HELMIKUUN VIIMEISENÄ PÄIVÄNÄ

Kuvan mukaiselta näytin tänään, helmikuun viimeisenä päivänä. Kuvan mukaiselta olen myös näyttänyt muinakin tiistaipäivinä, tiistai kun on samalla viikon ainoa koulupäiväni ja sitä edeltää viikoin myöhäisimmäksi määrätty työpäivä. Ihan vaan jos mietitte noita silmäpusseja. Kuitenkin mietitte. 

Tänään, helmikuun viimeisenä päivänä, tuntui syksyltä. En tiedä mistä se tuli, ehkä lehdettömistä puista, lätäkköisistä kaduista, pienestä hämärästä? Syksyltä se kuitenkin tuntui ja hyvin lohdulliselta sellaiselta. 

Tänään, helmikuun viimeisenä päivänä, menin ensimmäistä kertaa nyrkkeilemään tänä vuonna. Edellinen kerta oli lokakuussa. Ehkä oli karhunpalvelus itselleni syksyllä, kaiken kiireen ja kuusitoistatuntisten päivien keskellä, karsia ensimmäisenä se liikunta pois. Vaikka no, en nyt sentäs istunut sitä kuuttatoista tuntia päivässä, koska kaikki mitä tein, tein jalkojeni päällä. Ja kun itse asian kanssa olin ihan sujut, en ymmärrä mistä nyt yhtäkkiä tulee tarve selitellä ja todistella, miksen ole nyrkkeillyt viimeiseen liian moneen kuukauteen.

Elämä kun vaan välillä heittää näin. Vaikken huomannut treenatessa kunnossa mitään huonontumista ja painokin on vaan laskenut sitten lokakuun, jotenkin sitä silti katsoo itseään kriittisesti. Katsoo ja ajattelee, vaikka en millään muotoa keksi miten olisin voinut viime syksyn hoitaa paremmin. 

En tiedä onko se tämä kriittinen ajattelu vai vaan vanhaan totuttelu, mutta vaikka miten kiva olikin päästä taas säkkien keskelle, tuntuu se vielä enemmän taakalta kuin iloiselta asialta. Siltikin, että viimeiset viikot olen vaan odottanut ja odottanut, koska koittaa se hetki kun taas pääsen sinne. Ja nyt kun se hetki on tässä, ei sekään tunnu hyvältä. Yhtäkkiä sitä näkee itsensä treenitrikoissa ja miettii näyttäisinkö paremmalta jos olisin priorisoinut ne treenit oman jaksamiseni edelle? Sitä miettii olenko oikeasti vaan läpipaska ja laiska, kun halusin käyttää ne harvat vapaahetkeni mielummin lepäämiseen kuin lyöntisarjoihin ja vatsalihasliikkeisiin?

Nää ajatukset on pyörinyt tänään päässä, eikä ole ollut yhtään kivaa. Maaliskuulta toivon toisenlaisia ajatuksia, kivempia ja positiivisempia. Peiliinkatsomisia, kun voi taputtaa sitä peilissä näkyvää muijaa olalle, kehaista että hyvää duunii, oli takana sitten maraton cardio taikka vaan raskas päivä, jolloin liikunta on viimeisenä mielessä. Maaliskuulta toivon ymmärrystä itselleni ja vähemmän selittelyä. Se kun on aika turhaa hommaa niin kauan, kun itse tietää miten asiat menee. 

Ja maaliskuulta toivon myös vähän kevättä ja sen mukaisia tuntemuksia. Vaikka miten syksyä rakastankin, riittää se kerran vuodessa. 

LETITÄ TUKKANI NIIN ETTÄ TUNTUU

Musta ei saa hiustaiteilijaa tekemälläkään. Oikeastaan aika pitkän aikaa ainoat kampausvariaatiot oli ponnari, suoristus tai nuttura, joka sekin onnistui tarpeeksi hyvin vain joskus. Viime syksynä, koulun keittiössä sekoillessa, letti alkoi tuntua hyvältä parilta pakollisen keittiöhatun kaveriksi. Pikkuhiljaa perusletti kehittyi ranskanletiksi ja siitä pikkuhiljaa sivuttaiseksi ranskanletiksi, joka alkoi toiselta ohimolta ja päättyi vastakkaiselle olkapäälle. 

