JUHANNUSTANSSIT




Palataanko vielä vähän juhannukseen? 

Mun juhannus kului perheen kanssa mökillä. Paljon päikkäreitä, hengailua, vauvalampaita ja kyseenalainen juhannuskokko. Sellasta perus, kyllä te tiedätte. 

Lauantaille oltiin serkkusen kanssa sovittu lavatanssi-iltamat, kukkamekkoineen kaikkineen. Vaikka se kolmasosa lapsuudesta ollaan noilla mestoilla rymytty, tajuttiin ettei ikinä olla nähty yhtäkään paikallista nähtävyyttä tai muutakaan sikäläistä paikkaa. Pentuna suurin nähtävyys oli iso kivi, jonka luokse mentiin retkelle. Tätä just naurettiin, miten pienet asiat sitä jääkään niiksi tärkeimmiksi muistoiksi. Kuten eväiden syöminen ison kiven päällä. Joka sekään ei varmaan todellisuudessa ole niin iso. 



Nyt otettiin sitten vahinko takaisin ja hyvin otettiinkin. Päivällä lähdettiin tihkusateessa keräämään kukkia seppeleitä varten. Itselläni ei ole minkään valtakunnan kukkaseppelekokemusta, mutta serkkunen väitti moista omaavansa. Oli katsonut youtube-videon. Päädyttiin molemmat tekemään omat seppeleemme, toinen kovalla tahdolla, perinteisellä tyylillä sitoen, minä lankaa apuna käyttäen ja improvisoiden. Yllättävän hienot niistä kuitenkin tuli, vaikkei niitä lavalle asti lähdettykään ulkoiluttamaan. 

Ilta oli kuitenkin aivan superhauska, seppeleettäkin. Lavalla pääesiintyjänä oli Eppu Normaali ja hyvin ne veti, sen mitä siitä näki. Hyvin mekin vedettiin, pakko myöntää. Maailman paras faijani heitti ja tuli hakemaan meidät, vaikka saikin paluumatkalla takapenkille kaksi hoilottavaa muidua. Aamuyöstä mökillä tuli kuningasidea ottaa vielä yhdet hömpsyt ja käytiin kääntää isin viskipullo. Harmi, että se sijaitsi olohuoneessa ja harmi, että huomattiin isin nukkuvan siellä olohuoneessa vasta kun oltiin saatu pullo napattua. Tuli käsky ottaa pullo ja olla hiljaa. Kunhan ei juoda kaikkea. 



Koska viime vuodet juhannukset on menneet joko töissä tai muuten vaan vaihtelevissa merkeissä, jäi tästä vuodesta aika poikkeuksellisen hauskat muistot. Tietenkin sen viskipullon olis voinut jättää varastamatta, mutta näitä nyt sattuu. Ihan kaikille. 

MUL ON AINAKIN IHAN HYVÄT FIILIKSET



Joskus vuosia sitten otsikon lauseesta tuli ikäänkuin lentävä läppä mun ja kämppiksen taloudessa. Lähtökohta tosin oli kaikkea muuta kuin vitsikäs, lause kun oli viimeiset sanat jotka silloinen ”poikaystävä” sanoi mulle päättäessään suhteemme. Mutta sanojen muodostuminen läpäksi kertoo aika paljon elämästä ja ajan kulusta. Silloin tuntui siltä ettei ikinä tulisi pääsemään siitä suhteesta yli. Saatika pystyvänsä nauramaan sille tai noille sanoille. Sitten aika kului ja yhtäkkiä huomasikin nauravansa, päässeensä yli.

Aika on kumma juttu, miten se kulkee ja vaikuttaa. Muuttaa ajatukset, tunteet ja saa kultaamaan muistot. Ajan kuluessa huomaa myös oppineensa aina kaikesta kokemastaan jotain uutta. Kuten ettei kannata pukea baariin päälle lempimekkoaan, aina on nimittäin se riski, että juuri sinä iltana rakastuu ensisilmäyksellä. Ja sitten sitä lempimekkoaan ei voi käyttää enää ikinä. 

