannukseen? 

Mun juhannus kului perheen kanssa mökillä. Paljon päikkäreitä, hengailua, vauvalampaita ja kyseenalainen juhannuskokko. Sellasta perus, kyllä te tiedätte. 

Lauantaille oltiin serkkusen kanssa sovittu lavatanssi-iltamat, kukkamekkoineen kaikkineen. Vaikka se kolmasosa lapsuudesta ollaan noilla mestoilla rymytty, tajuttiin ettei ikinä olla nähty yhtäkään paikallista nähtävyyttä tai muutakaan sikäläistä paikkaa. Pentuna suurin nähtävyys oli iso kivi, jonka luokse mentiin retkelle. Tätä just naurettiin, miten pienet asiat sitä jääkään niiksi tärkeimmiksi muistoiksi. Kuten eväiden syöminen ison kiven päällä. Joka sekään ei varmaan todellisuudessa ole niin iso. 



Nyt otettiin sitten vahinko takaisin ja hyvin otettiinkin. Päivällä lähdettiin tihkusateessa keräämään kukkia seppeleitä varten. Itselläni ei ole minkään valtakunnan kukkaseppelekokemusta, mutta serkkunen väitti moista omaavansa. Oli katsonut youtube-videon. Päädyttiin molemmat tekemään omat seppeleemme, toinen kovalla tahdolla, perinteisellä tyylillä sitoen, minä lankaa apuna käyttäen ja improvisoiden. Yllättävän hienot niistä kuitenkin tuli, vaikkei niitä lavalle asti lähdettykään ulkoiluttamaan. 

Ilta oli kuitenkin aivan superhauska, seppeleettäkin. Lavalla pääesiintyjänä oli Eppu Normaali ja hyvin ne veti, sen mitä siitä näki. Hyvin mekin vedettiin, pakko myöntää. Maailman paras faijani heitti ja tuli hakemaan meidät, vaikka saikin paluumatkalla takapenkille kaksi hoilottavaa muidua. Aamuyöstä mökillä tuli kuningasidea ottaa vielä yhdet hömpsyt ja käytiin kääntää isin viskipullo. Harmi, että se sijaitsi olohuoneessa ja harmi, että huomattiin isin nukkuvan siellä olohuoneessa vasta kun oltiin saatu pullo napattua. Tuli käsky ottaa pullo ja olla hiljaa. Kunhan ei juoda kaikkea. 



Koska viime vuodet juhannukset on menneet joko töissä tai muuten vaan vaihtelevissa merkeissä, jäi tästä vuodesta aika poikkeuksellisen hauskat muistot. Tietenkin sen viskipullon olis voinut jättää varastamatta, mutta näitä nyt sattuu. Ihan kaikille. 

MUL ON AINAKIN IHAN HYVÄT FIILIKSET



Joskus vuosia sitten otsikon lauseesta tuli ikäänkuin lentävä läppä mun ja kämppiksen taloudessa. Lähtökohta tosin oli kaikkea muuta kuin vitsikäs, lause kun oli viimeiset sanat jotka silloinen ”poikaystävä” sanoi mulle päättäessään suhteemme. Mutta sanojen muodostuminen läpäksi kertoo aika paljon elämästä ja ajan kulusta. Silloin tuntui siltä ettei ikinä tulisi pääsemään siitä suhteesta yli. Saatika pystyvänsä nauramaan sille tai noille sanoille. Sitten aika kului ja yhtäkkiä huomasikin nauravansa, päässeensä yli.

Aika on kumma juttu, miten se kulkee ja vaikuttaa. Muuttaa ajatukset, tunteet ja saa kultaamaan muistot. Ajan kuluessa huomaa myös oppineensa aina kaikesta kokemastaan jotain uutta. Kuten ettei kannata pukea baariin päälle lempimekkoaan, aina on nimittäin se riski, että juuri sinä iltana rakastuu ensisilmäyksellä. Ja sitten sitä lempimekkoaan ei voi käyttää enää ikinä. 