Syksy meni ja meni myös päivän keittiössä, sekoiluineen ja pakollisine letteineen. Töissä edelleen hiusten pitäminen kiinni on suositeltavaa, mutta sinne kelpasi perusponnari. Jossain kohtaa hiljattain vaan ärsyynnyin ponnarille sidottujen hiusten takkuuntumiseen. Ponnari myös vähän turhan herkästi lähti kiristämään. Taas pääsin siis letityksen makuun. Onneksi lettikampaukset on muotia, kivaa vastapainoa eskariviboille, joita etenkin pään molemmin puolin sidotut letit aiheuttaa. 

Nyt oon taas vähän edennyt ja oppinut tekemään kohtuullisen mukiinmenevän käänteisen ranskiksen. Viime viikon vetelin kahdella letillä, kun taas tänään, uusi viikko uudet letit -mentaliteetilla, sidoin kaksi käänteistä ranskista lopussa yhdeksi letiksi. Toteutuksessa on vielä parantamisen varaa, mutta pysyypähän kasassa. Ja hiukset takuttomana. 

VIEMÄRIMUIJA JA MUUTA VENKAA VIIKONLOPULTA

Ihan alkuun vähintäänkin kyseenalaista otsikkoa selventääkseni: oon jo pidemmän aikaan kärsinyt melkoisesta hiussadosta, eli hiuksia putoilee saman verran kuin Moosekselta keskimäärin karvoja heinäkuussa. Tää näkyy ei pelkästään siinä, että kodin jokainen lattiapinta-ala ja tekstiili on täynnä mun hiuksia, vaan myös kylppärin harvinaisen tukkeutuneena lattiakaivona. Ja koska olen putkimiehen tyttärentytär ja koen henkilökohtaisena epäonnistumisena ellen saa itse lattiakaivojani rassattua auki, on tää päivä mennyt aika tiiviissä symbioosissa lattiakaivon, sen sisältävien limaklönttien ja rautakaupasta noutamieni avaajarakeiden kanssa, jotka ei kuitenkaan toimi kuten edeltäjänsä. Ihan yleisen mukavuuden nimissä jätin kuvaamatta mitään osaa tästä spektaakkelista ja jätän muutenkin tästä aiheesta avautumisen nyt tähän, vaikka epäilemättä saisin kokonaisen romaaninkin kirjoitettua. Kiitos ja anteeksi. 

Viikonloppu on mennyt lähinnä kotona hengaillessa. Lauantaina kävin Joogamessuilla kiertelemässä ja aiheuttamassa ruumiinvammoja joogatunnilla, onneksi tosin vain itselleni. Oon aina, siis ihan aina, vihannut venyttelyä ja vaikka kuinka tiedän sen hyvät puolet, ei se tee siitä yhtään helpommin lähestyttävää. Jooga ajatuksena kuulostaa valloittavalta, mutta se luonnottomassa asennossa kipupisteiden rajalla hengailu on vaan ihan liian masokistista omaan makuuni. Lisäksi tuottaa hankaluuksia pysyä paikallani niin kauan. 

Oon myös katsonut sivusilmällä hiihtoa ja mäkihyppyä (god knows why) ja harkinnut vakavasti josko olis aika pestä ikkunat. Tai tilata joku osaava ihminen ne pesemään, siinä on meinaan homma mitä en ole koskaan tehnyt ja josta oon kuullut niin paljon pahaa, ettei huvita kokeilla. Mä pitäydyn mielelläni vaan noissa viemäreissä. 

Tänään, jossain hiihdon ja mäkihypyn välissä, sain idean hankkia uusi sänky. Mielellään sellainen, jossa olisi jotain säilytystilaa. Koska vieressä istuva ei kuitenkaan sillä sekunnilla lähtenyt mua kuskaamaan IKEAan, tyydyin vaan kääntämään sängyn toiselle seinälle. Kokeilumielessä, hiihdon ja mäkihypyn välissä. Totesin, että uusi sänky menis näin päin oikein passelisti ja tuntui kämpän lattiatilakin vähän isommalta. 

