MÖKKIREISSU NUMEROINA

Lähdettiin eilen serkkusen kanssa parin yön mökkireissulle. Tähän mennessä reissu on sisältänyt:

45 minuuttia paikallisella taksiasemalla, jossa ei ollut yhtäkään taksia eikä kukaan vastannut keskuksessa

4 puhelua neljälle eri taksikuskille, kunnes löytyi joku, joka meille pystyi kyydin antamaan

2 kirppikseltä ostettua Sweet Valley High -kirjaa

2 luettua Sweet Valley High -kirjaa

1 metsäretki, jonka aikana serkkunen pelkäsi karhuja

0 karhua

2 pääkallon osaa (omistaja tuntematon, mutta epäiltiin supikoiraa)

2 kertaa onnistuneesti sytytetty sauna

4 videopuheluyritystä, kun yritettiin saada apua saunan pellin oikeaoppisesta asennosta

2 hämähäkkiä: toinen löytyi minusta (putosi lattialle, nykyinen lokaatio ei tiedossa), yhden heitin vahingossa halon kanssa uuniin (tuli paha mieli)

5 tuntia päikkäreitä

3 vihistä

226 uudella kameralla otettua kuvaa

17 selfietä, joissa jokaisessa näkyy väsynyt naama (päikkäreistä huolimatta)

1,5 luettua naistenlehteä

7 sadekuuroa

ENSIMMÄINEN LOMAVIIKKO X 10

Liikuin enimmäkseen Keltaisella Kostajalla ja tajusin etten ole moneen kuukauteen ladannut bussikortille aikaa. Toki iso-K teki sen jottei liikoja tarvinnut kotoa poistua, mutta ilmojen lämmetessä ja rajoitusten lievennyttyä olen liikkunut pääasiassa pyörällä. Ja se on ollut ihana.

Ensimmäinen lomaviikko meni samoissa tamineissa kuin suurin osa viime kesän lomastakin. Säästä on turhaa ja typerää valittaa, mutta joinain itsesäälin hetkellä olen asiaa surkutellut. Onneksi on sadetakki. Ja kumisaappaat. Sydvestistä edelleen vain haaveilen.

Vietiin kaverin kanssa hänen hääpukunsa ompelimoon ja lähdettiin kävelylle. Vastaan tuli minigolfkenttä, johon päätettiin jäädä pelaamaan kahdeksantoista reikää. Ottaen huomioon, että meidän kummankin isät ovat intohimoisia golfaajia, oltiin me aika surkeita. Lopputulemana kaveri voitti pistein 83-84.

Yritän pitää lomallakin jonkinmoisen unirytmin, vaihtelevalla menestyksellä. Yksi aamu alkoi aamujoogalla ja totesin, että jokainen aamu voisi alkaa. Jos se minusta olisi kiinni. Eli siis jos joku vetäisi minulle moisen.

Olen huono tekemään asioita yksin – siis mitään muita asioita kuin kotona möllöttämistä ja salkkareita. Erään parituntisen käytin Luonnontieteellisessä museossa, poikkeuksellisesti yksin. Ja tiedättekö, oli vallan mukavaa! Sai kiertää omaa tahtia, eli ilmastonmuutoksen normitahtia, täytetyt eläimet hartaudella ja maailman synty ja dinot puolivillaisesti.

Eräs hetkellisesti aurinkoinen päivä. Halusin terassille, koska aurinko, ja istuin kotona miettimässä missä kaikki kaverit on. Mielessäni skannasin kaverit kahden kilometrin säteellä, todetakseni jottei varmaan kukaan pääse. Hetken päästä tajusin että niin, onhan minulla kavereita myös kallion ulkopuolella. Heitähän voi mahdollisesti kysyä.

Luonnontieteellisen lisäksi tuli tsekattua Kumpulan kasvitieteellinen puutarha. Sen kahviosta saa muutes vegaanisia korvapuusteja, mikä ei koskaan ole haitaksi. Puutarhassa oli kukkia ja jokunen puu. Oikein päteviä.