Vaikka aika kultaakin muistot ja asioille yleensä jälkeenpäin voi jo nauraa, ei se poista sitä miten vaikeita asioita on käynyt läpi. Ei se poista niitä ajatuksia ja tunteita, joita on joutunut käsittelemään. Eikä se poista sitä, että aina kun luulee ettei mikään voi pahemmalta enää tuntua, tulee jotain mikä tuntuu vielä pahemmalta. 

Tänään aamulla kuitenkin ajattelin noita sanoja ja huomasin, että oikeasti mulla on ihan hyvät fiilikset. Ei samasta syystä kuin ne on mulle sanottu, vaan muista syistä. Esimerkiksi siksi, kun on pystynyt viettämään kotonaan useamman yön rauhallisin mielin. Kun kotona ainoa häiritsevä tekijä on jäätävä pyykkivuori, josta ei pääse eroon täyteen buukatun pyykkituvan vuoksi. Ja siksi, kun hymyilyttää ihan hulluna, koska on tapahtumassa jotain ihanaa. Sellaista, että vatsassa vähän lentelee perhosia. Kun on levollinen mieli ja monet asiat tuntuu kivalta. Kun voi juoda aamukahvit ikkunasta paistavan auringon valossa. Kun on vaan ihan hyvät fiilikset. Ehkä vain tämän hetken, ehkä pidempään. Ja tätä samaa toivoisin kaikille, ihan jokaiselle. 

TAKASIN TALLINNAAN






Kyllä nyt tallinnanmatkaa pukkaa. Tänään lähdin matkaan sen yhden rakkaimman tyypin kanssa (tää sanonta on muuten rankattu johonkin top 10 kamalimmat sanonnat -listaan) ja matka oli… erilainen. Eikä sillä, kyllä me aina ihmisiksi ollaan, useimmiten. Mutta aika hissukseen oltiin ja hyvä niin. Olla vaan. 

Väsymys painoi vaihtelevasti molempia ja silloin kun painoi, oli se aika armotonta. Meinattiin myöhästyä koko laivasta, minä kun olin aikataulusta jäljessä. Myös aika armottomasti. Alunperin meinattiin myöskin päätyä päiväristeilyn sijaan 22h-bileristeilylle. Sen siitä saa kun uskoo näitä hommia tyypin käsiin, joka on kerran varannut meille hotellin Turusta, muistamatta mikä hotelli ja millä nimellä se on varattu. Loppu kuitenkin hyvin eli kaikki hyvin. Molemmissa tapauksissa. Ja laatuaika tän rakkaimman tyypin kanssa on aina tarpeen. 

Kulutettiin aikaa vuoroin kierrellessä, vuoroin syödessä. Ja syönnin jälkeen aina vähän koomailtiin. Ostin uudet aurinkolasit ja myös vähän niitä tarvikkeita ruissiin. Ilma oli lämmin, mutta tuuli helvatan kylmä. Molemmilla oli liian vähän vaatetta päällä. Illalla stadin päässä, siellä putkessa, autettiin jotain poikaa keräämään lattialle levinneet puoli lavaa bisseä. Lahjoitettiin muovipussi ja vastapalvelukseksi hän halus lahjoittaa meille sen muovipussin, sisältöineen. Harmi, että tässä kohtaa jäbän tyttöystävä ilmaantui paikalle ja jouduttiin luopumaan pussista, sisältöineen. Huonoa tuuria.

Oli hyvä päivä ja hyvä matka. Erilaisuudesta huolimatta, vaikka ei se erilaisuus aina niin pahasta ole. Kotimatkalla ysin ratikassa se rakas vielä sanoi, että ”nyt mä tajuan miten ihana ja tärkee sä olet”. Hyvä, hyvä että tajusit tänään. Eihän siihen mennyt kuin viisitoista vuotta. 

Tui ❤

NIGHT SKY



Korkkasin eilen työmatkafillarointikauden. Paahtavan auringon alla iltapäiväruuhkassa pyöräillessä ei ehkä ole sitä kuuluisaa jotain, mutta ai että, kun yöllä lähti polkemaan takaisin. Suostuin jäämään pari tuntia pidempään ja illalla yhdentoista aikaan katsoessani ulos ikkunasta nättiä taivasta totesin duunikaverille, että olis pitänyt lähteä nyt. Olisi saanut kuvan siitä kivasta taivaasta. 
Mutta ei siinäkään vikaa ollut, siinä yhdeltä lähtemisessä. Nättiä oli yhä, nättiä ja hiljaista. Sellaista, että teki mieli pysähtyä hetkeksi kalliolle istumaan ja fiilistelemään. Siinä oli aika hyvä, sen hetken. 
Mitä nyt vähän alkoi päässä soida Kaija Koo – Niin kaunis on hiljaisuus. 