Sängyn ja sen uuden seinämän välissä oli vaan Mooses, joka nautti ehkä kuudensia päivänokosiaan sängyllä. Herra ei niin arvostanut siirtokehotustaan ja siirron lopputuloksena oli muutama pintanaarmu allekirjoittaneen iholla sekä Mooses sängyn alla seuraavat tunnit. Onneksi tästä toivuttiin, kaikki, ja Mooseskin tottui sängyn uuteen sijaintiin. 

Lakkasin myös kynnet tosi pitkästä aikaa. Tuhoon tuomittu idea tosin, koska huomenna on työpäivä, mutta ehtipä ainakin yhden päivän nauttia. Oon myös syöny tän viikonlopun aikana kaksi kertaa nachovuokaa, löytänyt sieltä messuilta maailman päheimmät yksisarvisleggarit (joita en kuitenkaan raaskinut ostaa) ja sivellyt kookosöljyä hiuksiini maltillisesti, saaden silti rasvaisen näköisen lopputuloksen. Liimaletti viemärimuija, mikäs tässä on ollessa. 

MINÄ, TÄNÄÄN

Olen: 25-vuotias, herkkä mutta tuskin erityisen, huonon huumorin omaava, crazy cat lady, eläinrakas, joskus todella ahdistunut, stressiperse, epäitsekäs, tatuoitu, huono käyttämään koruja ja kävelemään korkkareilla, opiskelija, osa-aikainen duunari, liian kiltti, kahviaddikti, suomiräbämuija, helsinkiläinen, valkan friidu, lacto-ovo-pesco -vegetaristi. 

Minulla on: kissa, 21 vuokraneliötä, MacBook Pro, monta hyvää ystävää, Turtles -dvd-boksi, monta mustaa mekkoa, kolme yksisarvispaitaa, kummityttö, rikkinäinen irtopohjavuoka, ihana perhe, kattolamppu 70-luvulta, yksi tuoli, seitsemän muumimukia, ananaspuu, Harry Potter -lautapeli, KHL-jääkiekko, lumilauta, kahdet nyrkkeilyhanskat, ikkunalaudalla Sweet Valley High -kirjoja. 

Minulla ei ole: ammattia, pakastinta, hiuslakkaa, vaatekaappia, Spotify premiumia, uunia, imuria joka mahtuisi kokonaan sängyn alle, yhtiäkään korvakoruja, mikroaaltouunia, luistimia, (omaa) televisiota, tietoa ensi kesän suunnitelmista, niitä edellistä edeltävässä postauksessa listattuja vaateasioita. 

Haluaisin: Kaikki edellistä edeltävässä postauksessa listatut vaateasiat, tietää mikä musta tulee isona, oman asunnon, olla kykeneväinen pistoolikyykkyihin, pelastaa kaikki maailman kodittomat eläimet, stressitöntä elämää, sisäisen tasapainon, yksisarvisen, tosi laihat jalat, Spotify premiumin, ympärivuotiset pisamat, Moccamasterin, uuden paistinpannun, reppureissata aasiassa, osata ruotsia. 

Inhoan: itsekkäitä ihmisiä, kahvia rasvattomalla maidolla, sitä ruoka-ainetta jolle olen varmaan allerginen koska se saa kielen kihelmöimään, sitä etten tiedä mikä se ruoka-aine on, länkyttäviä ihmisiä, liian vahvaa teetä, omatekemääni chia-vanukasta, uutta salkkari-Iidaa, palelemista, ahtaita paikkoja, hämähäkkejä, pölyjen pyyhkimistä, muiden ihmisten myöhästelyä, omaa myöhästelyäni, nettilähteiden käyttöä, pimeitä hiljaisia katuja, burpee-hyppyjä, ahdasmielisyyttä, ylimielisyyttä, kun en osaa jotain heti, melkein kaikkea matematiikkaan liittyvää, puhelimessa puhumista.

Itken: helposti, väsyneenä, ilkeille sanoille, elokuville, kirjoille, musiikille, missä tahansa jos tuntuu siltä, ilosta, surusta, muuten vaan.

Nauran: netti-meemeille, vitseille joita ei ollut tarkoitettu vitseiksi, spontaaneille heitoille, Mooseksen hassulle käytökselle, joskus unissani, väsyneenä. 