Näin erään puolitutun ig-storysta, että hän on ostanut uuden tuulettimen. Ihan muina haaskalintuina laitoin tiedustelun mahdollisuudesta vanhaan tuulettimeen. Ja niin siinä kävi, että kahvipakettia vastaan vauvatuuletin muutti meille. Harvoin olen nähnyt Moosesta niin onnellisena mitä tuulettimen vireestä nauttiessaan, hiukset hulmuten.

Lintsireissu peruuntui sateen takia, joten mentiin pelaamaan escape roomia. Päästiin ulos ja aikaakin jäi viisi (5!!) sekuntia. Aikamoista. Palkittiin itsemme hyvästä paosta Pueblon tortilloilla ja sen jälkeen baarikierroksella sekä Suurella Korttipeliturnauksella.

Ensimmäinen lomaviikko päättyi serkkusen luokse amaretto soureille. Ja pelattiinhan siinä muutamat erät Maijaa, koska miksipä ei.

TÄÄ ON VAIN YKSI TUULINEN YÖ MUT SÄ OOT AINA YKSIN

Siinä se oli, kesäkuu.

25 kuvassa.

Kolmekymmentä päivää, kaksi niistä lomapäiviä.

Tuhansia tunteita, joihin mahtui niitä hyviäkin.

Ei ollut helpoimmasta päästä tämä kesäkuu, mutta joskus on ollut vaikeampiakin.

Hyvä silti, että se on nyt ohi.

Heinäkuu tuo ennustusten mukaan vesisadetta ja takatalven, mutta ehkä paljon muutakin. Katsellaan sitä sitten.

MITÄS NYT

Heräsin ensimmäiseen lomapäivääni kello kahdeksan ja nolla viisi. Keitin kahvit ja lähdin kellariin pesemään pyykkiä. Koska niin kaikki hyvät lomat alkaa.

Samoihin aikoihin siskokarhu kysyi lähdenkö uimaan jahka pyykit on kuivumassa ja lähdinhän minä. Pyöräiltiin munkkaan, uitiin ja syötiin jäätelöt. Sitten alkoikin jo taivas synketä ja palasin kotiin, valmiina viettämään kesälomani loput 34,5 päivää. Ilmeisesti vesisateessa.

Nukuin päikkärit sohvalla ja näin unta töistä. En tiedä vielä tuntuuko, että olisin lomalla tahi tiedänkö edes miltä lomalla kuuluisi tuntua.

Menemisiä on buukattu sopivasti ja yritän välttää joka päivälle jotain suunnittelemista, vaikka tuntuisi turvalliselta ajatukselta turruttaa kaikki yksinolon tuomat ajatukset sosiaalisuudella. En tiedä onko kuumassa kämpässä yksin makaaminenkaan kovin mieltä ylentävää, mutta kärsimys kaiketi karaisee.

Myös mikä karaisee, on puolikkaan makaronipussin kaataminen lattialle kesken ruoanlaiton. Toivottavasti ei ollut suora ennustus lomani kulusta.

S I X Y E A R S

Viime syksyllä kissatohtorilla vastaanottoihminen kysyi Mooseksen syntymäpäivää. Kun kerroin etten karvapyllyn taustasta (katuelämää ja HIV-tartuntoja) johtuen tiedä sitä, vastaanottoihminen kysyi juhlimmeko syntymäpäiviä.

”Ei, me juhlitaan vuosipäivää”, vastasin.

”Voikun kiva! No koska se on, jos laitetaan se tähän?”, vastasi vastaanottoihminen.

Se, että jonkun mielestä on vain ihanaa kun vietän kissan kanssa vuosipäivää, sai hymyn huulilleni. Tosin se hymy jäi kakkoseksi, kun puoli tuntia myöhemmin kissatohtori alkoi kiinnittää verenpainemittaria Mooseksen häntään, mutta se onkin jo toinen tarina se. Vuosipäivää me kuitenkin juhlimme ja se päivä on tänään.