OLLAAN KUIN OLTAISIIN MATKALLA ETELÄÄN










Meillä on maman kanssa muodostunut pienimuotoinen perinne: kerran kesässä Tallinnaan. Yleensä matka on ajoittunut loppukesälle (ja välillä venähtänyt syksyllekin), mutta tänä vuonna oltiin etuajassa. Pieni irtiotto ja miniloma tuli kyllä ihan tarpeeseen, molemmille. Vaikka en tiedä voiko lomaa kutsua lomaksi, jos lomaa on normaalisti viisi päivää viikossa. (Ei mietitä sitä, että ne viisi päivää olis tarkoitus käyttää opiskeluun.) 

Ollaan maman kanssa aika lungeja matkailijoita, meille kun riittää ympäriinsä kävely ja välillä kahville istahtaminen. Ainoa ennalta sovittu juttu oli päivällistäminen NOPissa, mielellään maailman paras salde edessä. Sinne mentiin ja istuttiinkin toista tuntia. Päivä oli ihanan aurinkoinen, kuten se yleensä aina on siellä minne äiti matkustaa. Päivällistämisen jälkeen kierreltiin kaupoissa ja löysin itselleni kauan etsimäni uuden rotsin. Edellinen kun on jo parhaat päivänsä elänyt. 

Kameraan ei juuri muuta tallentunut kuin noita ruokakuvia, joten niillä mennään. Huomenna saattaa käydä samat, suunniteltiin sushi-lounasta. Parasta just nyt on kuitenkin sänky ja hotellilakanat. Huomaa muuten ettei ole enää ihan nuori, lukemattomat yöt porukoiden sohvalla on alkanut aiheuttamaan epämääräisiä tuntemuksia selässä. Harkitsen kotiinpaluuta tasaisin väliajoin, kunnes muistan jäätävän tiski- ja pyykkivuoren olemassaolon. Se jos mikä saa käpertymään takaisin sinne sohvannurkkaan. Siihen tuttuun ja turvalliseen. 

IT’S TIME TO COME CLEAN AND MAKE SENSE OF EVERYTHING







Tänään turreilin kaverin kanssa nauttien kesä-hesasta. Laitoin aamupäivällä viestin, että mitäs puuhaat. Pitkällisen hiljaisuuden jälkeen tuli vastaus: ”Juon kahvia… Ootko alaovella vai?” Männävuosien tapa kutsua itseni kylään jätti näköjään jälkensä (en ymmärrä miksi). Ja ei, en ollut alaovella. Olin kolmen korttelin päässä.

Lähdettiin kuitenkin kävelylle ja päädyttiin ihmettelemään Sibelius-monumenttia muutamankymmenen kiinalaisturren kanssa. Aurinko, ulkoilma, kävely ja seura teki hyvää, vaikka kenkä vähän hankasikin. Onneksi elämässä on viime aikoina hangannut isommatkin asiat, ei nuo pienet enää tunnu miltään.

Kuvailin tänään olotilaani junaksi, joka suistuu raiteiltaan. Siltä se kieltämättä on välillä tuntunut. Vaikka miten sitä järkeä taotaan päähän, sekä minä itse että muut, silti se perimmäinen luonteeni, kiltteys ja halu uskoa kaikista hyvää, yrittää ottaa vallan. Vaikka viimeksi, kun annoin itselleni luvan olla itsekäs, oli ne seuraukset sieltä huonoimmasta päästä, annan itselleni sen luvan uudestaan. Jos ei muuten niin väkisin. Ei kai tästä elämästä mitään tule, jos jatkuvasti antaa muiden kävellä yli. Onneksi on niitä tyyppejä, jotka auttaa saamaan sen junan takaisin raiteilleen. Ja jatkamaan matkaa sinne pääteasemalle.