Rakastan: aamukahvia, läheisiä ihmisiä, Töölönlahtea, kirjoja, valokuvaamista, irtokarkkeja, kesäöitä, pimeitä syysiltoja, aitoja ihmisiä, kauniita sanoja, musiikkia, mintunvihreää, kuumia suihkuja, tennareita, tatuointeja, raitiovaunuja, festareita, Kallion kirjastoa, yksisarvisjuttuja, nauramista, Nepalilaista ruokaa, salkkareita, ihastumisen tunnetta, luontoa, Moosesta vatsani päällä, hassuttelua. 

EPÄSUOSITUT MIELIPITEENI

Voi olla, että tää postausidea on yhtä last season kuin epäsuosittu mielipiteeni kohdassa 4, mutta menkööt. Ei mitään henkilökohtaista, kenellekään. 

1. Mun mielestä ”liian ammattimaiset” blogit on tylsiä ja luotaantyötäviä. Jos haluan katsoa ammattitasoisia muotikuvia, katson niitä lehdistä. Mun mielestä parasta blogeissa on nimenomaan se kotikutoisuus. 

2. Vuodenajat on ihania ja myös se pimeys. En edes haluaisi asua paikassa, missä on aina kesä ja aurinkoista. 

3. En ikinä ottaisi ripsienpidennyksiä. (But never say never, hah.) Hyvin tehtynä ne on kivan näköiset, mutta en vaan koe että ne mulle sopisi. Lisäksi omat silmäni on aika herkät, joten en ehdoin tahdoin lähtisi ottamaan mitään riskejä silmien ärsyyntymisestä tai mahdollisista tulehduksista. Ja lisäksi kadulla kyllä kävelee vastaan liiaksi niitä ei-niin-hyvintehtyjä versioita… 

4. Jäähallikeikat on niin last season. Ja lisäksi harvinaisen ennalta-arvattavia: uusi Vain elämää -kausi – jäähallikeikat. Nää vielä noudattaa ihan samaa kaavaa! Eka sellainen mystinen ”jotain suurta on tulossa”, sitten se julkistetaan eikä kukaan edes ylläty ja lopuksi se myydään loppuun ja tulee yllättäen lisäkonsertti. Voisko joku jo keksii jotain uutta?

5. Trendidiagnoosit on todella noloja ja vie uskottavuutta niiltä oikeasti sairailta ja jostain diagnoosista kärsiviltä. Kuukaudessa parantuva masennus ei ole masennusta ja painonnousuun on yleensä jokin paljon loogisempikin syy, kuin kilpirauhasen vajaatoiminta. Samoin se kuukauden takainen ihastus voi olla kusipää olematta kuitenkaan narsisti-psykopaatti. Aikamoisia epidemioita on myös liikkeellä, kun yllättäen puolet suomalaisista 20-30 -vuotiaista on erityisherkkiä. Epäilen näiden taustalla olevan vain ihmisten tarve tehdä itsestään jotenkin erikoisempia, sellainen ”uniikki lumihiutale” -efekti siis.

6. Naisella laihuus on kauniimpaa kuin lihakset. Mun mielestä vaan ei esimerkiksi vatsalihakset näytä naisella mitenkään kauniilta, toisin kun taas ”laihaläskiksi” mielletty rasvaton, mutta ei mitenkään lihaksikas vatsa.

7. Potterit on paljon parempia suomeksi kuin englanniksi. Käännökset on aivan nerokkaita ja kääntäjä on niissä tehnyt ihan tosi hyvää duunia. Mä en vaan voi ymmärtää niitä, jotka hehkuttaa miten paljon parempia kirjat on englanniksi.

8. Ostos-tv on parasta maailmassa. Mikään Temptation Island tai Hottikset ei vedä vertoja vanhalle kunnon NicerDicer Plussalle! Tää mun ostos-tv -rakkaus varmaan juontaa juurensa ala-asteelta, kun en mennyt koulun jälkeen iltapäiväkerhoihin vaan mielummin kotiin yksin. Ja telkkarissa pyöri vanha kunnon aromipesä! 

9. Banaani avataan siitä nupittomasta päästä. Piste.