Kuusi vuotta Mooseksen kanssa tuntuu toisaalta lyhyeltä ja sitten taas niin kovin pitkältä ajalta. Kuudessa vuodessa ehtii tapahtua paljon ja ihminen jos mikä muuttuu siinä ajassa. Kissat ei välttämättä muutu, tai ainakaan Mooses ei ole niin muuttunut. Ulkonäöllisesti hän on yhtä karvainen, pehmoinen, söpö ja isoluinen, kuin sinä maanantaipäivänä kesäkuussa 2014, kun hain hänet uuteen kotiinsa. Luonnekin on pysynyt melkoisen samana. Mooses on edelleen hyvin itsetietoinen ja rakastaa huomiota sekä (luonnollisesti) omistaa niin minut kuin kaiken maallisenkin seiniemme sisällä. Mooses rakastaa ihmisiä – erityisesti heitä jotka myös rakastavat häntä – mutta jos joku ei hänestä pidä, on tunne molemminpuolinen. Ja se näkyy.

Kuuteen vuoteen mahtuu monia unettomia öitä. Siihen mahtuu aamuöisiä ralleja, oksentamista sänkyyn ja pieniä vaaleanpunaisia tassukoita, jotka läpsivät naamaa. Siihen mahtuu karvapalloja vaatteissa, ruoassa, suussa ja nenässä. Kipattuja vesilaseja, pudotettuja tavaroita ja mahtuupa yksi kaadettu kirjahyllykin. Siihen mahtuu matkustamista hoitopaikkoihin, houkuttelua kuljetuslootaan sekä yllättäen kolminkertaiseksi kasvanut kissanpylly, joka jumittaa kuljetuslootan oviaukolla, jottei varmastikaan saa Hänen Kuninkaallista Korkeuttaan sisälle ängettyä.

Kuuteen vuoteen mahtuu myös monet yhdessä sylikkäin nukutut päikkärit, paljon naurua ja lohdun tunteita synkkinä hetkinä. Siihen mahtuu lukemattomia öitä samalla tyynyllä (kunnes älysin luovuttaa), veden juontia vessaharjatelineestä ja se yksi kerta, kun hän istui lautasella. Ennenkaikkea kuitenkin kuuteen vuoteen mahtuu suunnattomasti rakkautta ja kiitollisuutta siitä, että Mooses valitsi minut.

Päivääkään en vaihtaisi pois. (Muutaman yön kylläkin voisin.)

HEI KESÄ

Kesä tuli ja se tuli varkain. Taitaa olla meikämantun kohtalo, että kesän alku menee aina enemmän tai vähemmän sumussa. Viikko kesäloman alkuun, enkä kaikista parvekkeella vietetyistä tunneista (ei tosin yhtenäisistä, koska säkkituolissani ei sulamatta pysty hengaamaan puolta tuntia pidempään) huolimatta ole edes tajunnut, että nyt on kesä. Vähän epätyypillinen kesä kesäkuuksi, mutta kesä.

On lämmin. On lämmin päivällä ja ennenkaikkea on lämmin yöllä. On niin lämmin, että se lämpö jää auringon laskettuakin.

Vielä keskiviikkoaamuna kaikki juhannussuunnitelmani oli olemattomia. Tai oikeastaan niitä ei ollut. Oli yksi kutsu grillibileisiin, joihin tiesin melko varmasti etten osallistuisi. Ei siksi etteikö sielua olisi kutsu lämmittänyt tai siksi etteikö siellä varmasti olisi ollut hyviä ihmisiä. Vaan siksi, etten tällä hetkellä juuri jaksa, pysty tai halua olla sosiaalinen muiden kuin omien ihmisteni seurassa. Suurien myllerrysten keskellä minä vetäydyn. Haluan olla pääasiassa yksin ja rypeä itsesäälissä, mikä kuulostaa pahemmalta kuin se oikeasti on. Se on vain tapani käsitellä asioita.