Pari vuotta kun on tasaisesti tullut se fiilis, että pakko päästä pois. Päästä pakoon, jonnekin missä kukaan tai mikään ei rajoita itseäni, tunteitani, ajatuksiani tai elämääni. Enää en lähde siihen, vaan jään. Ihan vain vittumaisuuttani. 

TÄN HETKEN A-Ö

Monesti blogeissa näkyy elämäni aakkoset -postauksia. Oon kaikenlaisia variaatioita tästä joskus julkaissutkin, mutta elämä taitaa olla mulle vähän liian vaihtelevaa, jotta siitä saisi vielä viikon päästäkin pätevät aakkoset aikaan. Varioidaan siis vol sata ja listataan tän hetken aakkoset. 

A niinkuin ajatukset. Jos jotain maailmassa ei pääse pakoon, se on ajatukset. Omiensa kanssa onneksi oppii elämään, yleensä.

B niinkuin blogi. Tästä yritän taas tehdä paikan, jonne olisi hyvä tulla ja jossa voisin kirjoittaa kuten ennenkin.

C niinkuin c-vitamiini. Olen yrittänyt tehdä vitskuporeista joka-aamuisen tavan. Toistaiseksi vaihtelevalla menestyksellä. 

D niinkuin duuni. Sitä on tällä hetkellä pari päivää viikossa, enkä ole tainnut näin rentoa kesää viettää sen jälkeen kun täytin 15. 

E niinkuin eläminen. Siihen pitäisi panostaa ja tehdä siitä parasta mahdollista. Etenkin just nyt.

F niinkuin femma. Kevään viimeisen kurssin arvosana. 

G niinkuin google. Sieltä on etsitty asioita laidasta laitaan, vertaistuesta pullaohjeeseen.

H niinkuin himahima. Nautin erityisen paljon tilasta, seurasta ja siitä, että täällä on aina kahvia. Ja etenkin kahvimaitoa. 

I niinkuin irroittautuminen. Irroittautuminen kaikesta epämiellyttävästä ja sen korvaaminen miellyttävällä. 

J niinkuin jooga. Kerran viikossa tasapainottamaan kaikkea muuta. En ikinä olisi uskonut siihen hurahtavani. Näköjään kaiken voi oppia, myös paikallaan pysymisen ja hengittämisen.

K niinkuin kaverit. Jotain ihan korvaamatonta. Etenkin viime aikoina.

L niinkuin luottamus. Luottamus itseeni, muihin ja elämään. Siinä riittää korjattavaa. Kaikkea tuskin voi korjata, mutta sen minkä voin, myös aion. 

M niinkuin mielentila. Joka taas on vaihteleva. Ja vaihtelua tapahtuu paljon.

N niinkuin nyrkkeily. Pitkästä aikaa taas todella ymmärtänyt miten nautinkaan ja miten itelleni oikean lajin oonkaan löytänyt.

O niinkuin opiskelu. Tällä hetkellä menossa kesäopinnot sekä kurssi jolta olen oppinut kahdessa viikossa enemmän kuin koko koulusta kahdessa vuodessa. 

P niinkuin puhuminen. Puhuminen jotta tulisi vielä se päivä, kun voi olla vaan hiljaa. 

Q niinkuin questions. Niitä on paljon, ne on isoja ja niihin yritän löytää vastauksia. 

R niinkuin raha. Tai rahattomuus. Se on tätä hetkeä. Onneksi raha on myös täysin yliarvostettua. Eikä todellakaan tee onnelliseksi.

S niinkuin suru. Se on kulkenut messissä, kohdistuen moneen eri asiaan. Eikä aina edes siinä perinteisimmässä muodossaan, vaan niitä muotoja on monia.

T niinkuin tarkoitus. Kyllä, edelleen ajattelen kaikella olevan tarkoituksensa. 

U niinkuin usko. Ei usko mihinkään ylhäällä olevaan, vaan usko parempaan. Asioiden järjestymiseen ja tulevaan. 

V niinkuin valokuvat. Valokuvia olen ottanut kerrankin vain omaksi ilokseni.

W niinkuin walvominen. Unirytmi heittänyt vähän volttia. 