Vaikka aika kultaakin muistot ja asioille yleensä jälkeenpäin voi jo nauraa, ei se poista sitä miten vaikeita asioita on käynyt läpi. Ei se poista niitä ajatuksia ja tunteita, joita on joutunut käsittelemään. Eikä se poista sitä, että aina kun luulee ettei mikään voi pahemmalta enää tuntua, tulee jotain mikä tuntuu vielä pahemmalta. 

Tänään aamulla kuitenkin ajattelin noita sanoja ja huomasin, että oikeasti mulla on ihan hyvät fiilikset. Ei samasta syystä kuin ne on mulle sanottu, vaan muista syistä. Esimerkiksi siksi, kun on pystynyt viettämään kotonaan useamman yön rauhallisin mielin. Kun kotona ainoa häiritsevä tekijä on jäätävä pyykkivuori, josta ei pääse eroon täyteen buukatun pyykkituvan vuoksi. Ja siksi, kun hymyilyttää ihan hulluna, koska on tapahtumassa jotain ihanaa. Sellaista, että vatsassa vähän lentelee perhosia. Kun on levollinen mieli ja monet asiat tuntuu kivalta. Kun voi juoda aamukahvit ikkunasta paistavan auringon valossa. Kun on vaan ihan hyvät fiilikset. Ehkä vain tämän hetken, ehkä pidempään. Ja tätä samaa toivoisin kaikille, ihan jokaiselle. 

TAKASIN TALLINNAAN






Kyllä nyt tallinnanmatkaa pukkaa. Tänään lähdin matkaan sen yhden rakkaimman tyypin kanssa (tää sanonta on muuten rankattu johonkin top 10 kamalimmat sanonnat -listaan) ja matka oli… erilainen. Eikä sillä, kyllä me aina ihmisiksi ollaan, useimmiten. Mutta aika hissukseen oltiin ja hyvä niin. Olla vaan. 

Väsymys painoi vaihtelevasti molempia ja silloin kun painoi, oli se aika armotonta. Meinattiin myöhästyä koko laivasta, minä kun olin aikataulusta jäljessä. Myös aika armottomasti. Alunperin meinattiin myöskin päätyä päiväristeilyn sijaan 22h-bileristeilylle. Sen siitä saa kun uskoo näitä hommia tyypin käsiin, joka on kerran varannut meille hotellin Turusta, muistamatta mikä hotelli ja millä nimellä se on varattu. Loppu kuitenkin hyvin eli kaikki hyvin. Molemmissa tapauksissa. Ja laatuaika tän rakkaimman tyypin kanssa on aina tarpeen. 

Kulutettiin aikaa vuoroin kierrellessä, vuoroin syödessä. Ja syönnin jälkeen aina vähän koomailtiin. Ostin uudet aurinkolasit ja myös vähän niitä tarvikkeita ruissiin. Ilma oli lämmin, mutta tuuli helvatan kylmä. Molemmilla oli liian vähän vaatetta päällä. Illalla stadin päässä, siellä putkessa, autettiin jotain poikaa keräämään lattialle levinneet puoli lavaa bisseä. Lahjoitettiin muovipussi ja vastapalvelukseksi hän halus lahjoittaa meille sen muovipussin, sisältöineen. Harmi, että tässä kohtaa jäbän tyttöystävä ilmaantui paikalle ja jouduttiin luopumaan pussista, sisältöineen. Huonoa tuuria.

Oli hyvä päivä ja hyvä matka. Erilaisuudesta huolimatta, vaikka ei se erilaisuus aina niin pahasta ole. Kotimatkalla ysin ratikassa se rakas vielä sanoi, että ”nyt mä tajuan miten ihana ja tärkee sä olet”. Hyvä, hyvä että tajusit tänään. Eihän siihen mennyt kuin viisitoista vuotta. 

Tui ❤