Keskiviikkoiltana päädyin yllättäen yhden ihmiseni seuraan ja minut kutsuttiin hänen luokse grillaamaan lauantaina. Tai voi olla jotta kutsuin itse itseni, kukapa näistä kirjaa pitää. Tänään juhannusaattona (vaikka virallisesti on jo juhannuspäivä) lähdin Kuusiluotoon lampuukeja rapsuttamaan. Olin viime juhannuksenakin ja lupasin tulla ensi vuonna uudestaan. Siellä viereen istui venäläinen perhe. Tuntemattomasta syystä, koska vapaata lääniä riitti. Ehkä muiden ihmisten läsnäolon aiheuttaman paineen alla päädyin sopimaan mölkkyturnauksen kaverin kanssa illalle.

Nakeltiin siis mölkkyä, mikä oli mukavaa. Voitin yhden matsin ja hävisin kaksi, mutta toisaalta voitin sen, mikä heitettiin vasemmalla kädellä. Kaveri oli päättänyt mennä keskiyöllä uimaan ja koska kotona odotti lähinnä sipulihyllyllä nukkuva Mooses, lähdin seuraksi. Enimmäkseen henkiseksi tueksi, koska minähän en ui ennenkuin on oikeasti kesä.

Mutta niin vain se kesä taitaa olla jo nyt. Kesä tuli huomaamattani, kesä tuli vaikkei lopulta sellainen mitä halusin. Tuli myös keskiyön uinti, koska miksei sitä haluaisi nakuilla juhannusyönä Katajanokalla. Kuvanmukaisissa maisemissa.

Uinnin jälkeen katsoin vastarannalle, avasin kaverin minulle tarjoaman kaljan, kuuntelin sieltä jostain kuuluvaa musiikin väreilyä. Tunsin olevani enemmän elossa kuin viimeiseen kahteen viikkoon ja taas iski se tunne; kaikki järjestyy. Ja ne oli oikein mukavat neljäkymmentäviisi sekuntia.

PETTYMYS

Kolmesti olen aloittanut ja lopettanut. Avannut tämän tekstikentän ja sulkenut sen. Tyhjänä, muutaman sanan tai kahden lauseen jälkeen. Joltain toiselta lainattujen lauseiden, koska olen niin turta etten pysty keksimään omia sanoja. Yritän silti.

Suuri idolini Antti Holma joskus sanoi: elämä on pääasiassa kärsimystä.

Antti on usein oikeassa, en siis kyseenalaista tuota lausetta. Kuitenkin uskon myös toista idoliani, totuuden torveani ja it-tukihenkilöäni, joka joskus sanoi: elämä on sellaista, mitä siitä itse tekee.

Totuuden torvenikin on usein oikeassa.

Näiden kahden sanoman varjossa yritän rämpiä tätä elämää läpi, niin että kaikilla olisi mahdollisimman kivaa. Haluan olla hyvä heille, joista välitän. Haluan uskoa ihmisistä hyvää ja luotan heidän sanoihin, heidän joista välitän. Mutta lopulta en voi vaikuttaa juuri mihinkään, en edes omaan elämääni niin kauan kuin elämässäni on myös muita ihmisiä. Minä voin yrittää olla paras mahdollinen minä, uskoa hyvää ja luottaa. Jos joku päättää, ettei se riitä, sitten se ei riitä.

Olen turta enkä voi edes olla vihainen. Paitsi ehkä itselleni. Silloin voin jossitella tästä ikuisuuteen, etsiä syyt kaikelle. Keksiä ne, jos ei muuten löydy. Koska niin minä teen. Koska en pysty hyväksymään ettei kaikkeen ole syytä ja selitystä. Seurauksia on aina ja niiden kanssa pitää elää. Ja ennenkaikkea pitää elää.

Kyllä se siit riemuksi muuttuu, meille sanottiin. Mut ei se elämä sit ollu kuitenkaan ihan piece of Kake Randelin.

Pyhimys: Kynnet, kynnet

& SEVEN YEARS LATER

En ole raaskinut poistaa ensimmäistä julkista blogiani, jonka aloitin 2012, vaan pistin sen salasanan taakse piiloon. Aina välissä on kiva käydä lueskelemassa vanhoja juttuja ja kauhistelemassa miten sitä joskus luulikin tietävänsä kaikesta kaiken, kun nykyisin ei tiedä yhtään mistään mitään.