X niinkuin jotain mitä ei enää ole.

Y niinkuin YouTube. Sinne on tullut läjäpäin lisää vanhoja salkkari-jaksoja. 

Z niinkuin zzz. Eli uni. Ainoa asia jonka kanssa ei tällä hetkellä ole suurempia ongelmia. Eniten nukkumista tapahtuu vanhempien sohvalla. 

Å niinkuin Åbo. Sinne lähdetään 23 päivän päästä. 

Ä niinkuin äiti. En tiedä mitä tekisin ilman.

Ö niinkuin öö. Kun ei ole enää mitään sanottavaa.

VENERETKI

Isillä on vene, ollut jo kaiketi muutaman vuoden. Syystä tai toisesta en ole ikinä mukaan veneilemään päätynyt, mikä on kumma juttu. Meistä, musta ja mun siskosta, mä olen ollut just se, joka tykkää lähteä veneilemään ja juttelemaan isä-tytär -juttuja. Oltiin sovittu jo alkukeväästä isin kanssa, että kun kelit sallii niin lähdetään kalaan. Pentuna mökillä istuin rantakalliolla mato-ongen kanssa, kun isi heitteli virveliä, mutta sen koommin en ole kalajuttuihin lähtenyt mukaan. 

Kokoonpano veneretkelle vähän kasvoi, kun mukaan päätyi myös mama, sisko ja siskon mies. Viimeksimainitut dumpattiin jonnekin saarelle (jossa koko muu perhe on kuulemma retkeillyt useamminkin ilman mua (pitäiskö loukkaantua?)), jossa juotiin kahvit vielä ennenkuin jatkettiin isin kanssa matkaa paremmille apajille. 


Kokeiltiin muutamaa paikkaa ja alku ei ollut kovin lupaava: kummaltakin katkesi virvelistä siima ja jotain tarvittavaa naruhommaa (jonka nimeä en muista) ei ollut. Jatkettiin kuitenkin heittelyä ja meitsi saikin ylös mm. oksan ja merilevää. Ja juteltiin vähän niitä isä-tytär -juttuja, edes pieni sadekuuro ei haitannut. 


Kun oltiin lähdössä jatkamaan yhdestä kalattomasta paikasta, huomattiin hirvi, joka pulahti veteen ja lähti uimaan saaresta mantereelle. Henkilökohtasesti tää oli mulle ihan megakokemus, mä kun en ollut koskaan hirveä nähnyt. Ei viitsitty mennä lähelle ettei toinen pelästy, joten kummoista kuvaa en saanut. Oli söpö ja ui varmasta hirveä. Tätä hetken aikaa fiilisteltyämme tokaisin, että vielä kun näkisin käärmeen. Ja niin, en siis ole käärmettäkään ikinä nähnyt. (Ja tätä pidän oikeasti jonain maailmanihmeenä, koska vietin 1/3 lapsuudestani mökillä ja sen metsissä rymyten. Varmaan pidin vaan liikaa meteliä.)

Oltiin just toiseksi viimeisessä paikassa, kun tuli puhelu saarelta. Oli kuulemma vähän kylmä. Ainiin, ja siellä oli käärme. Lähdettiin suuntaamaan saarelle päin, vielä yhden paikan kautta. Ja niin, sieltähän se tuli. Se oli hauki ja puntari näytti 5,45 kiloa. Ja minä sain sen, samalla kun saan kaikkien HC-kalastajien vihat niskoilleni. Enkä todennäköisesti tule enää ikinä kutsutuksi yhtiinkään sukujuhliin, jotka on siis täynnä niitä HC-kalastajia. Mutta ainakin isi oli ylpee. 

Kalastamiset jäi sitten siihen, osasyynä tutisevat jalkani ja turhan korkea adrenaliini-tasoni, ja lähdettiin hakemaan saarelle dumppaamaamme loppuseuruetta. Ja näin muuten sen käärmeenkin. Nyt alkaa olla valttikortit lopussa en oo ikinä -pelissä. 



Aikamoinen retki, taidan lähteä toistekin. 

VIIMEINEN VALITUSVIRSI (KUN KUKAAN EI JAKSA ENÄÄ)













Lukematon määrä öitä vanhempien sohvalla

Tuhansia ja taas tuhansia kirjoitettuja sanoja. 