Koska olen bailannut eilisestä aamuun asti kaverin uudella talolla, enkä keksi mistä kirjoittaa (kuitenkin teki mieli kirjoittaa), lähdin kaivelemaan menneitä jahka sieltä löytyisi jokin innostava aihe. Ja löytyihän sieltä, esittelin nimittäin itseni kesäkuussa 2013, puoli vuotta blogia kirjoitettuani. Juu, en tosiaan kiirettä pitänyt esittäytymisen kanssa. Nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, päätin kaivaa arkistoista tuon esittelyn ja samointein kirjoittaa uuden, vähän ajankohtaisemman. On sitä ehkä jokunen asia muuttunut seitsemässä vuodessa.

MINÄ KESÄKUUSSA 2013

Olen Anna, kaksikymmentäyksivuotias tyttö, mimmi, nuori nainen. Koko ikäni olen asunut Helsingissä, viimeisen vuoden ja kolme kuukautta Punavuoressa maailman parhaan kämppiksen ja yhden mallinuken kanssa. Justiinsa lähtee tässä lukion jälkeen kolmas välivuosi käyntiin, eli ilmeisesti olen sekä laiska että saamaton (ja pelkään kuollakseni opiskeluista johtuvaa tulotason romahdusta), sekä en oikeasti tiedä mitä alaa haluaisin opiskella. Päiväduunia teen postissa ja sivuduunina silloin tällöin promokeikkaa. Harrastuksia ei ole muuta kuin ahkera liikunnan aloittamisen suunnittelu (no ei vais, kyl mää maaliskuussa kävin salilla). Tykkään vaikka mistä, mutta oikeasti perusluonteeltani vihaan kaikkea, tai siltä ainakin kuulemma näytän. (Ihan oikeesti kaikki aina sanoo mulle, että näytän vihaselta. Yritä siinä sitten selittää et ”eiku se on vaan mun naama, en mä voi sille mitään et se näyttää tolta”..). Rakastan musiikkia, kesäöitä, söpöjä poikia, amerikan pastilleja, mustia oliiveja ja mojitoa. Asia, minkä haluan tehä elämässäni on kokeilla miltä kengurun pussi tuntuu sieltä sisäpuolelta (oon melko varma et se on samettia). Lisäks haluisin Intiaan halaamaan Äiti Ammaa. Ai niin ja joku koulutus ja hyvä duunipaikkakin vois olla kiva juttu, mutta first things first! 

MINÄ KESÄKUUSSA 2020

Olen Anna, kaksikymmentäkahdeksanvuotias muikkeli. Muikkeli, koska en tykkää sanasta nainen ja tyttö kuulostaa liian, no, tytöltä. Edelleen olen koko ikäni olen asunut Helsingissä, viimeiset kuusi vuotta Vallilassa, joskin kahdessa eri osoitteessa, yhden kissan kanssa. Päädyin aloittamaan opiskelut syksyllä 2015, valmistuin restonomiksi joulukuussa 2018 ja aloitin helmikuussa 2019 työt nykyisessä työpaikassani. Opiskelujen aikana tulotaso pysyi lopulta melko mukavana, mutta toisaalta nostin opintolainaa kaiken mikä lähti. Harrastan edelleen liikunnan suunnittelua ja jopa silloin tällöin itse liikuntaakin. Nyrkkeily on ollut ykköslaji since 2015, mutta tykkään myös pyöräillä, joogata ja vesijuosta. Juuri päättyneen juoksukoulun takia tavallinen juoksukaan ei ole enää ehdoton no-no. Tykkään edelleen vaikka mistä, mutta vieläkin perusluonteeltani vihaan kaikkea, ja siltä ainakin kuulemma näytän. Ja edelleen kuulen tästä usein. Rakastan yhä musiikkia, kesäöitä, söpöjä poikia, mustia oliiveja ja mojitoa, ja rakastaisin Amerikan pastillejakin ellen olisi nykyään vegaani. Jos Amerikan pastilleista joskus tehdään vegaanisia, lupaan rakastaa niitä yhtä paljon kuin vuonna 2013. Asia, mitä haluan tehdä elämässäni on ostaa oma koti, lukea mahdollisimman monta kirjaa ja kirjoittaa oma moinen. Ja jos tilaisuus tulee, voisin toki kokeilla miltä kengurun pussi tuntuu sieltä sisäpuolelta. Edelleen olen melko varma sen samettisuudesta. Äiti Amman halaaminen ei ole enää bucket listini kärjessä. Koulutus ja duunipaikka löytyy ja niiden koen mahdollistavan monta asiaa. Seuraavaksi haluaisin keskittyä enemmän niinkutsuttuun henkiseen pääomaan.

Näin sitä vain ihminen muuttuu seitsemässä vuodessa. Ainakin joissain asioissa. Jotkut taas ei ikinä muutu.

TAPAHTUI TOUKOKUUSSA

-Vietin puolitoistavuotisvegaanipäivääni

-Luonto heräsi, peittyi lumen alle ja heräsi uudelleen

-Sain ensimmäiset pisamat

-Mooses kävi kissatohtorilla hammaskiven poistossa

-Otin enemmän aurinkoa kuin viime kesänä yhteensä

-Laitoin helmikuusta asti kaljapullossa viruneen Kultaköynnöksen multiin. Tomaattimurskapurkkiin.

-Tein neljä työpäivää toimistolla ja nautin jonkun muun valmistamasta lounaasta

-Ostin parvekkeelle säkkituolin

-Totesin ettei kannata istua auringossa viruneelle säkkituolille paljaalla pyllyllä

-Aloitin juoksukoulun

-Katsoin ainakin 370 jaksoa salkkareita (sekosin laskuissa)

-Aloin somevegaaniaktivistiksi

-Vaihdoin Mooseksen kissanhiekkalaatua

-Totesin tarvitsevani kunnolliset pimennysverhot (mutta en tehnyt juuri mitään asiaa edistääkseni)

-Vietin beer pong -iltaa kavereiden kanssa ja ilta venähti aamuviiteen

-Leikkasin itse hiukseni

-Ostin kalliin aurinkorasvan, jonka korkki hajosi heti, mutta en halunnut reklamoida ettei lempikaupalleni tule tappiota

-Aloitin rautakuurin

-Pesin parvekkeen enkä (kaikkien odotusten vastaisesti) löytänyt sieltä yhtäkään hämähäkkiä

-Koin aika rajuja mielialanvaihteluita

-Aloitin somelakon ja lopetin sen viikon päästä

-Ulkojumppasin kaverin kanssa ja jumppa päättyi kaljoitteluun

-Söin kaksi mehujäätä

-Sain elämäni ensimmäisen urheilukellon. Tai oikeastaan elämäni ensimmäisen rannekellon ylinpäätään

-Aina kamalan ahdistuksen jälkeen tuli vahva tunne, että kaikki järjestyy

KOLMETOISTA IHANAA ASIAA

Kun Mooses tassuttelee unesta herättyään mun luo ja sanoo vähän käheällä äänellä ”MMÄ-ÄÄY”

Kun pääsee yöllä ylös nousemisen jälkeen takaisin lämpimään peiton alle

Ensimmäinen hörppäys aamukahvista

Kun tekee tosi paljon mieli jotain ja sitten saa sitä

Kun lukee niin hyvää kirjaa ettei pysty lopettaa lukemista

Kun meinaa nukahtaa sohvalle ja puoliunessa kömpii sänkyyn, nukahtaen heti

Kesän ensimmäiset pisamat

Kun ulkona on lämpimämpi kuin sisällä

Kun hetkellisesti tulee sellainen tosi vahva tunne, että kaikki järjestyy

Kun aamulla puoliunessa vieressä toinen kietoo käden ympärille

Mooseksen vaaleanpunaiset tassukat

Omille vitseille nauraminen

Kun opettelee jotain ja sitten yhtäkkiä, naps vaan, hiffaa miten juttu toimii