Viisi päivää koiravahtina

Monta kilometriä vaellusta omaan itseeni

Elämän järjestelyä excel-taulukoiden avulla

Yksi palaminen auringossa, kasvoista, jota en tajunnut pitkään aikaan – luulin, että muuten vaan kuumotteli.

Unta. Paljon unta. 

Miljoonia kiitoksia ystäville, että ovat olemassa ja just sellaisia kuin ovat. Vaikka miljoonakaan ei oikeasti riitä, ei läheskään

Ympäri käännetty koti ja henkinen konmaritus-hetki

Yksi spontaani ilta ystävän, punkkupullon ja parhaiden disney-biisien kera

Yksi vähemmän spontaani ilta ystävän, terapiapizzan ja Inside outin kera

110% tehokkuudella vedettyjä treenejä

Sekaisin mennyt unirytmi

Kymmeniä kilometrejä kävelyä

Ajatuksien, menneisyyden ja nykyisyyden läpikäyntiä

Kymmeniä taivaskuvia

Kymmeniä koirakuvia

Jonkin verran kyyneleitä

Savuavia raunioita

Liikaa jo sanottuja sanoja ja kahden vuoden takaisen lupauksen lunastaminen: kun kaikki on selvää, en puhu enää mitään. Ikinä. 

MITÄPÄ JOS



Olen aina ollut vähän hanakka ylianalysoimaan kaikkea. Etenkin itseäni ja omaa käytöstäni, mutta myös muita ja muiden käytöstä. Vaikka lukiossa luetut seitsemän psykan kurssia meni lähinnä sudokuja täytellessä, on ihmismieli aina ollut mielestäni  todella mielenkiintoinen. Aika pitkään olin jopa sitä mieltä, että jokseenkin ymmärrän, miten mieli toimii ja omaan hyvän ihmistuntemuksen.

Sillä oman itseni ylianalysoinnilla on paljon hyviä puolia. Tunnen itseni hyvin, tiedän millainen olen ja miksi. Tiedän miten käyttäydyn eri tilanteissa ja mistä käytökseni johtuu, hyvässä ja pahassa. Tiedän myös, kuten eilisen postauksen voimabiisinikin sanoi, että mä tuun aina takas. Tai näin olen aina luullut, tämänkin.

Erään kouluhomman osalta piti netissä tehdä muuan testi, joka antoi suuntaa antavan luonnearvion. Oma arvioini kuului: mietin usein miltä tunteeni minusta tuntuvat. Ei yhtään paskempi arvio, näin suoraan sanottuna. Koska sitähän minä teen ja sen vuoksi olen luullut ymmärtäväni ja tietäväni paljon asioita. 

Entä sitten, kun tajuaa ettei oikeasti tajunnutkaan mistään mitään? Että se hyvä ihmistuntemus ei ollutkaan hyvä, että sitä tuntemusta ei tainnut olla lainkaan. Että vaikka miten luuli tuntevansa itsensä ja tulevansa takas, ei välttämättä siihen pystykään. Mitä jos on nojannut kaiken sen yhden ihmisen varaan, kehen on luullut voivansa luottaa, ja sitten huomaa ettei sitä luottoa olekaan? Mitä jos huomaa, että se ihminen oli minä itse? 

Voin kertoa, että siinä vaiheessa sitä on jokseenkin hukassa. Siinä vaiheessa se toukokuinen räntäsade vaan jatkuu ja jatkuu, vaikka todellisuudessa taivas olisi jo kirkas. Ja siinä vaiheessa sitä todella toivoo pystyvänsä lopettamaan sen ylianalysoinnin, niin itsensä kuin toistenkin, ja vain olemaan. Tietämättä edes mitä haluaisi olla. 

Ja kun pudotat minut

Saat viimein hajalle

Heijastukset, joiksi muutuimme

Kun ohitat kiven tulee sen tilalle

Jotain mitä ennen olimme

Kuka tietää, jos onnemme kuitenkin kääntyisi

Ja alkava aamu ei päällemme kaatuisi



-Scandinavian Music Group // Sido tiukempaan